🇺🇸 Donald Trump

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja makhak
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Donald Trump – Mies, myrsky ja ilmiö joka jakaa mielipiteet kaikkialla

Meta description: Keskustelua Trumpin vaikutuksesta politiikkaan, mediaan ja kulttuuriin – miksi hän herättää niin vahvat mielipiteet puolesta ja vastaan?*

^Vähän omituinen liike, kun oletin ettei maga-aikakaudella sotkeuduttaisi muiden maiden asioihin? Tai eihän nyt vielä ole tehty mitään somessa meuhkaamisen jatkeeksi.
 
^Vähän omituinen liike, kun oletin ettei maga-aikakaudella sotkeuduttaisi muiden maiden asioihin? Tai eihän nyt vielä ole tehty mitään somessa meuhkaamisen jatkeeksi.
Puhe on halpaa,aina voi sitten selittää lopettaneensa teurastuksen. Sudanissakin kai aikalailla raatoja tulee?
 
Ei kait Sudanissa ole kristittyjä juurikaan?
Hienoahan tuo on, että vihdoin meillä on USAssa pressa joka puolustaa meikäläisiin arvoihin uskovia joita vainotaan. Etelä-Afrikan valkoisten puolustaminen hieno juttu myös.
 
Spencerillä on ns. laajempi käsitys taantumasta. Q2:n jälkeen BKT on 3.8% kasvussa ylittäen kaikki ennusteet. Taantuman määritelmähän yleisesti on kaksi peräkkäistä miinusmerkkistä kvartaalia

Spencerillä on ns. laajempi käsitys taantumasta. Q2:n jälkeen BKT on 3.8% kasvussa ylittäen kaikki ennusteet. Taantuman määritelmähän yleisesti on kaksi peräkkäistä miinusmerkkistä kvartaalia

Näinpä, USA ei ole lähelläkään taantumaa millään mittarilla. Päinvastoin kovassa vedossa. Bessent sanoo tuossa SICin klipillä, että Housing on in recession, koska FEDin liian korkeat korot torppaavat asuntojen ostoa. Haluaa tällä vaikuttaa FEDin korkopolitiikkaan.

Hyvin muuten sanoo myös, että Trumpin hallinto laskenut valtion menoja merkittävästi ja Bidenin 2022 inflaatiopiikki tuli nimenomaan niiden lisäämisestä, niin FEDin olis syytä auttaa nykyhallintoa vastavuoroisesti alentamalla korkoja.

Koron alennukset todnäk jatkuu ja jenkeillä ja osakkeilla menee taas paremmin. Spencer varmaan postaa siitä huolimatta päivittäin negaa ja recession syvenee hänen päässänsä. Mutta todellinen syy on TDS.
 
Kuuntelin tuon pätkän ja totesin saman, ettei se resonoi ollenkaan Spencerin tulkinnan kanssa. Jos 3.8% indikoi taantumaa niin mitä indikoikaan Euroalueen 1.5% kasvu. Hämärää porukkaa esiintyy asiantuntijoina.
 
Joo turha mennä asioiden edelle - vasta vuoden vaihteen jälkeen pystyy seuraamaan miten hyvin nykyhallinnon siivet kantavat valtion taloutta.
 
Mikäli muut ovat seuranneet asiaa enemmän, niin mitenkäs tuo henkilöllisyyden todistaminen äänestettäessä? Trump (ja rebut yleisemmin?) vaativst sitä kovaa ennen vaaleja ja demarit pitivät sitä fasismina. En kuitenkaan muista kuulleeni tästä juuri sen jälkeen ja tämä oli yksi niistä asioista, mitkä merkkasin omaan bingolappuuni, että tämän Trump tulisi luultavasti viemään läpi. Onko koko asia vain unohdettu, vai onko mennyt vaan itseltäni ohi?
 
Siis jos asiaa ei huudeta joka pv on se unohdettu vai tahi niin että nyt jokainen hottentotti ilman lappuja saakin äänestää trumpff koska nyt on niin?

Totta vitussa ne haluavat edelleen legit vaalit ja äänestäjät. Etkö ole nähnyt mitä ICE tekee kokoajan ja kovemmin? Jep. Laittavat äänestysprosentteja oikeaan suuntaan jenkeissä. Joku henkilöllisyyden todistaminen äänestäessä on ihan oletus asia kuin hapen hengittäminen
 
Mikäli muut ovat seuranneet asiaa enemmän, niin mitenkäs tuo henkilöllisyyden todistaminen äänestettäessä? Trump (ja rebut yleisemmin?) vaativst sitä kovaa ennen vaaleja ja demarit pitivät sitä fasismina. En kuitenkaan muista kuulleeni tästä juuri sen jälkeen ja tämä oli yksi niistä asioista, mitkä merkkasin omaan bingolappuuni, että tämän Trump tulisi luultavasti viemään läpi. Onko koko asia vain unohdettu, vai onko mennyt vaan itseltäni ohi?
Vaalien järjestäminen on perustuslain mukaan osavaltioiden vastuulla, joten "voter id"-laitkin ovat osavaltiokohtaiset.
 
Vaalien järjestäminen on perustuslain mukaan osavaltioiden vastuulla, joten "voter id"-laitkin ovat osavaltiokohtaiset.
Demareilla vähemmän yllättäen kusetukset näissäkin mistä toivottavasti päästään lopullisesti eroon. Ei enää matut ja kuolleet äänestä.
 
Oli aiemmin puhetta tuosta sosialismista Amerikassa kuinka se on yleistynyt ja tullut salonkikelpoiseksi. Joku pro-israel järjestö teki videon miten nuo ”Democratic Socialists of America” porukat pitävät demaripuoluetta vain kulkuneuvonaan ja halveksuvat sitä vallaten sitä ja lopullisena tavoitteena ”Amerikkalaisen imperiumin” alasajo.
Niin nämä sosialistithan eivät lähteneet ollenkaan asiaa kieltämään, vaan kiittelivät mainoksesta.😆

"New DSA recruitment ad for communists just dropped," joked Nicolás Vargas in response to the video. Vargas has been affiliated with the Central Brooklyn branch of the DSA, according to a 2022 DSA national convention resolution on COVID protections.

"Are you trying to make young people find the DSA more cool?" quipped Marxist-socialist blogger C. Derrick Varn.

"New recruitment ad unlocked," joked Giovanetta Marangoz, co-chair of the New York City Young Democratic Socialists of America.

Kantsii katsoa tuo vajaan kolmen minsan video linkistä.

Huomenna voipi tulla vihjeitä, mitä kansa pitää donun touhuista, kun äänestystulokset julkistetaan.

Eiköhän ala oranssipallerolla hirveä itku, että äänystulos pitää mitätöidä.
 
Mamdanin ennakoidaan saavan noin miljoona ääntä ja edellisissä Nykin pormestarivaaleissa annettiin yhteensä 1,125,000 ääntä eli näillä näkymin Mamdanin voitto tulee olemaan täysin selvä.

Republikaanit yrittävät 100%:n varmuudella estää Mamdanin virkavalan vannomisen. On väläytelty perustuslain 14. lisäyksen kapinalauseketta, joka kieltää viran keneltä tahansa, kuka on osallistunut kansannousuun tai kapinaan tai avustanut kansakunnan vihollisia. Mamdanin lausunnot, joissa kehotetaan vastustamaan ICE:a voisivat rikkoa tuota kapinalauseketta.

Edustajainhuoneessakin parin repuedustajan puheet on ollut sellaisia, että Mamdanin kansalaisuuttakin yritetään ehkä haastaa.
 
Mamdani on kyllä hyvä hommassaan ja voittaa varmasti, vastaehdokkaatkin aika homeisia.
Mutta tuo on siis islamisti ja kommunisti. Eikä ole mitään höpöjuttua sosialistiksi ja kommunistiksi sanominen, on sitä ihan ylpeästi ja avoimesti. ”our end goal, seizing the means of production”. Full blown kommarijuttua.

View: https://x.com/EndWokeness/status/1939516740909621286

Kaupungin vuokra-asuntoja ja mamuja niihin, what could go wrong?

View: https://x.com/EndWokeness/status/1939903212426854863

Kaupungin omistamia kauppoja.

View: https://x.com/EndWokeness/status/1902448838566158463

The true Mamdani.

View: https://x.com/persianjewess/status/1985222197926150586

View: https://x.com/EndWokeness/status/1982898296244056474

Mutta kuten sanottu Mamdani on karismaattinen ja hyvä hommassaan, naisväki ja mamut äänestää ja onhan NYC muutenkin demarialuetta. Niin sinisilmäinen on länkkäri. Enkkumeno kohta tuolla.
 
Back
Ylös Bottom