Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi ennätysmäärän Epstein-asiakirjoja.
www.iltalehti.fi
-Dokumenteissa väitetään, että Trump matkusti Epsteinin sekä 20-vuotiaan naisen kanssa kolmistaan Epsteinin yksityiskoneella.
-Nyt julkaistuissa asiakirjoissa ei ol mitään viitteitä siitä, että Trumpin ja Epsteinin kanssa vuonna 1993 matkustanut 20-vuotias nainen olisi ollut minkään rikoksen uhri. Asiakirjoissa esiintyminen ei myöskään tarkoita, että henkilö olisi syyllistynyt mihinkään rikolliseen.
Kylläpäs Donu on nyt sitten kamala ihminen.
Jos Donald Trump lähtee liikkeelle Grönlannissa, Naton olemassaolo on uhattuna. Toiveena on, että Trump kuuntelisi järkipuhetta, professori Tuomas Forsberg sanoo.
www.iltalehti.fi
-Yhdysvaltojen presidentin
Donald Trumpin tuoreet puheet Grönlannista on otettava vakavasti, Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori
Tuomas Forsberg sanoo.
Nato käytännössä kuopattu?