Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Minulla on selvästi menossa Delgado Specialité, eli minulla on niin paljon kaikkea mitä voisin/pitäisi/kannattaisi tehdä, joten en tee mitään.
Tai no, toki siivosin kuten tapana on aina näinä hetkinä.
Enkö ole ainoa, joka käyttäytyy noin?Ei tuossa ole mitään muuta Speciaalia kuin että siivosit.
Enkö ole ainoa, joka käyttäytyy noin?
Entäs tämä: minun pitäisi mennä salille, mutta ei oikein nappaa. Teeskentelen kuitenkin sulkemisaikaan asti, että lähden ihan kohta, ja sitten kun en enää ehdi, märisen itsekseni sitä etten mennyt. Lisäksi en tahdo mennä salille, koska tekisin mieluummin sen ajan jotain kivempaa, mutta sitten kuitenkin käytän ajan tässä kökkimiseen ja sen teeskentelyyn, että lähden ihan kohta, joten lose-lose.
No tässä tullaan ikuiseen dilemmaani eli siihen että en siedä itseäni jos makaan vain sohvalla kasvattamassa mätisäkkiäni, mutta toisaalta en saa itseäni motivoitua tekemään mitään muutakaan. Ristiriita näiden kahden välillä on raivostuttava.Jos ei nappaa, niin miksi teeskennellä mitään muuta? Ei nappaa, niin ei nappaa ja sillä hyvä, ehtii sitä huomennaki tai ylihuomenna, tai ensi vuonna.
en siedä itseäni jos makaan vain sohvalla kasvattamassa mätisäkkiäni, mutta toisaalta en saa itseäni motivoitua tekemään mitään muutakaan
Sitä samaa se on juu. Teen kyllä myös tuota itsekin.Niin. Eikös tuo vertaudu aika vahvasti siihen että menen kohta vetämään karkkia kaksin käsin ja kun leffa loppuu valitan lihavaa oloani?
Mä oon iskostanut itseeni semmosen "just do it" ja "get shit done" mentaliteetin, jolla pysyn itseni kanssa väleissä. Näin viikonloppunakin on jotain järkevää saatava aikaiseksi, jotta voi löhötä illan soffalla leffan ja/tai lempijuomani, alkoholin parissa. Tänään kävin ostamassa loput joululahjat ja kinkun sekä pesin auton. Nyt aattelin vielä purkaamvanhan hyllykön ja pistää sen moottorisahalla silpuksi. Sitten vasta sen jälkeen löhöä.Minulla on selvästi menossa Delgado Specialité, eli minulla on niin paljon kaikkea mitä voisin/pitäisi/kannattaisi tehdä, joten en tee mitään.
Tai no, toki siivosin kuten tapana on aina näinä hetkinä.
Ei mullaSe on sitten kuumaa. Tosi tosi.
Aina palaa joku sormi.
Mä taas yritän kovasti oppia pois tuosta, että aina pitää saada jotain tehtyä. Koska jos en opi hellittämään, oon varmaan vuodessa totaalisen burn outin keskellä, kun nyt jo tuntuu välillä olevan lähellä. On vaan vaikee olla tekemättä mitään, kun aivoissa jyskyttää satamiljoonaa asiaa jotka kaikki pitäis hoitaa pian, mieluiten eilen.Mä oon iskostanut itseeni semmosen "just do it" ja "get shit done" mentaliteetin, jolla pysyn itseni kanssa väleissä. Näin viikonloppunakin on jotain järkevää saatava aikaiseksi, jotta voi löhötä illan soffalla leffan ja/tai lempijuomani, alkoholin parissa. Tänään kävin ostamassa loput joululahjat ja kinkun sekä pesin auton. Nyt aattelin vielä purkaamvanhan hyllykön ja pistää sen moottorisahalla silpuksi. Sitten vasta sen jälkeen löhöä.
Onneksi ei jaksa stressata tuollaisista.Mä taas yritän kovasti oppia pois tuosta, että aina pitää saada jotain tehtyä. Koska jos en opi hellittämään, oon varmaan vuodessa totaalisen burn outin keskellä, kun nyt jo tuntuu välillä olevan lähellä. On vaan vaikee olla tekemättä mitään, kun aivoissa jyskyttää satamiljoonaa asiaa jotka kaikki pitäis hoitaa pian, mieluiten eilen.
Siksi aionkin tänään löhötä illan sohvalla enkä tee enää yhtään mitään hyödyllistä. Ei vaan jaksa.
Huomenna sitten lahjaostoksille![]()

Olen 'halki, poikki ja pinoon' - ihminen. Teen asiat jotka pitää tehdä. Teen ne heti.