BB PRO Kali Muscle

Mikä on normaali määrä? Kuinka paljon normaalia enemmän viimeisen vuoden aikana urheilijoita on kuollut? Ja millä tavalla koronarokote aiheuttaa näitä kuolemia?
Voisit kertoo meille sitten myös mahdolliset pitkäaikaisvaikutukset näistä "rokotteista", kun niin hyvin vaikutat tietävän ja samalla tutkia, miksi Modernan rokoteen piikittäminen lopettiin alle 30v miehillä ja mitkä saattavat olla yhteisvaikutukset vaikka sitten epolla, peptideillä ja näitten "kovien" äijien ottamilla koronapiikeillä.
"Tieto lisää tuskaa" ja useimpien tapauksessa "Autuaita ovat tietämättömät".
 
Viimeksi muokattu:
Voisit kertoo meille sitten myös mahdolliset pitkäaikaisvaikutukset näistä "rokotteista", kun niin hyvin vaikutat tietävän ja samalla tutkia, miksi Modernan rokoteen piikittäminen lopettiin alle 30v miehillä ja mitkä saattavat olla yhteisvaikutukset vaikka sitten epolla, peptideillä ja näitten "kovien" äijien ottamilla koronapiikeillä.
"Tieto lisää tuskaa".
Minulla ei ole ollut yhtään väitettä koronarokotteesta, ei puolesta eikä vastaan. Kyselin vain perusteluita, kun täällä on nykyään paljonkin epäilyksiä, että koronarokote aiheuttaisi sydänkohtauksia. Yleensä se, joka esittää epäilyksiä/väitteitä jostain asiasta, esittää ne perusteet ja kertoo miksi esimerkiksi tässä tapauksessa epäilee koronarokotteella olevan osuutta asiaan.

Kehonrakentajan kohdalla itse pidän huomattavasti todennäköisempänä, että pitkään jatkunut roinaaminen ja valtava lihasmassa + vaurioituneet sisäelimet aiheuttavat näitä kuolemia koronarokotteen sijaan.
 
Onhan näitä kuolemia ollut ennenkin mutta ei näin paljon pienellä aikaa niin herää kysymys, että miksi. Oma epäillys on epo ja mahdollisesti samat rokotteista johtuvat "harvinaiset" veritulppa ongelmat kuin miksi Modernan rokoteen piikittäminen lopetettiin tai sitten monien aineiden yhteisvaikutukset rokotteet mukaan lukien.
 
Pitkäaikainen roinaaminen ja veren hyytymiselle altistuminen, tähän kun lyödään tuo koronarokote joka sotkee monilla ihan hyvänkin veren mitä kattonut noita mikroskoopilla otettuja kuvia, sekä netissä jaettuja veriarvoja. En ihmettele yhtään että kehonrakentajia tippuu ekana. Toinen on sitten muut urheilijat, jotka pitävät kroppaa kovassa rasituksessa, näyttää siltä että koronarokotteen ja kovien urheilusuoritusten lopputulos on nämä sydänongelmat. Kolmansia jo tuputetaan, suosittelen lopettamaan kovat urheilusuoritukset ja kropan rasittamisen jos oot jo tähän kusetukseen hairahtanut. Ps. puhun siis yleisesti, en tarkoita sua Sisu2 😂
 
Kuka on tämän "kusetuksen" takana ja mitähän sillä mahdetaan hakea? Kyllä te olette aika sankareita, kun kovasti näitä foliohattuteorioita viljelette, mutta mitään näyttöä tai perusteluita mihinkään ei koskaan kuulu. "Näin netissä jaetun verikokeen, kattelin vähän mikroskooppikuvia nii veri oli pilattu". Rhodekin ketjussa rokotespekulointi loppui jo, kun selvisikin ettei koko rokotetta ollut edes ottanut. Mutta varmasti näillä muilla oli rokotteen aiheuttamaa (vieläkään ei ole vain kukaan osannut kertoa, miten se rokote sen sydänkohtauksen aiheuttaa)?
 
E9Dtn5TXMAUGh1s.jpg

Eikö noille koronarokote-foliohattu-5G jutuille tosiaan ole muita paikkoja kuin Kilpailijat ja bodyjuorut ketjut?
 
Kuka on tämän "kusetuksen" takana ja mitähän sillä mahdetaan hakea? Kyllä te olette aika sankareita, kun kovasti näitä foliohattuteorioita viljelette, mutta mitään näyttöä tai perusteluita mihinkään ei koskaan kuulu. "Näin netissä jaetun verikokeen, kattelin vähän mikroskooppikuvia nii veri oli pilattu". Rhodekin ketjussa rokotespekulointi loppui jo, kun selvisikin ettei koko rokotetta ollut edes ottanut. Mutta varmasti näillä muilla oli rokotteen aiheuttamaa (vieläkään ei ole vain kukaan osannut kertoa, miten se rokote sen sydänkohtauksen aiheuttaa)?
Oot kyllä vähä-älyinen yksilö. Etkö nyt ymmärrä, että ei nää rokotteet oo mitään turvallisia. Ei näitä olla edes keretty tutkia kun nää ollaan tungettu markkinoille. En oo sanonut missään kohti että kali muscle ois 100% varmasti ottanut rokotteen, itse virus voi tehdä myös verenhyytymiä, onhan tää nyt ihan selvää että tää liittyy jotenkin näihin kuolemiin. Kaikki nämä yhdistettynä steroidien käyttöön on ihan helvetin tappavaa. Oli se sitten rokote tai itse korona joka aiheuttanut nämä kuolemat niin ei tää nyt mitään sattumaa ole, herätys nyt ihan oikeesti.. 😅 Tuu huuteleen mulle sit vuoden päästä että oon foliohattu ku yleiskuolleisuus on noussu ihan helvetisti. Toisaalta kyllä mä ymmärrän että se vituttaa eikä sitä halua itellensä myöntää että tuli tehtyä huono valinta kun on rokotteen ottanut. Monet sitä ei kyllä vieläkään tajua, mutta aivan varmasti lähitulevaisuudessa nää rokotukset tullaan lopettamaan kaikki, moderna kiellettiin jo alle 30-vuotiailta ja se on vaan ajankysymys millon nää loputkin kielletään kunhan nopeasti ollaan saatu suurin osa ihmisistä lääkittyä ja alkaa haittavaikutukset paljastumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Oot kyllä vähä-älyinen yksilö. Etkö nyt ymmärrä, että ei nää rokotteet oo mitään turvallisia. Ei näitä olla edes keretty tutkia kun nää ollaan tungettu markkinoille. En oo sanonut missään kohti että kali muscle ois 100% varmasti ottanut rokotteen, itse virus voi tehdä myös verenhyytymiä, onhan tää nyt ihan selvää että tää liittyy jotenkin näihin kuolemiin. Kaikki nämä yhdistettynä steroidien käyttöön on ihan helvetin tappavaa. Oli se sitten rokote tai itse korona joka aiheuttanut nämä kuolemat niin ei tää nyt mitään sattumaa ole, herätys nyt ihan oikeesti..
Paskapuhetta. mRNA- seurantatutkimuksia on tehty sitten 2013, ei se ole mitään "näitä ei ole tutkittu"- prototyyppilääkettä.

Toiseksi, niin vaikka se hypoteettisesti olisikin niin että kourallinen kehonrakentajia on kuollut otettuaan rokotteen, niin ensisijainen syy on toki se, että ovat jo valmiiksi tuhonneet sisäelimensä.

Kolmanneksi, niin vaikka se hypoteettisesti olisikin niin että kourallinen kehonrakentajia ja kaksi kourallista urheilijoita on kuollut otettuaan rokotteen, niin se on silti väestötasolla joku promillen miljoonasosa verrattuna siihen määrään, mitä olisi kuollut jos kukaan EI olisi ottanut rokotetta.
 
Tuo, että tekniikka on tutkittu ei ole sama asia kuin, että näitä kyseisiä rokotteita olisi tutkittu. On ihan mahdollista, että sydämmensä ja verensä jo roinan kanssa pilanneet ovat moninkertaisessa riskissä saada rokotteista/koronasta isompia sivuvaikutuksia/oireita. Tuskin tätä on kukaan tutkinut..
 
... Josta päästäänkin kohtaan kaksi ja kolme.
 
Paskapuhetta. mRNA- seurantatutkimuksia on tehty sitten 2013, ei se ole mitään "näitä ei ole tutkittu"- prototyyppilääkettä.

Toiseksi, niin vaikka se hypoteettisesti olisikin niin että kourallinen kehonrakentajia on kuollut otettuaan rokotteen, niin ensisijainen syy on toki se, että ovat jo valmiiksi tuhonneet sisäelimensä.

Kolmanneksi, niin vaikka se hypoteettisesti olisikin niin että kourallinen kehonrakentajia ja kaksi kourallista urheilijoita on kuollut otettuaan rokotteen, niin se on silti väestötasolla joku promillen miljoonasosa verrattuna siihen määrään, mitä olisi kuollut jos kukaan EI olisi ottanut rokotetta.
Mitäs oot mieltä miten onnistunut ja turvallinen oli tämä samaan tutkittuun teknologiaan perustuva Pandemrix rokote 2009-10?
 
Kaikenkaikkiaan verrattain onnistunut, sillä se (mahdollisesti) pelasti meidät pandemialta silloin.

Nuo narkolepsiatapaukset olivat erittäin valitettava, erittäin pieneen geneettiseen ryhmään osunut sivuvaikutus.
 
mitä sä nyt pädet täällä, kaikki sen tietää että ei noi rokotteet pelasta meitä miltään pandemialta ku koko pandemiaa ei ole edes olemassa. Korona ei täytä yhtäkään pandemian tunnusmerkkiä. Rokotteet ei suojaa virukselta eikä myöskään estä sen tartuttamista, miten sä luulet että hyöty/haittasuhde on lähelläkään balanssissa tässä tapauksessa? Mut ainiin, valtio haluaa vaan meidän hyvää ja isot herrat on kilttejä hyväntekijöitä 😂😂 Testoa sinäkin kaipaisit koneeseen niin pystyisit miettimään omia etujas vähän paremmin.
 
Näille on oma koronaketjunsa. Jos vaikka siellä jatkais näistä
 
mitä sä nyt pädet täällä, kaikki sen tietää että ei noi rokotteet pelasta meitä miltään pandemialta ku koko pandemiaa ei ole edes olemassa. Korona ei täytä yhtäkään pandemian tunnusmerkkiä. Rokotteet ei suojaa virukselta eikä myöskään estä sen tartuttamista, miten sä luulet että hyöty/haittasuhde on lähelläkään balanssissa tässä tapauksessa? Mut ainiin, valtio haluaa vaan meidän hyvää ja isot herrat on kilttejä hyväntekijöitä 😂😂 Testoa sinäkin kaipaisit koneeseen niin pystyisit miettimään omia etujas vähän paremmin.
Malliesimerkki loogisesta, aukottomasta, ja tieteellisestä argumentoinnista. Pakko painaa tohon "like" (y).
 
Kaikenkaikkiaan verrattain onnistunut, sillä se (mahdollisesti) pelasti meidät pandemialta silloin.

Nuo narkolepsiatapaukset olivat erittäin valitettava, erittäin pieneen geneettiseen ryhmään osunut sivuvaikutus.
Sähän voit hyvin sitten sanoo näin, kun ei omalle kohdalle sattunut näistä 235 lapsesta, nuoresta ketään ilmeisesti. Vois olla vähän eri mielipide, jos vaikka olis ollut oma lapsi kyseessä, silloin on jo yksikin tälläinen tapaus liikaa.
Siis tällä perusteella tämä koronaan kuolleisuuskin on täysin mitätön juttu etenkin täällä meillä tai vaikka suhteutettuna maailman väkilukuun sekä yleensä kuolleisuuteen.
Sulla on rokoteet otettu niin mitä se enää sulle pitäs vaikuttaa mitenkään, jos ei kaikki muut halua tehdä samoin vai pelkäätkö kuitenki rokotteides tehottomuutta koronaa vastaan, jota varten ilmeisesti olet ottanut nämä piikit niin kuin siis yleensä rokotteet otetaan, eikä näistä muista vääristä "pakkosyistä", matkustus, työ, painostus, rokotekattavuuden saaminen ylös...

Onkohan se monella liian vaikee ymmärtää, että lääketeollisuus on pelkkää bisnestä takoo tulosta, jopa kyseenalaisin keinoin, eikä mitään hyväntekeväisyyttä, jossa ajatellaan vaan ihmisten parasta.
 
Viimeksi muokattu:
Olisi edes joku järjellinen yhteys rokotteisiin tässä Kali musclen tapauksessa, niin paremmin voisi sopia tuo rokotteista jauhaminen tähän ketjuun, mutta kun syy on pitkään kehittyneessä valtimotukoksessa, niin en oikein ymmärrä koko keskustelua. No, seuraavaksi varmaan joku foliohattu keksii, että illuminaatti on lahjonut Kalin valehtelemaan tapauksestaan...
 
Näissä foliohattujen salaliittoteorioissa on sellainen hauska piirre, että he eivät tarvitse mitään järjellistä yhteyttä tai perustetta sille oman "totuutensa" levittämiseen, muilla pitäisi pystyä aina todistamaan, miten heidän teoriansa muka ei pitäisi paikkaansa. Sitten kun löytyykin faktaa todistamaan, että vaikka tässä nyt ei ollutkaan kyse koronasta, vauhti vain kiihtyy ''ette vaan tajuu että teitä kusetetaan ei valtio ja lääkeyhtiöt hyvää hyvyyttään siellä toimi".
 
Jos tyypillä on vakava sepelvatimon kalkkeuma niin se on kehittynyt vuosien ja vuosikymmenien kuluessa.

Porukkaa ja bodareita/voimailijoita delannu sydän ja verisuonitauteihin aiemmin ja delaa tulevaisuudessakin. Ei siinä tarvii syytä mistään korona rokotteista hakea kun syyt on hyvin tiedossa miksi suonet kalkkeutuu ja pumppu kasvaa.

Dallas McCarverilla 26-vuotiaana vakava sepelvaltimon kalkkeuma ja 3x normi ihmisen sydän.
 
Back
Ylös Bottom