Perussuomalaiset

Meta title: PERUSSUOMALAISET

Meta description: Keskustelua puolueen linjoista, päätöksistä, vaikuttajista ja ajankohtaisista politiikkaliikkeistä.

Eikä ne merkinnät kai ikuisia ole? Miten niitä edes selvitellään jos poistunut merkintä?
Sekin vielä. Taitaa onneksi ainakin jos on ehdotonta saanut olla rekisteri aika pitkään, mutta tässä maassa saa kyllä töhöillä jo aikalailla, ettei selviäis ehdollisella.
 
Kyllä,olen katkera kun menin persua äänestämään.

Itse en ole katkera vaikka persua äänestinkin, kuten olen äänestänyt siitä asti, kun ko. puolue perustettiin, pettymys kuvaa paremmin omia tuntoja. Olen tiennyt jo vuosia, että persut ovat lähes samaa paskaa, mitä muutkin, mutta edelleen ajattelin, että kyllä he edes jotain hyvää saavat siellä aikaan. Olin väärässä.

Persut ovat käytännössä pettäneet kaikki äänestäjilleen lupaamansa asiat, tämä on katkaissut itseltä selkärangan, ja nyt uskon sen väittämän, että äänestämällä (suomessa) ei voi vaikuttaa. Suomen eliitti on täysin korruptoitunut ja läpimätä, joka ajaa kaikkien muiden asioita, paitsi oman kansan. En usko enää suomen demokratiaan, en tule enää koskaan äänestämään.
 
Ootko miettinyt kuinka asiat olisivat, jos persut olisi pääministeripuolue?
 
Ootko miettinyt kuinka asiat olisivat, jos persut olisi pääministeripuolue?

Kokoomus ja persut tuntuu olevan johdon tasolla aika bestiksiä ja linjaukset hyvin samansuuntaisia, joten mitään suurta eroa on vaikea nähdä, vaikka persut olisivatkin pääminsteripuolue. Samaa paskaa eri paketissa.
 
Toimittaja sai valtavan törkytulvan, poliisi pitää itse aiheutettuna
”Jos joku pyrkii lainvastaisilla ilmaisuilla vaientamaan tutkijan, toimittajan tai minkä tahansa ammatin edustajan, on sillä yleistä ja yhteiskunnallista merkitystä”, sanoo professori.

Syyttäjä on päättänyt lopettaa esitutkinnan Iltalehden toimittajan Ida Erämaan maalitustapauksessa.

Erämaa joutui maalituksen kohteeksi heinäkuussa 2023 kirjoitettuaan näkökulmakirjoituksen perussuomalaisten ongelmallisesta suhteesta tiedotusvälineisiin.

Kirjoituksessaan hän arvosteli perussuomalaisia siitä, että heidän joukossaan oli halua rajoittaa lehdistönvapautta, kun tiedotusvälineet uutisoivat puolueen jäsenten äärioikeistokytköksistä.

– Yksi mies lähetti isäpuolelleni viestejä, että minut pitäisi laittaa kuriin ja että pieni nainen ei tiedä, mitä tekee, Erämaa kertoo.

Osa törkykirjoituksista oli kirjoitettu ihmisten omilla nimillä ja osa nimimerkeillä. Kirjoittajien joukossa oli kansanedustajia ja julkisuuden henkilöitä.

Kirjoitus johti valtavaan törkyviestien ja -kommentoinnin tulvaan. Joukossa oli tappo- ja raiskausuhkauksia. Viestejä sai myös Erämaan lähipiiri.

Mustamaalaat_natseiksi.jpg
Mustamaalaat_natseiksi.jpg (82 KiB) Katsottu 42 kertaa

Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professorin Päivi Korpisaaren mukaan epäiltyjen kunnianloukkausten tutkintaa poliisissa leimaa sattumanvaraisuus.

– Ei se aina ihan loogisesti mene. Osa tutkinnoista päätetään vähäisyys- tai kustannusperusteella, mutta samalla voi olla vastaavanlainen tapaus, jossa tutkintaa jatketaan ja se menee syyttäjälle.

Korpisaari ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, vaan puhuu tutkintojen sattumanvaraisuudesta yleisellä tasolla.

Hän pitää ongelmallisena erityisesti tilanteita, joissa ihmiseen kohdistuu epäiltyjä kunnianloukkauksia tai hänet yritetään vaientaa hänen ammattinsa takia.

– Jos joku pyrkii lainvastaisilla ilmaisuilla vaientamaan tutkijan, toimittajan tai minkä tahansa ammatin edustajan, on sillä yleistä ja yhteiskunnallista merkitystä, joka puoltaisi asian tutkimista ja syyteharkintaan viemistä.

Ida_2023_Kekkosen_ruotu.jpg

Hieno homma että tuotakin kiiusaamista dokumentoitu ja niin incognito lähetetyt viestit kuin omalla naamalla heitetyt turauttelut pysyvät tallessa. Ne ovat mojova lisä persujen tulevaan historiikkiin. Aihetta on ehditty jo tutkiakin.

https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/ ... sAllowed=y

Katri Tarkkala

”EIHÄN TÄMÄ NEITI MIKÄÄN TOIMITTAJA OLE”
Verkkohäirintä ja maalittaminen Iltalehden Ida Erämaahan ja Ylen Annastiina Heikkilään kohdistetuissa Twitter-viesteissä
 
Kunta- ja aluevaaleissa hieman mietityttää mikä sai Joakim Vigeliuksen menemään ehdolle pyrkien samalla Tampereen pormestariksi? Tultuaan valituksi eduskuntaan kaveri kuitenkin erosi aluevaaltustosta.

Nähtävksi jää aikooko erota eduskunnasta jos/kun tulee valituksi aluevaltuustoon. Huomioiden, että perusteli itsekin aluevaltuusto eroa aikoinaan ettei yhden poliitikon tulisi kahmia itselleen kaikki mahdollisia positioita.
 
1743435486286.webp

Tästähän oli aiemmin juttua ja nyt ilmeisesti ajantasainen sikälimikäli on mennyt oikein. Eipä yllätä, mutta yllättää miten vähän toi ihmisille merkkaa. Käyn kyllä katsomassa omat ehdokkaani, ja jos on merkintä niin onko se paloittelusurma vai PV:n virittäminen. Kunnallisvaalit on edelleen mulle kyllä ihan täysin meh juttu kuten taisin aiemmin sanoa. Ainakin pienessä kunnassa tuntuu että "emopuolueella" ei ole päätösten kanssa yhtään mitään väliä ja puolueesta riippumatta pieni runkkurinki pyörii.
 
katso liitettä 270713

Hauska juttu, että Wombut tajuaa kaupunkeja pyörittävän täysin epädemokraattiset "runkkuringit", mutta ei silti yhdistä, että eduskunta koostuu näiden rinkien kokonaisuudesta. 🤫
 
Siis ihan siitä et noi ei oo esim pakollisia selvittää jo ehdolle asettuessa, ja jaksaako kaikki tarkistaa oman ehdokkaan rekisterin jostain iltapäivälehdestä, etenkin jos on vain joku joka kattoo naaman mainostaulusta ja käy pistää numeron. Ja mitä tuossa aiemmin oli juttu Kaikkosesta niin mä olin jotenkin ihan hemmetin hämmentynyt että jatkoi ja jopa menestyy politiikassa. Mutta joo, kuten sanoin, kunnallisvaaleissa Pepellä voi olla ihan hyvää sanottavaa esim nuorisotoimen puolesta, jos on vähän toilailuja historiassa ja sen jälkeen esim ollut itse vapaaehtoisena auttamassa nuoria nuorisotoimessa yms, siksi kans hyvä katsoa mistä se tuomio mahtanut tulla.
 
Ehdokkaat senkun Paranee vaa!

PS-ehdokkaan taustalta paljastuu rikollisjärjestön jäsenyys ja raiskaustuomio​

Vaalit|Perussuomalaiset poisti Marko Kääriäisen ehdokassivuiltaan sen jälkeen, kun puolue oli kuullut tämän Cannonball-jäsenyydestä ja raiskaustuomiosta.

Onhan näitä muillakin ollut, persuista nostetaan vaan aina isompi meteli, paremmin toki voisivat tarkistaa taustat. Persuista sentään nuo poistetaan, mutta demareilla taitaa olla puoluesihteerinä tuo kissan tappaja. Vaasassa oli muutama vuosi sitten ehdolla demareissa pari mamu raiskaajaa, pieni juttu oli paikallislehdessä.

ff64a919-24b5-4efd-a47a-bfeb012fc381.webp
 
Onhan näitä muillakin ollut, persuista nostetaan vaan aina isompi meteli, paremmin toki voisivat tarkistaa taustat. Persuista sentään nuo poistetaan...
Poistetaanko? Onhan siellä Sebulla ja Halla-aholla tuomiot taustalla, ja Hakkarainenkin roikkui aika pitkään mukana. Nämä nyt sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen.
 
Poistetaanko? Onhan siellä Sebulla ja Halla-aholla tuomiot taustalla, ja Hakkarainenkin roikkui aika pitkään mukana. Nämä nyt sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen.
PIdän erinomaisena ettei väärän mielipiteen vuoksi tuomittua potkita pois politiikasta. Tuolla toki oli ihan vakavastakin rikoksesta tuomittuja, joten ehkä keskittyisin niihin. En "vihapuhe" eli kiihottaminen kansanryhmää vastaan tyyppisiin, joiden ei liberaalissa maassa koskaan pitäisikään olla rikoksia.
 
Uskonrauhan rikkomimen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan tulee jos kerrot faktoja islamin uskosta tai maahanmuuttajien rikoksista. Halla-aho sai tuomion kun kirjoitti islamista pedofilian uskontona, mitä se onkin kun profeetta yhtyi 9 vuotiaaseen ja lapsiavioliitot hyväksytään. Sebu sai tuomion kun kertoi maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ja tais myös kritisoida islamia. Hakkarainen sanoi että kaikki muslimit ei ole terroristeja, mutta kaikki terroristit on muslimeja, tais olla alle prosentin väärässä tilastojen mukaan siltä ajalta, kun reilu 99% iskuista oli muslimien tekemiä.
 
Poistetaanko? Onhan siellä Sebulla ja Halla-aholla tuomiot taustalla, ja Hakkarainenkin roikkui aika pitkään mukana. Nämä nyt sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen.
Kaikki valeoppositiota leikkiviä vapaamuurareita, joille keksittiin leikkituomiot, jotta orjat uskoivat niiden vastustavan järjestelmää 🎭🎭🎭.

Jokainen raiskaaja ja murhaaja on enkeli verrattuna eduskunnassa istuviin kavereihin.

Persut tehnyt joka vuosi uudet maahanmuutto ennätykset, mutta jatkakaa toki oikeisto/vasemmisto-tuolileikkiä loppuun asti 🤡🤡🤡.

View: https://x.com/y_yrittaja/status/1907016117379277271
 
Hakkarainen sai muistaakseni tuomion seksuaalirikoksesta ja pahoinpitelystä.
Johan Tony Halme näytti mallia, rikostuomio ampuma-aserikoksesta eikä erotettu puolueesta.
 
Hakkarainen sai muistaakseni tuomion seksuaalirikoksesta ja pahoinpitelystä.
Johan Tony Halme näytti mallia, rikostuomio ampuma-aserikoksesta eikä erotettu puolueesta.
Känniääliöitä molemmat. Ei mitään ainakaan minun mielestä ehdokkaan luotettavuutta romuttavaa olettaen, että korkki pysyy töissä kiinni, ja aseet kotona. Ei mitään verrattuna kaikkosen luottamusaseman väärinkäytöksiin (joka verovarojen ohjailuun liittyvässä luottamustehtävässä lähes pahin rikos) tai näkkäläjärven kissan elävältä polttamisiin (joka pomminvarma merkki psykopaatista). Kumpikin jatkoi puolueissaan keskeisissä tehtävissä.
 
Uskonrauhan rikkomimen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan tulee jos kerrot faktoja islamin uskosta tai maahanmuuttajien rikoksista. Halla-aho sai tuomion kun kirjoitti islamista pedofilian uskontona, mitä se onkin kun profeetta yhtyi 9 vuotiaaseen ja lapsiavioliitot hyväksytään. Sebu sai tuomion kun kertoi maahanmuuton aiheuttamista ongelmista ja tais myös kritisoida islamia. Hakkarainen sanoi että kaikki muslimit ei ole terroristeja, mutta kaikki terroristit on muslimeja, tais olla alle prosentin väärässä tilastojen mukaan siltä ajalta, kun reilu 99% iskuista oli muslimien tekemiä.
Eikös Halla-ahon tuomio ollut vielä naurettavampi? Jos en ihan väärin muista, niin joku asiantuntija tokaisi lehdessä perheväkivaltaan liittyen, että: "Näyttää siltä, kuin vaimon hakkaaminen on suomalaisten geneettinen erityispiirre" tjsp. Ja Halla-aho kirjoitti, että laki on kaksinaismoralistinen, sillä jps hän kirjoittas täysin saman lauseen, mutta vaihtaa suomalaisen somaliksi ja vaimon hakkaamisen verorahoilla elämiseksi, niin siitä tulee tuomio. Sitten kirjoitti täsmälleen sen lauseen ja sai siitä tuomion.
 
Back
Ylös Bottom