Just näin!
Kävin perjantaina keskustelemassa eli haastateltavana isojen herrojen luona. Eipä se kovinkaan hyvin mennyt, kun ilman työkokemusta pitäisi perustella, miksi alalle pitäisi päästä.
Pääsinpähän kertomaan omat mielipiteet nykyisestä valintamenettelystä ja siitä, miten koen ite olevani erittäin kiusallisessa välissä hakemisen osalta, koska niille jotka tällä hetkellä opiskelee perusopintoja on tuleva hakumenettely hyvissä ajoin tiedossa ja he voivat alkaa suunnitella töitä ja mahdollisesti sitä väikkäriäkin sillä ajatuksella, että saavat hakuun jo varhaisessa vaiheessa hyvät pisteet. Sanoin suoraan, että tässä vaiheessa omien tuttujen kesken ainakin suuri epävarmuus ja epäselvyys mitä kannattaa ja missä vaiheessa tehdä. Tietyille aloille tietää pääsevänsä helpommin, mutta onko esim. suosituilla aloilla tällä hetkellä se tilanne, että aikaisemman menettelyn aikana alalalle halunneet ilmottautuivat ennen haun vaihtumista ja nyt me palloillaan tässä tyhmänä, kun ei tiedä kannattaako lähes nollapisteillä lähteä edes hakemaan erikoistumispaikkaa ja hakijoiden määrä jää alemmaksi nyt ja huonoillakin pisteillä saattaa alalle päästä. Sanoin myös, että työpaikkojen osalta sellasta kilpajuoksua, että alalta sijaisuuksia kysellessä on ollut auttamatta jopa pari vuotta myöhässä.