🇺🇸 Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Donald Trump – Mies, myrsky ja ilmiö joka jakaa mielipiteet kaikkialla

Meta description: Keskustelua Trumpin vaikutuksesta politiikkaan, mediaan ja kulttuuriin – miksi hän herättää niin vahvat mielipiteet puolesta ja vastaan?*

Se että Amerikan pressaa ei julkisesti haukuta ei ole uusi asia, vaan ihan ikivanha juttu kylläkin. Tosin sekin heitettiin wokekiimassa roskiin ja taidetaan vähän maksella hintaa siitä nyt.
Olen tarpeeksi vanha muistaakseni miten paljon Clintonille ja Bush juniorille naureskeltiin eri medioissa. Noista ajoista Bush on onnistunut kiillottamaan kilpeään ihan vain käyttäytymällä kuin normaali ihminen, mutta Clintonin tempauksista on revitty läppää näihin päiviin asti. Luulen, ettei edes Trumpin tempauksia tulla muistamaan yhtä pitkään.
 
No republikaanit olleet historiallisesti pahoja tai tyhmiä tai kumpiakin meikäläisten toimittajien kerronnassa. Ja toki menneinä aikoina meillä oli vapaa lehdistö, nythän se on wokelle alisteinen, toimittaja ei voi poiketa polulta ja lehdet on valjastettu ”valistamaan”.
Mutta jonkinlainen sokeutuminen ja megalomaanisen massiivinen bias täytyy olla, jos ei huomannut jatkuvaa päivittäistä vyörytystä mediassamme Trumpia vastaan? tuohan on ollut kaikkien aikojen massiivisin mediaoperaatio. Nyt se on toki hieman laantunut kun Trump ollut valmis koviin päätöksiin taloudellisesti ja sotilaallisesti. Realiteetit kai.. Edellisellä kaudella haukkuminen hieman laantui Syyrian ohjusiskun ja Soleimanin teilauksen jälkeen.
 
Mutta jonkinlainen sokeutuminen ja megalomaanisen massiivinen bias täytyy olla, jos ei huomannut jatkuvaa päivittäistä vyörytystä mediassamme Trumpia vastaan? tuohan on ollut kaikkien aikojen massiivisin mediaoperaatio.
No onhan tässä ollut taustalla hieman Yhdysvaltain pressalle epätyypillisiä tempauksia, joiden kanssa lehdistö ei oikeastaan voi mitenkään toimia oikein. Jättämällä kertomatta ikäänkuin normalisoidaan tekemiset ja toisaalta aivan sama tapahtuu kun luukutetaan liikaa. Itse olen ratkaissut tämän ongelman skippaamalla lähes kokonaan kotimaan uutisoinnit jenkkien tapahtumista, niin ei tarvitse pahoittaa mieltään puolueellisuudesta tai sen edistämisestä klikkaamalla "vassarimedioiden" otsikoita.
 
Sä nyt edelleen aktiivisesti sokeudut asialle mistä puhutaan. BBC jäi jo kiinni ja sehän on tietysti vain vuorenhuippu siitä massiivisesta työstä mitä tehty ihmisiin vaikuttamiseksi.
Suuri pelottelu ja manipulointikampanja ollu, ei kyseessä ole että jokin uutinen uutisoitu väärin. Ja agenda ollut monin tavoin väärä. Eurooppa maksaa nyt hintaa ilmastoideologiastaan ja onhan meillä iso sotakin täällä. Populismia pidetään kurissa juurikin tällä mainstreamin valikoivalla ja valistavalla uutisoinnilla, on pakko, muuten ihmiset äänestäisivät ”väärin”. Ja Trump kohteena koska populismin no1 hahmo maailmassa. Vastapuolesta ei voi tehdä huumoria, sehän menisi Putinin pussiin.😬
Jotainhan tämä kertoo siitä miten pielessä se ”oikea” mainstream ajattelu on.
 
Kyllä sieltä tulijoita olisi jonoksi asti - viime vaalien ehdokkaidenkin joukossa oli monta, jotka tähän kykenisivät.

Mun mielestä länsimaissa on vaan menty entistä epäterveempään suuntaan, kun keskitytään olemaan mielinkielin oranssille keisarille ja varotaan sanomisia vielä pahimpia woke-aikojakin tiukemmin.
Varmasti ehdokkaita riittää jonoksi asti mutta siitähän ei ollut kysymys vaan siitä, että kuka republikaanipoliitikko presidenttinä olisi tukahduttanut ja estänyt vasemmistoliberalismin leviämistä yhtä tehokkaasti ja nopeasti kuin Trump eikä esim. jänistänyt siinä vaiheessa kun vasemmistolainen valeuutismedia iskee vihapropagandakampanjoillaan.

Asian konkretisoimiseksi kolme esimerkkiä demokraattien haitallisimmista vasemmistoliberaaleista agendoista.

  • Woke-mindviruksen sekä avoimen rasististen, syrjivien, ihmishenkiä vaarantavien ja kilpailukykyä heikentävien dei-käytäntöjen levittäminen kaikkialle yhteiskunnan rakenteisiin
  • Taloudelle tuhoisan ”ilmastonmuutoksen vastaiseksi taisteluksi” nimetyn ihmiskunnan historian suurimman pyramidihuijauksen osallisuus ja aktiivinen edistäminen
  • Maan sisäisen turvallisuuden vaarantavan laittoman massamaahanmuuton aktiivinen edistäminen
Trump teki näistä kaikista lopun kuukausissa. Kuka republikaanipoliitikko nimeltä mainittuna olisi pystynyt samaan presidenttinä? Entä kuka demokraattipoliitikko edes yrittäisi?

Nämä vasemmistoliberaalit agendat ovat sellaisia, ettei niiden kanssa voi leikkiä ja ”katsoa mitä tapahtuu” vaan ne on pysäytettävä nopeasti ja määrätietoisesti. Euroopassa ei pysäytetty ja nyt se on liian myöhäistä. Vasemmistoliberaaliutta ei voi enää täällä tukahduttaa vaan se puolestaan on tukahduttanut jo järjen ja tulokset ovat nähtävillä, Britannia pisimmällä ajautumassa jo vasemmistolaiseen totalitarismiin Saksan seuratessa perässä. Yhdysvallat oli samalla tiellä. Ei ole enää, kiitos Trumpin.
 
Viimeksi muokattu:
Heh aika hyvää juttua noista H1-B viisumeista. 70% kaikista viisumeista menee intialaisille. Asiantuntijoille jonka tasoisia ei jenkkilästä löydy? 🤔 Vai olisko kyseessä voittopuolisesti halpatyöviisumit kuitenkin? Tuossa myös vanhempaa pätkää CBS:n dokkarista ajalta milloin vielä mainstream sai olla huolissaan tällaisista asioista. Amerikkalaiset koulutti inkkarit hommiinsa ja sitte kalliimmat amerikkalaiset sai potkut.
Tartsanille ja muille poliittisesti korrekteille en suosittele näitä Mark Dicen videoita.

View: https://www.youtube.com/watch?v=-Xquv-Aiq3c

Näistä maista tulee talentti?🤔
IMG_0899.webp
 
Varmasti ehdokkaita riittää jonoksi asti mutta siitähän ei ollut kysymys vaan siitä, että kuka republikaanipoliitikko presidenttinä olisi tukahduttanut ja estänyt vasemmistoliberalismin leviämistä yhtä tehokkaasti ja nopeasti kuin Trump eikä esim. jänistänyt siinä vaiheessa kun vasemmistolainen valeuutismedia iskee vihapropagandakampanjoillaan.
Aika moni sikäläinen poliitikko on jo äkännyt, ettei "julkinen häpeä" ole enää nykyään mikään syy erota. Kunhan vaan jatkaa kun mitään ei olisi tapahtunut, niin suuri yleisö alkaa itsekin vähätellä tapahtunutta.
Asian konkretisoimiseksi kolme esimerkkiä demokraattien haitallisimmista vasemmistoliberaaleista agendoista.

  • Woke-mindviruksen sekä avoimen rasististen, syrjivien, ihmishenkiä vaarantavien ja kilpailukykyä heikentävien dei-käytäntöjen levittäminen kaikkialle yhteiskunnan rakenteisiin
  • Taloudelle tuhoisan ”ilmastonmuutoksen vastaiseksi taisteluksi” nimetyn ihmiskunnan historian suurimman pyramidihuijauksen osallisuus ja aktiivinen edistäminen
  • Maan sisäisen turvallisuuden vaarantavan laittoman massamaahanmuuton aktiivinen edistäminen
Trump teki näistä kaikista lopun kuukausissa. Kuka republikaanipoliitikko nimeltä mainittuna olisi pystynyt samaan presidenttinä?
Woke oli ainakin helppo rasti "voittaa", jos nyt nimenomaan puhutaan liittovaltion DEI-viritelmistä. Ensin keksitään näiden lakien ympärille ongelma, jota ei todellisuudessa ole ja sitten "ratkaistaan" se - tadaa! Eli tässä tapauksessa väitettiin dei-lakien syrjivän päteviä ehdokkaita ja tätä todistellaan ainoastaan kaivelemalla jonkin vähemmistön mokia. Missä ne syrjityksi tulleet olivat ja missä kohtaa lakia edes tehtiin ns. "positiivisesta syrjimisestä" laillista? Aivan - ei missään ja ei missään.

"Ilmasto-hoax" jatkuu edelleen osavaltioissa, jotka kilpailevat kansainvälisesti clean tech-alalla. Olisihan se noloa, jos pahimmaksi saastuttajaksi haukuttu Kiina pääsisi tälläkin sektorilla edelle. Ehkä tää oli lähinnä ideologinen voitto Trumpin kannattajille, mutta muualla maailmassa isot pyörät pyörivät edelleen.

"Massamaahanmuuton" lopettaminen ei koskaan ollut republikaaneille mikään ensisijainen tavoite, ei edes Trumpille. Miksi muutoin heidän toimestaan olisi estetty Bideniä laittamasta lisää ukkoja rajalle?
 
Komppaniassa herätys!

Miten niin pääsisi? Kiina on ylivoimainen ykkönen clean tech alalla. Länsimaat ostaa sieltä pää märkänä sähköautoja, akkuja ja aurinkopaneeleja, koska ilmasto hoax.

AI-yhteenveto

Yes,
China is a global leader in clean technology, dominating in several key areas like solar panel production, electric vehicle (EV) manufacturing, and battery storage. Its leadership is driven by massive investment and industrial scale, which has also lowered global costs for these technologies.
 
Koitas mitä AI:si sanoo sarkasmista - meneeköhän siltäkin ohi?
 
Näistä maista tulee talentti?🤔
Aika hyvin näyttävät amerikkalaiset tekkifirmat pärjäävän tälläkin talentilla. Ajatella mitä siitä tulisi, jos ne kotimaiset kattoonsyleksijät saataisiin innostumaan "ingenjööringistä" - mikään ei pysäyttäisi sitä junaa!
Ja sitten mä heräsin :LOL:
 
Koitas mitä AI:si sanoo sarkasmista - meneeköhän siltäkin ohi?

Taisit vaan innostua noista vihreähötöisiä haavekuvista ja heräsit päiväunilta. Kiina todellakin on teknologiajohtaja ja etenkin kustannuskilpailun voittaja, ei kannata siihen ilmasto-hoaxiin mennä syvemmälle. Järkeviäkin projekteja toki on, mutta kaikenlainen kielto- ja haittaverotus toimivista jutuista on haitallista piste. Sehän se USAn ja EUn suuri ero on, että meillä ”kannustus” perustuu suurimmalta osin rankomiseen ja kieltämiseen ja sillä uhkailuun.
 
Kiina ei siinä mielessä ole vielä mikään markkinajohtaja, että voisi itse toimia minään ympäristönsuojelun mallimaana. Sellainen sen pitäisi olla, jotta se voisi alkaa heittelemään ympäristönsuojeluun liittyviä vaatimuksia kauppakumppaneilleen.
 
Ei se ympäristönsuojelun johtaja olekaan, mutta rahastaa meidän itsellemme asettamat CO2-pakotukset.🤷🏻‍♂️
 
Ei täsmää. Premiun sairausvakuutukset 100% omasta pussista maksaa kaiketi n. puolet tuosta. Tuon hintainen pitäs olla joku pro liitopuku/base jump tyypin globaali premium vakuutus sisältäen loukkaantumistapauksessa sairaalassa namutissiset erikoishoitajat ja happy ending.😅
 
Joko tuo on ihan äärimmäisimpiä tapauksia, jossa kaikki osaset menee päin persettä - eli ollaan lisäämässä perheenjäseniä samalle vakuutukselle ja vakuutusyhtiö haluaa samalla hinnoitella kaiken uusiksi puhtaalta pöydältä. Tai sitten kyseessä on vain käynyt laskuvirhe vakuutusyhtiössä, mikä sekään ei ole tavatonta.

Yleensä tuollainen HMO-vakuutus on niitä edullisempia vaihtoehtoja, sillä ne kattavat vain vakuutusyhtiön kelpuuttamat lekurit.
 
Aika moni sikäläinen poliitikko on jo äkännyt, ettei "julkinen häpeä" ole enää nykyään mikään syy erota. Kunhan vaan jatkaa kun mitään ei olisi tapahtunut, niin suuri yleisö alkaa itsekin vähätellä tapahtunutta.

Woke oli ainakin helppo rasti "voittaa", jos nyt nimenomaan puhutaan liittovaltion DEI-viritelmistä. Ensin keksitään näiden lakien ympärille ongelma, jota ei todellisuudessa ole ja sitten "ratkaistaan" se - tadaa! Eli tässä tapauksessa väitettiin dei-lakien syrjivän päteviä ehdokkaita ja tätä todistellaan ainoastaan kaivelemalla jonkin vähemmistön mokia. Missä ne syrjityksi tulleet olivat ja missä kohtaa lakia edes tehtiin ns. "positiivisesta syrjimisestä" laillista? Aivan - ei missään ja ei missään.

"Ilmasto-hoax" jatkuu edelleen osavaltioissa, jotka kilpailevat kansainvälisesti clean tech-alalla. Olisihan se noloa, jos pahimmaksi saastuttajaksi haukuttu Kiina pääsisi tälläkin sektorilla edelle. Ehkä tää oli lähinnä ideologinen voitto Trumpin kannattajille, mutta muualla maailmassa isot pyörät pyörivät edelleen.

"Massamaahanmuuton" lopettaminen ei koskaan ollut republikaaneille mikään ensisijainen tavoite, ei edes Trumpille. Miksi muutoin heidän toimestaan olisi estetty Bideniä laittamasta lisää ukkoja rajalle?
Nyt tuli niin anayyttistä tekstiä, että varmistan vielä ymmärtäneeni kaikki oikein.

- Ihonvärin, etnisyyden, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella rekrytointi kompetenssin, meriittien ja sopivuuden sijasta ei oikeasti ole mikään ongelma, vaan Trumpin hallinto sai sen silmänkääntötempulla näyttämään ongelmalta, jonka se sitten oli korjaavinaan. Vihjailut syrjinnästä tai rasismista ovat myös täysin perusteettomia

- Trumpin hallinto ei oikeasti taistele ilmastotoimia vastaan, koska joissain osavaltioissa kehitetään edelleen clean-techiä. Lisäksi ilmastotoimien lopettaminen oli pelkästään ideologista ja turhaa, koska maailmalla taistelu ilmastonmuutosta vastaan jatkuu.

- Trumpin hallinto on tehnyt rajoistaan koko maan historian tiukimmat, muttei oikeasti halunnut sitä eikä se ollut edes ensisijainen tavoite

Analyysisi osoitti aukottomasti, että listaukseni Trumpin saavutuksista eivät pitäneet lainkaan paikkaansa ja se osoitti lisäksi sen, kuinka asiat eivät aina ole sitä miltä ne ensin näyttävää, kunhan kykenee tarkastelemaan niitä riittävän objektiivisesti ja neutraalisti. Itse myönnän suoraan, etten kykene vastaavaan objektiivisuuteen ehkä koskaan.
 
Nyt tuli niin anayyttistä tekstiä, että varmistan vielä ymmärtäneeni kaikki oikein.

- Ihonvärin, etnisyyden, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella rekrytointi kompetenssin, meriittien ja sopivuuden sijasta ei oikeasti ole mikään ongelma, vaan Trumpin hallinto sai sen silmänkääntötempulla näyttämään ongelmalta, jonka se sitten oli korjaavinaan. Vihjailut syrjinnästä tai rasismista ovat myös täysin perusteettomia
Näinhän ne parjatut dei-lait eivät käske tai ohjeista toimimaan, joten on paikallaan kysyä mitä ihmettä tällä voitettiin? Samaan aikaan fright-wing -kaikukammiossa ollaan kauhisteltu kun tekkifirmoissa aasialaistaustaisilla managereilla on taipumusta palkata aasialaistaustaisia alaisia itselleen ja jotain tarttis kuulemma tällekin tehdä. Voi tsiisus - ihan kuin siellä leirissä riittäisi kapasiteetti juuri ja juuri pisteiden piirtämiseen, mutta ei enää viivojen vetoon niiden yhdistelemiseksi.
Tai muuttuiko maailma jotenkin paremmaksi sen seurauksena, jos valtion työntekijä saa tarvitsemaansa ammattiapua kokiessaan olevansa Darth Vader, mutta apua ei enää herukaan mikäli kokeekin olevansa prinsessa Leia?
Varmaan kaikille kiusaamiseen taipuvaisille tästä on koitunut paljon mielihyvää, mutta käytännön tasolla vähän erikoinen saavutus, jota voittona halutaan markkinoida?

- Trumpin hallinto ei oikeasti taistele ilmastotoimia vastaan, koska joissain osavaltioissa kehitetään edelleen clean-techiä. Lisäksi ilmastotoimien lopettaminen oli pelkästään ideologista ja turhaa, koska maailmalla taistelu ilmastonmuutosta vastaan jatkuu.
Jos ilmastotoimille on kuitenkin kysyntää ja siellä liikkuu paljon rahaa, niin on vähän hölmöä pakottaa osavaltioita jättäytymään tästä ulkopuolelle.

- Trumpin hallinto on tehnyt rajoistaan koko maan historian tiukimmat, muttei oikeasti halunnut sitä eikä se ollut edes ensisijainen tavoite
Jep - demarin ei annettu tiukentaa rajoja, jotta vaikuttaisi tulevissa vaaleissa heikommalta ehdokkaalta. Ei tämä nyt ihan siltä kuulosta, että haittamaahanmuuton estäminen olisi etusijalla, vaan tärkeämpää onkin lopulta se kuka saa siitä kerätä pisteet.
 
Back
Ylös Bottom