- Liittynyt
- 8.2.2013
- Viestejä
- 194
Ensimmäisen jälkeen toinen pohje kipeytyi melkein kuukauden ajaksi. Lähinnä leposärkyä, mutta häiritsi kävellessä ja esti jalkatreenit. Otettiin verikokeet ja ultrattiin veritulpan varalta, kun "lihassärky" ei parantunut parissa viikossa itsekseen. Sattumalta tämä raajakipu alkoi heti rokotuksen jälkeen enkä ollut yli viikkoa ennen rokotusta jalkoja treenannut. Parani kuitenkin lopulta itsekseen kipulääkkeiden ja levon avulla.Sehän oliskin huomenna piikki nro.2.
En ymmärrä miks nyt jo helvetin hyvin turvalliseksi dokumentoitua rokotetta ei uskalleta/haluta ottaa ja känkkäränkkä.
Kaikki oireet (pl. AZ-paskasta mitä ei edes tarjolla ole enää) on ihan vaan normaaleja immuunipuolustuksen käynnistämiseen liittyviä yleisoireita. MInkäänlaista vaaraa pysyvistä vaurioista saatikka kuolemasta ei ole, toisin kuin koronan itsensä kohdalla.
Känkkäränkällä ette saa mitään muuta kuin lisää aihetta känkkäränkkään, kun tulee passia ja rajoitusta.
Säästäisin paukut siihen että jos rokotteesta huolimatta tulee muita rajoituksia, tapellaan niitä vastaan. Ne voi käydä oikeasti vapauksien ja lompakon päälle, rokote ei.
Hieman huolestuttaa, miten käy toisen rokotteen jälkeen. Käytännössä enää ei ole vaihtoehtoa olla ottamatta, kun muuten tehdään kakkosluokan kansalainen. En olisi muutama vuosi sitten uskonut tällaista kehitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Jokaisen passia kannattavan on hyvä ymmärtää, etteivät vapaaehtoiset rokotteet eivät jää kahteen, vaan niitä tehosteita tarvitaan, joten passin täytyy olla ajan tasalla.
Kannatan vapaaehtoisia rokotteita enkä ole rokotevastainen. Taitaa olla kaikki pakolliset rokotteet otettuna. En kuitenkaan ymmärrä tällaista vastakkainasettelua rokotettujen ja rokottamattomien välille sekä painostusta "vapaaehtoista" rokottamista kohtaan eväämällä harrastuksia tai vapaa-ajanviettomahdollisuuksia.
Viimeksi muokattu: