Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Nää on jotenkin irtautunut todellisuudesta kun kuvittelee että muutamalla puulla olisi jotain merkitystä.
Jos haluaa laillista kusetusta harrastaa niin ostaa jostain pohjoisesta jonkin uudelleen metsitettävän alueen ja myy ihmisille puiden istutuksia ekotekona. Nää hölmöt maksaa ison rahan siitä että istutat puut jotka sun pitäisi jokatapauksessa istuttaa.
Näiden himometsittäjien kanssa jos joutuu tekemisiin niin kannattaa tuoda esille vaikkapa sellainen fakta, että Suomessa istutetaan joka vuosi 150 miljoonaa puuta. Eli viimeisen vuosikymmenen aikana niitä on istutettu 1,5 jardia.

Ihan ok kaataa muutama jostain kaupunkialueelta jos pitää saada parkkipaikka rakennettua.

Toisaalta, faktoillahan ei yleensä ole juurikaan noissa keskusteluissa merkitystä vaan lähinnä sillä kuka jaksaa huutaa koviten.
 
Kuinka pitkiä siivuja kuntit vetää autolla pysähtymättä huoltamolle?
Joskus ajelin Rovaniemeltä Turkuun stopaten kerran Jämsässä. Benstiini oli loppumassa. Tästä toki yli vuosikymmen aikaa.

Muuten stopit riippuu kenen kanssa ja minne matka. Yleensä yksin kulkiessa alle 4h matkat pysähtymättä ellei qshätä pakota pysähtymään. Säännöllisempää ajoa muutaman kerran vuodessa Rovaniemelle Ääsjoelta, vakioidut pysähdyspaikat Sievi (qshätä ~175km/2h, 10min stoppi) ja Oulu (näläkä, samat 175km/2h, stoppii 1h) ja siitä loput ~250km maha täynnä menee leppoisasti.
 
Ennen oli kaikki paremmin. Vanhan ajan Koijärvi-meininkiä ymmärrän ihan hyvin ja Linkola vaikka diktaattorina olisi ollut jees, mutta näitä nykyajan cityvihreitä, jotka eivät keskimäärin ymmärrä luonnosta tai mistään siihen liittyvästä yhtään mitään, inhoan koko sydämestäni.
 
Jassåå, paikallisella kamppailukeskuksella pitäs käyttää naamaria treenatessa, ei kuulemma tartte aina niin täysiä treenata.
Nyt alkaa olemaan jo siistii meininkii...
Oikeesti? Ei mitään järkeä!!
Kuinka pitkiä siivuja kuntit vetää autolla pysähtymättä huoltamolle?
Mä vedän vähintään 300 km siivuja ja kun pysähdyn huoltamolle niin käyn vessassa, haen kahvin ja jatkan matkaa.
Ajan usein 500 km sivuja ja monesti ajan sen pysähtymättä, tai korkeintaan tankkaan jos bensa uhkaa loppua.
Mun hermorakenne ei kestä hidastella matkalla.
 
Kananmunakennossa kolme ekaa oli tuplakeltuaisella, joskus osunut kohdalle mutta että oikein hattutemppu!
Nyt jänskättää että mitä ne loput on.
 
Kuinka monta niitä pikalatausasemia on absin pihassa?
Siinä kun painat juhannuksen viettoon niin se vartin pikalataustauko vähän venähtää kun jonossa on kymmenen auto ennen sinua.
Jep ja mikä on se aika, kun auton akku täys ja isäntä syö vielä buffettiaan tyytyväisenä. Muut siinä odottelee vuoroaan.
 
Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että 250km on matka, jonka mieluiten ajan yhtä soittoa pl. pikakusitauko mikäli tarvitsee. 500km on sellainen, jonka vetäminen tarvittaessa ilman muita kuin pakollisia taukoja vaikka tien sivussa ei vielä ahdista juurikaan, mikäli ajokeli on hyvä.

Joskus nuorempana olen parikin kertaa vetänyt pohjoisesta pk-seudulle tai toiseen suuntaan ~1000km vain parilla kusitauolla tien sivussa + yhdellä vartin tankkaus- ja burgeritauolla. Sitä en kyllä enää tekisi ilman hyvää syytä. Eli voisi sanoa, että sitten kun alkaa tulla sähköautoja, jotka vetävät oikeasti +500km ripeää maantieajoa yhdellä tankkauksella, niin voisi matkan puolesta jättäytyä sellaisen varaan.
Hampurilaistauko on hyvä pitää aina silloin tällöin.
 
Välillä kyllä saa pysähtyä solkenaan laskemaan vettä, jos kahvia lipitellyt hirmuisesti.

Sanoisin, että riippuu juodun kahvin määrästä.
 
1495km 3 pysähdystä 15h5min.

Muuten tossa kun katsellut yhtiökumppanin joka aamuista sähköletkun ronklausta, niin käynyt selväksi miten hyvä mukavuusvaruste polttomoottori on. Tietty jos on tyypiltään sellanen autonnysvääjä niin voi olla että sopii, mutta lähtokohtasesti tamagotcheja kaikki, jatkuva huoli akusta + jatkuva pistokkeen ronklaus = ei jatkoon.
Jos olis oma lämmin autotalli, niin sitte täyssähkömobiili mitä latailis vaan pari kertaa viikossa himassa, se olis ok.
 
1495km 3 pysähdystä 15h5min.

Muuten tossa kun katsellut yhtiökumppanin joka aamuista sähköletkun ronklausta, niin käynyt selväksi miten hyvä mukavuusvaruste polttomoottori on. Tietty jos on tyypiltään sellanen autonnysvääjä niin voi olla että sopii, mutta lähtokohtasesti tamagotcheja kaikki, jatkuva huoli akusta + jatkuva pistokkeen ronklaus = ei jatkoon.
Jos olis oma lämmin autotalli, niin sitte täyssähkömobiili mitä latailis vaan pari kertaa viikossa himassa, se olis ok.
En tiedä millainen säätäjä yhtiökumppanisi on mutta ei minulla ole kyllä minkäänlaista ronklausta latauskaapelin kanssa? En vaihtaisi enää mistään hinnasta pelkkään polttikseen, no joo ajot ovat meillä niin lyhkäisiä töihin ja kauppoihin et en edes muista milloin viimeksi olisin tankkaamassa käynyt.
 
Eissssat. Ompa lättänät luurit musiikin kuunteluun, BF:stä verkkiksestä reilulla satkulla, kun lähtöhinta rapiat 160 e.

HyperX Cloud Flight S :ssät​

En kyllä tiedä. Oonkohan tottunut vaan liian hyvään vai pitäiskö palauttaa. Tuntuu että ois kohinaakin jos luurit päällä ja ei tuu mitään ääniä muuten. Entiset Steelserialit oli päässä vaikka ei aina edes soinut mikään.
 
Saksassa joskus 581km yhden pysähdyksen taktiikalla, 4h14min. #hehe
Mentiin myös jokunen vuosi sitten Audilla baanaa aika haipakkaan pitkä siivu. En muista enään keskinopeutta, mutta toteen kävi se että se 3 litranen turbotiisseli laskukamat kyydissä ja boksi katolla oli kuin tehty siihen käyttöön. Kulutus oli aivan naurettava ja keskari oli varmasti päälle 160 km/h.
 
Tossa ois aika kova kamppis luureista:

https://www.verkkokauppa.com/fi/pro...MIhL2C5pyb7QIVQht7Ch34IwjdEAAYASAAEgLALPD_BwE

Nää on nää, mitkä ostin ite pari viikkoa sitten 200 kalliimmalla prkl :D Mutta on todella maukkaat luurit. Avoimet toki, että jos pitää pystyä käyttämään liikenteessä tai melussa, niin kannattaa unohtaa.

Oon myös ihan vakavissani miettimässä näitä.. taas menis rahua:

https://www.hifihuone.fi/tuotteet/kuulokkeet/sankakuulokkeet/meze-empyrean/
Ampuu vähän yli. Haussa kuulokkeet onely tietokonekäyttöön vanhojen tilalle, jotka juuri hajosi. Enimmäkseen tulee ihan etähommiin ja paltsuiluun. Eli mielellään ei näytä aivan mikki hiirelle. Mutta plussaa, että musiikki kuulostaa musiikille.

Vanhojen kuulokkeiden ovh oli jotain alle 300 e. Nyt puolet siitä, mutta näkyy näköjään laadussa. 🙁
 
En tiedä millainen säätäjä yhtiökumppanisi on mutta ei minulla ole kyllä minkäänlaista ronklausta latauskaapelin kanssa? En vaihtaisi enää mistään hinnasta pelkkään polttikseen, no joo ajot ovat meillä niin lyhkäisiä töihin ja kauppoihin et en edes muista milloin viimeksi olisin tankkaamassa käynyt.

Minä vaihdan sitten kun tulee automaattinen langaton lataus parkkiruudusta, ei tässä nyt taaksepäin voi mukavuudessa mennä! :-)
Oikeesti varmaan ostan hybridin seuraavaksi, koska verotus...
Onkos muuten niin, että ens vuonna EU autovalmistajien fleetin keskim. CO2 pitää olla alle 100?
 
Back
Ylös Bottom