Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

Ihan itse diagnosoin itselleni ylinopeudella kasvavat nenäkarvat. Ja vatun tyhmän pään.

Niin ja kyvyttömyyden kommunikointiin muiden kuin hillosipulien kanssa.
 
Paljonkohan maailman IT-työajasta menee tiukan tietoturvan mukaisten salasanojen uusimisiin? Veikkaan: Paljon.
Muistan kun aikoinaan uutisoitiin, että jenkeissä haluttiin voimaan sellainen pykälä ettei wintoosan uudelleenkäynnistymisen odottelu olis palkallista aikaa. 😄 Siitä ei oo hajuakaan, miten sille työnantajien aloitteelle kävi, mutta jenkeissä on hyvinki saattanu mennä jopa läpi. 😂
 
Piporadiossa soitetaan vain aivan oikeita ja helposti tunnistettavia musiikkikappaleita. Ne vain jäävät junnaamaan johonkin kohtaan eivätkä koskaan etene loppuun asti. Siinä sitä sitten kuuntelee sata kertaa kuinka "on hanget korkeat nietokset" 🤯
Uff. Kuulostaa aika raskaalta vaikka olis hyvääki musaa. Onhan tuokin siis mutta ei.
 
lekureilla, jonkinlainen yleissivistys.
Nyt valintajärjestelmillähän heillä on suurin yleissivistys mitä suomenmaa päällään kantaa, ainakin seittemäntoista ällää yo todistuksessa...en uskalla ajatella miten heistä tulee vaikka luuseppiä kun oikein mihinkään ei ole vastausta kirjassa ja pitää vaan itse keksiä ja soveltaa ratkaisuja ongelmiin. Saati sitten että voit tehdä kaiken täysin oikein ja savolainen supersankari Vituix Män tulee silti kylään.
 
Kiitoksia tästä provosoinnista, ny mietin miksen oo pariin vuoteen muka jaksanu laittaa...

Sahtimonnin provosoimana yritin eilen itse provosoida isoveljeäni, että "nyt alkaisi olla kelejä" ja "sullahan on siellä suojaisa pihakin", niin tuumaili, että "no niin on, mutta ku ei jaksa laittaa". 😆

xgvo2easmx461.gif
 
Katoin eilen jonkun Marvelin Tsing-Tsong ja 10 sormuksen tarina ja varsin positiviinen yllätys. Aattelin, että samanlaista skeidaa kuin Iron Fist, mutta tuonhan katteli ihan sujuvasti, ja melkein jopa ilman luurin vilkuilua.

Ja talvilomat nakuteltu pääsiäisviikolle, niin saa taas vähän huilailla.
 
olenkohan liian tunnollinen työMies, kun en ole ikinä kehdannut ajatellakkaan lomailevani siten, että loma osuu päästäiseen jotta saa pidemmän loman?
 
nytkin olen koko alkuvuoden elänyt ajatuksessa, että pyrin pitämään talviloman pois ennen päästäistä

täpärälle menee, että siihen kykenen
 
olenkohan liian tunnollinen työMies, kun en ole ikinä kehdannut ajatellakkaan lomailevani siten, että loma osuu päästäiseen jotta saa pidemmän loman?
Olet sä vähän. Mä yritän joka vuosi kikkailla tommosta ja välillä palaverit esimiehen kans on samanlaista huutoa ku turkkilaisella torilla. Vähän kieli poskessa toki.
 
Piporadiota tutkittiin perusteellisesti kaikenlaisten vakavien syiden poissulkemiseksi. Ensimmäinen reaktio psykiatrian puolella oli tietysti "Jahas - nyt meillä on tässä psykoosipotilas. Taitaa vähän skitsofreniaa pukata päälle". Meni melkein puoli vuotta, ennenkuin totesivat, että ei nyt olekaan. Toki itse olin sitä mieltä alusta alkaen, mutta eivät ne uskoneet. Tähän vaikutti varmasti se, että lääkärivaihtuvuus on suurta ja mitään pitkäaikaista lääkäri-potilas -suhdetta ei vahingossakaan pääse syntymään. Aina uusi erikoistuva lkr vastassa. Kokeilin kiltisti kolmea eri neuroleptiä, joista Piporadio ei ollut moksiskaan. Siinä vaiheessa sain lähetteen neurologialle. Siellä kuvattiin ja tutkittiin kaikenlaista perusteellisesti, mutta selitystä ei löytynyt.

Erittäin mukavanoloinen neurologi lopuksi totesi, että aivojen toiminnasta tiedetään edelleen vähän, aivot ovat ihmeellinen elin ja kaikenlaista tapahtuu.

Minusta fiksusti sanottu.
 
Varttihullu on siis edelleen se todennäköisin diagnoosi.
 
Back
Ylös Bottom