Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

En ole juttua lukenut, mutta ajattelisin, että tässä on haettu jotain sen tyylistä ettei nainen voi olla seksikäs ja älykäs samaan aikaan. Tai että naisen kykyihin esim. johtajana ei uskota, koska on hankkinut isot silikonit, ja on muutenkin enemmän laittautunut keskiverto suomalaispirkkoon verrattuna, eikä tämän takia edes anneta mahdollisuutta todistaa omaa osaamistaan. Mene ja tiedä.
Paljon mahollista joo. Henk.koht en vain osaa arvostaa henkilöä joka pyrkii julkisuuteen tällaisilla argumenteilla. Oma arvostus on henkilöillä jotka keskittyy vain oman osaamisen ulostuomiseen, eikä syytä muita epäonnistumisissaan.

Onpa muuten hedelmällistä keskustella jutusta, jota kukaan ei ole lukenut otsikkoa pidemmälle.
 
Minä en ole lukenut etes otsaketta

hetelmällisestä keskustelusta tuli miele:n, että, koska, tänään, ei ole kuntoilusalijumppaa eikä sää suosi pyöräilijää niin lähtisiköhän henkilökohtainen Minä kanssani ulosteelle?
 
Äläs nyt, vasta palkkasin ihan aidon insinöörin.
Vähän sitä pitää neuvoa mutta eiköhän se siitä.
E: Mutta on joo ihan aito ongelma löytää sellaisia tekijöitä jotka aamulla lähtee hommiin ja tulee illalla takaisin ilman että siihen väliin on mahtunut 10 puhelua "miten mä tän teen".
Ne tyypit yleensä tekee omaan piikkiin töitä.
 
Paljon mahollista joo. Henk.koht en vain osaa arvostaa henkilöä joka pyrkii julkisuuteen tällaisilla argumenteilla. Oma arvostus on henkilöillä jotka keskittyy vain oman osaamisen ulostuomiseen, eikä syytä muita epäonnistumisissaan.

Onpa muuten hedelmällistä keskustella jutusta, jota kukaan ei ole lukenut otsikkoa pidemmälle.

No jos nyt on kyse jostain iltahöpölehdestä niin oliskohan otsikkoa vaan hakemalla haettu tommoseksi? Mutta toki kyseinen henkilö kyllä vaikuttaa ehkä hieman... omalaatuiselta, ainakin niiden Diili-jaksojen perusteella mitä katsoin. Meinasin sanoa huomionhakuinen, mutta ei nyt aivan täysin kuvaa sitä mitä ajattelin.

Täähän on oikein hedelmällistä, kun voi vaan arvailla mistä jutussa mahtaa olla kyse! :LOL:
 
Oon nyt vähän pettynyt palstan propelihattuihin kun ei antanut vastausta mun ilmamääräprobleemaan.
Pitää varmaan selvitellä ihan ite.
 
Oon nyt vähän pettynyt palstan propelihattuihin kun ei antanut vastausta mun ilmamääräprobleemaan.
Pitää varmaan selvitellä ihan ite.
Eiehtinyt kun piti asentaa roottoria.

Niin toi on joku imuri? Ei kai senkin nimi ole irma?

Een oikein usko että tuolla on suurempaa merkitystä jos 60mm haaroitetaan kahdeksi 50mm lähdöksi...sikäli mikäli ymmärsin kysmyksen oikein.
 
Juurikin oikein ymmärsit, käyttäisin mieluiten nimitystä yhdistäminen T-liittimellä koska yhdistän haaroittamisen ihan muihin juttuihin.
Imuri on 3.6kw niin kyllähän se vähän imuttelee, melkein kuin irma.
E: Laskinko oikein että isompi on 188mm2 ja pienempi 157mm2? Silloin olisi 20% ero pinta-alassa?
 
Viimeksi muokattu:

Joo, ihan hyvä, kiinni vaan.
 
Oliko muuten @doownek joskus hakemus vireillä?

duunis.webp
 
Back
Ylös Bottom