Mut on hyvin koulittu autottomuuteen lapsesta asti. Ironisesti äitini on autoihminen henkeen ja vereen ja mielestäni tekee aivan käsittämättömiä elämänlaadullisia ratkaisuja autonsa ehdoilla (mikä vain vähentää omaa kiinnostustani hankkia mokoma helvetinkone), mutta lapsuudessa vaikka meillä oli auto, niin äiti ei kyllä korvaansa lotkauttanut jos me lapset koitimme vinkua että äiti sillä hakisi tai toisi tai auttaisi elämää mitenkään. Joka paikkaan mentiin jalan tai pyörällä ja raijattiin vaikka millaiset tavaramäärät käsipelillä, äiti itse oli ainoa joka auton tuomista helpotuksista sai nauttia. Jos joskus äiti painostettiin viemään tai tuomaan joku autolla johonkin, niin sai kyllä tuta nahoissaan, että äiti oli nyt tyytymätön. Arvaan muuten, että äitini ei itse tunnistaisi itseään tästä kuvauksesta. :D
En ole lapsuudenkodin jälkeen kertaakaan asunut autotaloudessa. Kahdella avokilla on ollut kortti ja joskus äidin tai isän auto lainassa, mutta ei koskaan omaa autoa. Nykyisellä puolisolla ei ole edes sitä korttia. Itsellänikään ei ole - rahallisesti sijoitus olisi ollut nuorena suuri (eikä vanhemmat tietenkään kustantaneet sitä, köyhiä kun olivat) ja parempiakin sijoituskohteita löytyi, ja sitten myöhemminkään ei napannut koska olin jo huomannut, että elämä sujuu ihan hyvin ilmankin ja olin pistänyt merkille että monille muutenkin auto tuntui olevan se tekijä, joka veti talouden kuralle mutta josta silti ei viitsitty luopua, vaikka käytännössä auto olisi ollut tarpeeton.
Lisäksi tiedän, että auton kanssa kävisi niin, että sillä sitten köröttelisi jokaisen pienenkin matkan mikä lopulta johtaisi vain terveyden rapistumiseen. En väheksy ollenkaan sitä, mikä merkitys on huomaamatta tulevalla arkiliikunnalla painonhallintaan ja terveyteen muutenkin. Jos tämä otetaan pois, liikunnasta tulee entistä enemmän pelkän liikunnan takia suorittamista, mikä taas helposti johtaa siihen, että se jää välistä.
