Parhaitenhan tämä tilanne rinnastuu F2F:n Agon Ajvaziin, jonka oli tarkoitus otella Forsbergia vastaan. Eli matsi tulossa ja julkaistu, mutta ennen sitä tulee rikosepäily.
Toki siinä epäilty rikos oli vakavampi ja johti tutkintavankeuteen, josta hän on nyttemmin vapautunut. Periaate on kuitenkin sama. Eihän siitäkään ole vielä tuomiota tullut, vaan asia on edelleen epäilyksen asteella. Kukaan ei varmaan silti ajattelisi ottaa Ajvazia ottelemaan yleisötapahtumaan?
Hakala mainitsee tuossa, että tästä hänen keissistään ei ole lainvoimaista tuomiota. Ei tietenkään olekaan, kun se sattui viime viikolla. Mutta jos rikosepäily ei ole syy pudottaa kortilta eikä myöskään suoritettu tuomio, niin silloin rajataan käytännössä pois vain valvottuun koevapauteen päästetyt ja ne jotka odottavat vankilaan menoa tuomion jälkeen. Kaikki muut taparikollisetkin olisivat silloin ok.
Sinänsähän mikään laki ei kiellä osallistumasta kamppailu-urheiluun vaikka vankilomalla. Kyse on lähinnä promootion moraalista ja maineenhallinnasta.