🇺🇸 Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Donald Trump – Mies, myrsky ja ilmiö joka jakaa mielipiteet kaikkialla

Meta description: Keskustelua Trumpin vaikutuksesta politiikkaan, mediaan ja kulttuuriin – miksi hän herättää niin vahvat mielipiteet puolesta ja vastaan?*

Ei ICE:ä pidä kenenkään mukaan lopettaa vaan tuoda esiin selviä väärinkäytöksiä. Obaman kaudellahan ICE oli kovassa käytössä ja maasta potkittiin porukkaa pois suuria määriä, mutta silloin ei ollut agenteilla maskit naamalla ja keskityttiin enemmän rikollisten kiinniottamiseen eikä käyty Home Depotin parkkipaikalta ratsaamassa puutarhatyöntekijöitä.

Vastahan jenkeissä oikeistohörhö murhasi demokraattipoliitikon ja hänen miehensä. Charlie Kirkin murhaajasta ei ole vielä edes tuomittu eli ei sitä voi vielä laittaa minkään poliittisen ideologian piikkiin.
Se kysely on mihin viittaat on tehty republikaanipresidentin kauden aikana, joten on selvää, että vasemmalle kallellaan ovat hyväksyvämpiä poliittista väkivaltaa kohtaan. Kyselyn tulokset olisi erilaiset, jos vallassa olisi demokraattipresidentti. Kummassakin tapauksessa täysin tuomittavaa.
Niin, nehän emme tosiaan voi mistään tietää vaikka Kirkin murhaaja olisi oikeistokonservatiivi, Trumpin murhaa yrittäneet myös oikeistokonservatiiveja, tilastotkin vielä vääristeltyjä ja todellinen epäoikeudenmukaisuus on rajalakien valvonta, hehe. Tämä on aika täydellinen esimerkki eilen mainitsemastani vasemmistolaisesta rinnakkaistodellisuudesta. Fakta on vaan se, että ongelmat ei katoa lakaisemalla ne maton alle vaan ensin pitää myöntää, että vasemmistolaisilla on iso poliittinen väkivaltaongelma, jonka enemmistö kaiken lisäksi hyväksyy. Kyse voi olla osittain myös samaistumisesta vasemmiston ihailemaan islaminuskoon, joka kannustaa samalla tavalla vääräuskoisten tapaamiseen. Miksihän muuten vasemmisto haluaa sitä massoittain omiin maihinsa?

Asiaan liittyen, mistä muuten luulet, että vasemmiston avoin ihailu islamia kohtaan yleensäkin johtuu? Kyseessähän on täysin barbaarinen äärirasistinen ja väkivaltaa ihannoiva takapajuinen ideologia, Tai oikeastaan vielä laajemmin, miksi vasemmisto haluaa niin päättäväisesti tuhota oman maansa turvallisuuden, erityisesti naisten ja lasten? Mitä etuja vasemmisto näkee tässä?
 
Käsittääkseni vasemmisto ihailee islamia koska se on heille myyty hyvänä asiana kuten maahanmuutto.
Ihmiset ovat suurin osa tyhmiä, vaikka olisivat kouluja käyneitä.
Tai ehkä juuri siksi heitä on helppo ohjailla.
Oikea syy on se että puolueet saavat äänestäjiä maahanmuuttajista.
 
Näin se on, vaikka jokainen tilasto kertoo kiistatta, että muslimien maahanmuutto ja laiton maahanmuutto yleensäkin on kaikilla mittareilla äärimmäisen haitallista, vasemmisto kannattaa sitä ja sen lisäämistä ehkä enemmän kuin mitään muuta agendaa. Rajojen ja rajalakien valvontaa pidetään ihmisoikeusloukkauksen. Kyse on vasemmiston todella matalasta demoralisaatiokynnyksestä ja alttiudesta vakuttamiselle/aivopesulle.
 
Myyntikatteella mitattuna Tesla näyttäisi olevan sijalla 15. 61:stä listatusta autovalmistajasta.
Länsimaisista valmistajista nopeasti vilkaistuna sijalla 3 Ferrarin ja Porschen jälkeen.

Tuo perustuu 2024 tilastoihin. Vuonna 2025 kate on tippunut n. 55%.
Samaten myynti on tippunut globaalisti 3%, mutta euroopassa n. 30%.

Molemmat on tosi pahoja juttuja P/E 135 kasvufirmalle.
 
Tuo perustuu 2024 tilastoihin.
Et ole täysin väärässä, näyttäisi perustuvan viimeisen vuoden ajan tilastoihin eli Q3-4 2024 ja Q1-2 2025. Typerää puhua kalenterivuositasolla asioista kun toinen vertailtavista kalenterivuosista on pahasti kesken. Perustuuko Teslan ennätysmyynnit Q3 2025 myös viime vuoden tilastoihin?
 
Eikun sinä olet täysin oikeassa. Katsoin tuolta itse väärin. Tosin tuo on tippunut reilusti edellisvuoteen verrattuna.

According to Tesla's latest financial reports and stock price the company's current Operating Margin is 8.68%. At the end of 2024 the company had an Operating Margin of 9.56%.

Tarkoitin tietenkin täysiä vuosineljänneksiä. Miksi myös katsot vain Q3 2025 numeroita, kun alkuvuonna toimitukset droppasivat yli 13%?

Sieppaa.webp

Jos verrataan 2023, niin pudotus on tuotakin kovempi.

Sieppaa2.webp

Kuten sanoin, niin ei ole hyvä juttu P/E 135 kasvuyritykselle, jos kate ja toimitukset laskee.
 
Miksi myös katsot vain Q3 2025 numeroita, kun alkuvuonna toimitukset droppasivat yli 13%?
Minä en mitään väittänytkään tai yrittänyt selitellä kuinka paska/hyvä firma tesla on. Alkuvuoden myynnin pudotuksen voi varmaan osin kuitata valtamedian massiivisella Muskin mustamaalauskampanjalla. Q3 luvut saattavat olla anomalia tilastoissa, tai sitten myynti on elpymässä takaisin "normaaliin päiväjärjestykseen". Aika näyttää mitä tapahtuu, itse en isoon ja nopeaan romahdukseen usko.
 
Ei se ole mustamaalauskampanjaa. Musk on vastustanut Ukrainan tukemista ja mm. sammutti kesken Ukrainan höökin Starlinkin. Noiden takia kukaan järkevä eurooppalainen ei osta Muskilta mitään enää.

Samaten on ymmärrettävää, että kun Musk lähti mukaan politiikkaan, niin demokraattien kannattajat eivät enää halua ostaa häneltä mitään.
 
Ei mitään mustamaalauskampanjaa vaan ihan neutraalia uutisointia, mutta autot jäävät ostamatta sattumalta täysin tuotteeseen liittymättömistä syistä :LOL: Ja moni niistäkin jotka ostavat liimailee jotain "anteeksi kun ostin muskilta auton" tarroja autoonsa vandalismin pelossa.
 
Nyt on niin hieno tarina elävästä elämästä, kuinka dynaaminen Yhdysvaltojen työmarkkina on kasvun maksimoimiseksi. Yritys on eurooppalainen mutta nykyään isoin osa liikevaihdosta tulee nykyään Yhdysvalloista. Tänä vuonna myynti on raketoinut kasvuun ja oli jo kesällä 25% kasvussa johtuen puhtaasti siitä, että markkina vetää niin älyttömästi. Tällainen kasvu tekemättä käytännössä mitään ylimääräisiä ponnistuksia. Key Account Managerit oli ns. farming-modessa eli osittain liimaperseytyneitä eivätkä aktiivisesti yrittäneet voittaa uusia asiakkuuksia. Yrityksen johdon analyysin perusteella oli päädytty lopputulokseen, että mahdollisuuksia olisi markkinan kuumuuden ansioista kasvaa vielä enemmän kuin 25% vuodessa, koska se oli tullut olemassa olevista asiakkaista tekemättä mitään, mutta se vaatisi hunt-kamppiksen, joka laitettiin KAM:ien KPI:hin. Mutta sitten kävikin niin ettei KAM:eille maistunut tällainen kamppis vaan he boikotoivat sitä silmänlume-actioneilla.

Johto katsoi tätä menoa pari kuukautta ja alkoi taustalla kaikessa hiljaisuudessa head huntereiden avulla hakemaan hunttiin erikoistuneita KAM:eja kilpailijoilta. Kun niitä oli löytynyt riittävä määrä, ne KAM:t, jotka eivät olleet yltäneet hunt-tavoitteisiin joukkoirtisanottiin, jotain parikymmentä hlöä ja tilalle palkattiin suoraan em. uudet hunt-KAM:t. Parin kuukauden jälkeen tästä kasvu alkoi lähennellä jo 28-29%:ää. Samalla tahdilla vuoden loppuun mennessä saavutettaneen 5% extrakasvu, 25% => 30% ilman, että yhtään KAM:ia palkattiin lisää, ilman että henkilöstökustannukset nousivat yhtään, vaan ainoastaan osa vanhoista vaihdettiin dynaamisestin lennosta sopivampiin.

Hyvä esimerkki siitä, kuinka kapitalismissa kaikki saavat ansionsa mukaan. Tärkeimpänä tietysti yrityksen omistajat useamman prosentin lisää voittoa viivan alle, motivoituneille KAM:eille hyvät työpaikat ja bonukset ja vähemmän motivoituneille mahdollisuus hakea muualta paremmin itselleen sopivia työtehtäviä.

Voitteko kuvitella samaa KAM:ien vaihto-operaatiota Suomessa tai muualla Euroopassa?
 
Vielä Muskista, niin uskooko joku noita juttuja miten robitit on kaikkien aikojen isoin juttu? Katsokaa vaikka tuo video ja Muskin kommentit eiliseltä. Nuo jutut on täysin todellisuudesta irtaantuneita. Ihmetyttää vaan, että kauanko noi jutut menee läpi. Jossain vaiheessa porukka tajuaa, että Musk vain maalaa visioita ja pumppaa Teslan kurssia.

View: https://www.youtube.com/watch?v=C38ZY7TvJls
 
Ja sitä ennen intiaanit taas tappoivat ja valtasivat maat toisilta.
Leftin vääntö mikä ei taas kestä historiaa ollenkaan.

Mutta siis argumentoit, että joskus historiassa kävi jotain niin nyt sitten pitää käydä näin? Vai mitä?
Sä tuot historiasta valitun tapahtuman ja koitat vääntää sillä nyt pakkopolitiikkaa ja uhriutumista jne?

Mites semmonen kun historiassa mustat orjuuttivat oikein kunnolla afrikassa toisiaan ja myivät näitä amerikkaan ja ties mihin niin pitäisikö semmonen ottaa käyttöön vai valikoidaanko me vaan nyt ne jutut millä voisi wokettaa ja myydä valtio halvalla johonkin paskaan?

Jos me valitaan asioita historiasta millä sitten nykyään koitetaan vääntää niin vedetään sitten kunnolla.
Laitetaanko ristiretket kans tulille?

En argumentoinut mitään vaan heitin vain tuon jutun inkkareista kieli poskessa. Se on historiaa, mutta onhan siinä nyt eroa kuitenkin, kun lähes koko kansa pyyhittiin pois mantereelta ja nyt raidataan jotain puutarhatyöntekijöitä ym.

Mielestäni meidän täällä Euroopassa pitäisi ottaa ICE:n keinot käyttöön laittomasti maassa olevien muslimien kanssa. Huomattavasti suurempaa haittaa muslimit aiheuttaa Euroopassa, kuin vaikkapa latinot Yhdysvalloissa.

Niin, nehän emme tosiaan voi mistään tietää vaikka Kirkin murhaaja olisi oikeistokonservatiivi, Trumpin murhaa yrittäneet myös oikeistokonservatiiveja, tilastotkin vielä vääristeltyjä ja todellinen epäoikeudenmukaisuus on rajalakien valvonta, hehe. Tämä on aika täydellinen esimerkki eilen mainitsemastani vasemmistolaisesta rinnakkaistodellisuudesta. Fakta on vaan se, että ongelmat ei katoa lakaisemalla ne maton alle vaan ensin pitää myöntää, että vasemmistolaisilla on iso poliittinen väkivaltaongelma, jonka enemmistö kaiken lisäksi hyväksyy. Kyse voi olla osittain myös samaistumisesta vasemmiston ihailemaan islaminuskoon, joka kannustaa samalla tavalla vääräuskoisten tapaamiseen. Miksihän muuten vasemmisto haluaa sitä massoittain omiin maihinsa?

Asiaan liittyen, mistä muuten luulet, että vasemmiston avoin ihailu islamia kohtaan yleensäkin johtuu? Kyseessähän on täysin barbaarinen äärirasistinen ja väkivaltaa ihannoiva takapajuinen ideologia, Tai oikeastaan vielä laajemmin, miksi vasemmisto haluaa niin päättäväisesti tuhota oman maansa turvallisuuden, erityisesti naisten ja lasten? Mitä etuja vasemmisto näkee tässä?

Fakta on se, että Yhdysvalloissa niin vasemmisto, kuin oikeistokin harjoittaa poliittista väkivaltaa. Kristillinen oikeisto on kyllä arvomaailmaltaan joissakin asioissa lähempänä islamia, kuin vasemmisto, esim. naisten oikeudet.

Luulen, että osa vasemmistosta haluaa halata koko maailmaa. Pitää olla myös eri mieltä oikeiston kanssa ihan periaatteen vuoksi vaikka se olisi vahingollista kaikille. Koulutettu vasemmisto ei myöskään asu muslimien kanssa lähiöissä niin eivät näe mitä se elämä muslimien kanssa näissä paikoissa usein on.
 
Vielä Muskista, niin uskooko joku noita juttuja miten robitit on kaikkien aikojen isoin juttu?
Robotit tulee olemaan aivan hervottoman valtava juttu, mutta todennäköisyys sille että Tesla onnistuisi voittamaan tulevaisuuden markkinat on äärimmäisen pieni.
Aivan varmasti tulee täysin uusia pelureita ja monella nykyisin isollakin talolla on varsin hyvät saumat päästä isoille siivuille. Vertaa vaikka historiaan Benz tai Ford autojen puolella.
 
Täytyy sanoa että en osta noita Muskin hypejä.
Johan meillä on Alepan robotit ja Kiinassa drone deliveryt nettikaupan ostoksille jne. Plus tietty kaikki paikallaan oleva teollisuus, lääketieteen ym ym robotiikka. En ymmärrä mitä äärimmäisen kömpelöt vaappuvat kaksijalkaiset robotit mullistaisivat sillä, että ovat ulkomuodoltaan enempi "ihmismäisiä"?
 
En minäkään. Mutta oishan se sellasena kotiapurina näppärä jahka muutaman pykälän kehittyvät. Jos se yksi robo pystyisi hoitamaan vähän kaikkea mitä ihminenkin kotiympäristössä. Ei olla kyllä sitä ihan lähellä ja eiköhän ne sittenkin ala yleistymään aika hiljakseen. Mutta siinä vaiheessa kun business alkaa vähän yskimään eikä ihan maailmaa valloitettukaan (kuten Tesla autojen osalta nyt), niin Muskilla on jo seuraava visio ja hype mielessä :)

edit. Eikä nyt ollut tarkoitus kaveria väheksyä tai maalata käärmeöljykauppiaaksi. Se on hemmetin hienoa että moisia visionäärejä on ja vielä parempi, että niillä on massia niin paljon, että voivat oikeasti koittaa muuttaa maailmaa.
 
Musk on yksi kaikkien aikojen suurimmista visionääreistä, joka ei pelaa varman päälle vaan hakee maailmaa mullistavia innovaatioita ja laittaa niihin tähtitieteellisiä summia rahaa ja tekee töitä kertomansa mukaan 140h viikossa niiden eteen kun tarve vaatii. Riskinottokyky on aivan käsittämättömällä tasolla mutta silti taustalla on aina rationaalinen ajattelu. Musk ei ole holtiton, out of control, vaikka siltä saattaa vaikuttaa. Kannattaa kuunnella esim. Muskin politiikkaan keskittyviä juttuja tubesta. Ei sovi adhd:lle, pitkiä rantteja ilman emotionaalisia triggereitä mutta niistä selviää hyvin Muskin analyyttisyys, rationaalisuus ja yleensäkin älykkyys.

Melkeinpä omalla kohdalla kuitenkin suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin tuo riskinottokyky. Jos olisi edes murto-osa siitä niin varmasti kasvaisi omistuksien arvo ihan eri tavalla kuin tällä hetkellä.

Palvelijarobottia en tarvitse koska minä olen tässä taloudessa jo palvelijarobotti.
 
^Joo, sitten kun robolta onnistuu vaikkapa puukiukaan lämmitys sitten minäkin saatan innostua aiheesta :giggle:
Mielellään vielä niin, että jos sen itsenäisesti laittaa asialle niin se ei tulis sitten 10min päästä ilmoittamaan että saunassa olisi jo 600 astetta lämpöä.
 
Back
Ylös Bottom