Minä katsoin kyllä varmaan eri matsia kuin yllä oleva, koska minusta Garry alkoi hyytyä neljännessä erässä ja Prates oli freesimpi ja vaarallisempi etenkin viimeisessä. Ei Prates kyllä cardioon tässä kaatunut vaikka tupakkamiehiä onkin, molemmilta ihan kelvokas suoriutuminen siltä osalta. Sillähän Prates sai matsista kiinnikin kun Garryn jatkuva liike alkoi vähän sakata ja Prates alkoi löytää Garryn leuan.
Pratesin viimeistely ontui tosin viimeisessä erässä sillä Garry oli ajoittain jo aivan pihalla matsista ja lähinnä konttasi häkissä karkuun tai epätoivoisesti jalkaan kiinni. Vähän jos olisi Pratesilla ollut enemmän tankissa jäljellä niin Garry tuskin olisi selvinnyt erästä. Kyllä voitto kuitenkin meni oikealle miehelle, en tosin olisi pitänyt täytenä oikeusmurhana tasuriakaan koska Pratesille olisi hyvin voinut antaa erät 4 ja 5 joista viimeinen 10-8.
Vaikka Garry tämän voittikin niin samanlainen asteriski tässä jäi kuin Leon Edwardilla Nate Diazin kanssa. Yleisökin hurrasi Pratesille ottelun lopulla ja buuasi Garrylle joka kerta kun alkoi sitomaan ja pelaamaan aikaa. Dana nyt sen verran tykkäsi että Garry on varaottelijana parin viikon päästä jo mestaruusmatsissa, mutta ei tämä minusta oikein jättänyt sellaista makua suuhun että Garry nyt heti äkkiä titteliotteluun. Tuskin pääsee varasijasta huolimatta seuraavaksi kiilaamaan vuorojärjestyksessä vyömatsiin, tai ainakin ihmettelen aika helvetisti jos näin käy.
Pakko mainita että erityisen paljon pisti taas ärsyttämään erätuomarointi Onaman ja Gigan matsissa. Eka erä Gigalle melko selvästi, toinen erä Onamalle, mutta kolmannessa Giga selvästi hallitsi pystyssä ja osui paremmin puolisen erää, kunnes Onama sai matsin mattoon eikä tehnyt mitään muuta kuin halaili sen pari minuuttia. Gigan hallinta erän alkupuoliskolla pystyssä tuotti selvästi enemmän vahinkoa kuin Onaman pelkkä päällämakaaminen, aivan helvetin ärsyttävää että tällaista tuomarointia harrastetaan vieläkin missä pelkkä position pitäminen matossa pisteytetään näin raskaasti. Ihmettelen että miksi tuomarit eivät näitä nosta pystyyn jos siellä matossa ei tehdä mitään, aika raakaa oli kyyti Gigalle tuomaroinnin puolesta sekä kehässä että ulkopuolella.