🇺🇸 UFC EVENTIT 🇺🇸

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja NP
  • Aloitettu Aloitettu
  • Featured
Meta title: 🔥 UFC – MAAILMAN SUURIN JA RAJUIN KAMPPAILUORGANISAATIO 🔥

Meta description: Octagonin valtias, jossa huipputechnikot, tyrmäsankarit ja megatähdet kohtaavat tavoitellen urheilun kovinta mestaruusvyötä.

Islam on kuitenki dagestanilainen, joten en pidä varsinaisena ryssänä vaan ryssän uhrina. Yan sen sijaan on ihan oikeesti ryssä ja siitä näkee, että se kannattaa ryssän imperialismia.

Yan ainakin vastustaa julkisesti Ukrainan sotaa että siitä pisteet.

Hyvä iltama, Dariush oli jopa yllättävän kova ja cardio oli kohdillaan vaikka kovaa joutui painimaan.
 
Totta, mutta se ei muutu, että Yan sai alasvientejä ja ground controllia joka erässä.
Olen katsonut matsin vain kerran joten tämä pienellä varauksella. Jäi kuitenkin päälimmäisenä fiilis että Yan sai alasvientejä ja kontrolliaikaa muttei oikeen saanut hyödynnettyä tilanteita. Oli myös tilanteita joissa O'Malley puolusti alasviennin ja sai siten tilannevoiton.

Minusta 1 erä Seanille, 2 erä Yanille ja 3 erä ratkaisi; sen olisi voinut antaa kummalle vaan. Olisin itsekin ehkä antanut Yanille sen mutta hyväksyn myös toisinpäin. Tiukka matsi. Sean oli parempi mitä odotin ja Yan huonompi. 5 eräisessä Sean olisi luultavasti sipannut ja Yan vienyt voiton
 
Joo, tasainen matsi. Mä ehkä antaisin ekan ja tokan Yanille. Kolmas menisi mun kirjoissa O´Malleylle. Toki nää on just näitä, kun siellä on kolme tasaista erää, niin hajontaa tulee.
Kolmannessa muistaakseni O´Malley sai kuitenkin sen verran enemmän osumia perille, että (oman arviointini mukaan) se painaa enemmän, kuin Yanin alasviennit. Ekassa taas osumat olivat mielestäni sen verran tasoissa, että näkisin alasviennin ja sitä seuranneen kontrollin ratkaisseen erän. Toka erä oli helpoin arvioida ja se on Yanin.
 
Ois kyllä mielenkiintoista päästä Makhachevin ja Team Khabibin "strenght and conditioning" treeneihin tutustumaan. Tuntuu että nuo Dagestanilaiset ketä huipulle pääsee ovat aivan helvetin vahvoja ja omaavat silti hyvän cardion. Mukava olisi tietää minkälaisia määriä punttia tehdään ja miten se tehdään.
Toki kurkistus "lisäravinnekaappiin" ja voisilmän käyttöhistoria kiinnostaisi myös.
 
Islam taisikin jo kertaalleen jäädä kiinni jostain aineesta joka oli tuoreena kiellettyjen aineiden listalla. Korkeassa ilmanalassahan nuo dagestanit treenaa paljon. Lenkillä tuntuvat käyvän paljon. Niin pitkää kuin lyhyttä mäkijuoksua. Siihen päälle tuo lajitreeni korkealla vuoristossa niin kai siitä joku hyöty on.
 
Islam on kuitenki dagestanilainen, joten en pidä varsinaisena ryssänä vaan ryssän uhrina. Yan sen sijaan on ihan oikeesti ryssä ja siitä näkee, että se kannattaa ryssän imperialismia.
Aikamoista paskaa kirjoitat. Ihminen ei voi valita minne syntyy. Ja "siitä näkee" on aivan höpö juttua. Tällaisen "ryssittelyn" voisi modet kitkeä pois myös. Urheilua täällä kommentoidaan.
 
Ois kyllä mielenkiintoista päästä Makhachevin ja Team Khabibin "strenght and conditioning" treeneihin tutustumaan. Tuntuu että nuo Dagestanilaiset ketä huipulle pääsee ovat aivan helvetin vahvoja ja omaavat silti hyvän cardion. Mukava olisi tietää minkälaisia määriä punttia tehdään ja miten se tehdään.
Toki kurkistus "lisäravinnekaappiin" ja voisilmän käyttöhistoria kiinnostaisi myös.
Uskonto kieltää nekin "päihteet"
 
Uskonto kieltää nekin "päihteet"
Kieltää tai ei kiellä niin silti niitä käyttävät ja niin kuin paskahousu kirjoitti, on Islam jäänyt kertaalleen kiinni kielletyistä aineista.

Tuo korkealla ilmanalalla treenaaminen on varmasti yksi iso tekijä erinomaisen cardion kehittämisessä. Onkohan Suomessa mikään sali tai kaupunki lähellekään samoilla korkeustasoilla?
 
No ei ole 😂 tässä maassa kun kiipeää lipputankoon näkee norjaan ja viroon 😂
 
Muistakaas sitten tulevaisuudessa etta jos Jon Jonesia ei voi pitaa yhtena GOAT kandidaattina karyn takia, ei Makhacheviakaan voi.

Jos O'Malley laitetaan suoraan titteliotteluun Sterlingia vastaan niin veikkaan etta siina on Aljon paini sen verran eri tasolla etta haviaa matossa. Matsista tullee jokseenkin tylsa ja Just Bleed fanit tulee dissaamaan Sterlingia kun ei otellut kuin mies ja etta ei ole oikea champpi.
 
Olin muuten kaikessa viidessä matsissa sitä mieltä, että Oliveira häviää. Nyt en enää väitä samaa, vaan sanon hänen voittavan. Oliveira on kehittynyt valtavasti ja minusta on todella hurja juttu miten paljon hän on kehittynyt UFC-urallaan. Makhachev ei ole kohdannut ketään yhtä kovaa ottelijaa ja UFC on minusta suojellut häntä. Tuo lista ei ole tittelimatsin haastajan lista. Oliveiralla on kova pysty ja erinomainen paini oma veikkaus on, että Oliveira satuttaa Makhachevia pystyssä ja lopettaa sitten matossa.
Särähti korvaan pahasti tuo, että " UFC on suojellut Islamia " 😄 Avaa vähän lisää tota? Täyttä paskaa koko muu viestikin näyttää olevan.
 
Helkkaristi kyllä jäi pureskeltavaa tästä kortista.

Islam oli vakuuttavampi kuin odotin. Arvelin että tämä ratkeaa todennäköisesti siihen että Islamia ei arkaile mennä Oliveiran guardiin eikä Oliveira voi tätä matsia voittaa selältään. Sen sijaan en odottanut että Islam olisi noin hyvä pystyssäkin. Oliveiran menoa selvästi alkoi vähän haittaamaan se että Islam vei matsia matossa, ja sen myötä Oliveiran pystypelikin alkoi muuttua työläämmän näköiseksi. Islamille voitto joka ei jättänyt jossiteltavaa, seuraavaksi olisin mieluiten nähnyt Dariushin ottamassa vyöstä mutta tuo Volkanovski-matsin tuottoarvo on niin iso että se ajaa kaiken edelle.

Ärsyttävän epätasapainossa ovat nämä vierekkäiset painoluokat. LW:ssa olisi vaikka miten paljon ottelijoita joilla on potentiaalia vyömatseihin asti, eikä mikään höyhensarjan champpien lyöminen sinne sekaan olisi tarpeellista. Harmillisesti vaan 145 kärsii aika lailla päinvastaisesta ongelmasta ja tämä alkaa olla enemmän tai vähemmän ainoa tapa millä Volkanovskin seuraaviin matseihin saadaan jotain kiinnostustakin aikaan.

Näyttäisi että 135 menee myös taas enemmän tai vähemmän sirkukseksi. Tittelimatsi oli ilmeisesti pilalla jo pitkälle ennen kuin oli kerennyt alkaakaan, onneksi en kerennyt lyödä vetoa tuosta koska olisin sijoittanut Dillashawn voitolle varmaankin. Välittömästi kyllä heräsi ajatus, että nettosikohan joku hyvät fyrkat tuosta ottelusta jos oli yhtään sisäpiirin tietoa TJ:n tilanteesta. Sterlingin mestaruuskausi on vähintäänkin jo erikoinen, ensin voittaa mestaruuden diskauksella, sitten uusinnassa voittaa matsin jonka aika moni näki menevän toisinpäin, ja nyt tämä.

Toisesta BW:n matsista, en nähnyt O'malleyta oikein millään voittajana tässä, mutta kyllähän tuo kuitenkin todisti kuuluvansa seurueeseen eikä tuo maailman kauhein päätös ollut. Sen sijaan ihmettelin suuresti pressissä että mitä helvettiä tuo Dana oikein selittää, kun kysyttäessä 135:n mestaruuskuvioista tulevaisuudessa alkoi Dana selittää Henry Cejudon tuomisesta mukaan. Riippumatta siitä että mitä mieltä on O'malleyn voitosta tässä, kyllähän tuossakin olisi aivan helvetisti enemmän järkeä kuin jossain Cejudon raahaamisessa paikalle, etenkin kun Dana on jo aiemmin sanonut että O'malley olisi voitolla ottelemassa vyöstä ja suhtautunut hyvin kylmästi Cejudon horinoihin. Sitten silmään sattui juttu jossa kerrottiin O'malleyn otelleen tässä sopimuksensa loppuun ja ymmärsin välittömästi koko homman. Ei pitäisi ikinä aliarvioida sitä minkälaisiin surkeuksiin tämä organisaatio voi vajota kun on rahasta kyse.

Dariush ja Belal ottelivat ihan helvetin hyvin, ja pommittivat ihan totaalisesti mikrofonin kanssa. Dariushin kohdalla repesin ääneen kun tämä onnistui saamaan jengin buuaamaan Jeesus-jutuilleen, mutta kysymyksessä "mitä seuraavaksi" antoi käytännössä luvan oikein jatkaa roikottamista löysässä hirressä selittämällä että ottelee vaikka 10 kertaa vielä ennen mestaruusmatsia jos täytyy. Belalilla oli niin hyvä mahdollisuus kuin olla ja voi haastaa Colbya, tai edes nimeltä kutsuen Khamzatia, mutta horisikin sen sijaan "siitä tyypistä joka painoi 179,5 paunaa" joka tietenkin meinaa Khamzatia mutta kasuaaleista varmaan suurimmalla osalla meni täysin ohi että mistä helvetistä tuo puhuu. Hämmentävää jotenkin miten huonosti nämä parhaat promopaikat käytetään.

Fiorotin ja Chookagianin matsissa vähän pisti irvistyttämään yleisön buuaaminen. Ei tuo matsi nyt niin huono ollut vaikkei nyt mitään mahtavuuttakaan. Jotenkin tuli vähän kehnot vibat siitä, kun lähes täysin miehistä koostuva yleisö buuaa naisten matsille maassa, jossa naiset eivät saa kulkea edes ulkona yksin puhumattakaan että saisivat harrastaa lajia tai tulla katsomaan sitä. Very bad optics.
 
Sugar Show oli taas ihan UFC tasoista tuomarointia ja Oliviera sukelsi. Sterling otti 3. Häpeällisen titteli voiton ja seuraavaksi häviää Sugarille, kummonen mestaruusura hällä. Tää jäi käteen tästä illasta.
 
Tuon dillen temppu menna matsiin loukkaantuneena on aika torkea temppu tosiaan vedonlyojia ja UFC organisaatiota kohtaan. Siina on hyva selitella matsin jalkeen mutta se selittely oli omaan housuun ja Danan muroihin kusemista. Kuka enaa uskoo UFC:ssa ikina mita se sanoo? Melko raskauttavaa myontaa etta olkapaa on paikaltaan apaut kerran viikossa puolen vuoden ajan. Miten tuollaisen ottelijan kanssa edes voi jatkaa yhteistyota jarkevasti?
 
Back
Ylös Bottom