No Rujon ura nyt ei ole ollenkaan hyvä esimerkki tästä. Ei sen lista todellakaan ollut sellainen, että olisi voittojen puolesta pitänyt päästä isoihin kehiin. Pikemminkin Rujo hävisi juuri ne ottelut, jotka voittamalla olisi voinut isot ovet aueta. Voitto Stieblingistä olisi voinut olla hyvä käyntikortti Priden suuntaan, se ajatushan Rupposella ja Maunulla oli. Mutta kun otti siltä kaksi kertaa turpaansa, niin ei se hyvää tehnyt niille haaveille. Myös Horwich oli sen tason ottelija, jonka olisi pitänyt kaatua. Kuten myös Faveruksen, jota vastaan oli sitten huonoa tuuria. Niin ja Salmonillekin taisi hävitä vekin takia.
Rupponen ei myöskään ollut mikään viihdyttävä ottelija kansanvälisellä mittapuulla, vaan melko routainen vääntäjä, joka toki sopi suomalaiseen makuun. Tämä yhdistettynä ”rujoon” hahmoon, niin ei hän nyt mikään kummoinen vientituote ollut. Kotimaisen vapaaottelun legenda ja kisiksen People’s champ toki.