Rich Piana

Ihana maailmankuva. Myöskin sodat, nälänhätä ja kiusaaminen aiheuttavat valtavasti kärsimystä ja ilman niitä maailma olisi parempi paikka.
Kyllä. Ja tämä pätee ihan myös microtasolla. Jokainen voi omalla käytöksellään ja toiminnallaan vaikuttaa esimerkiksi paikkakuntansa, työpaikkansa ja perheensä hyvinvointiin.
 
poliiseille, portsareille, vartijoille jne. pitäis sallia lainvoimaisesti antaa pikatuomiona 5sek. slap box! Esim. puistossa runkkaamisesta litsareita naamaa ja muut sanktiot siihen päälle.
 
Ritsi on yllättävän atleettinen, ei tietty mikään huippunyrkkeilijä tai lähellekään sitä mutta yllättävän hyvää liikettä silti suhteessa massoihin. Jossain vanhemmassa videossa pelasi myös koripalloa varsin ketterästi.
 
Ritch teki ihan oikein kun antoi slitsaria Jasonille. Minkään asteinen vammaisuus ei voi olla oikeutus/selitys aiheuttaa kenellekään mitään paskaa eikä uhkailla ketään. Jos on niin vammainen ettei kykene kontrolloimaan tekojaan, niin sitten ei tarvitse olla pääsy internetiin.
 
Päteekö tämä myös lapsiin? Jos lapsi ei ymmärrä mitä tekee, niin saanko vähän läpsiä sitten? Jasonhan on monelta osin aivan lapsen tasolla.
 
En nyt tiedä kumpi tässä keisissä on se retardi, Jason vai Rich. Molempien äijien huumoriarvo on valtava, en kuitenkaan tajua, miksi tämä ''slapbox'' piti edes suorittaa. Jason nyt ei kuitenkaan kenellekkään pahaa halua, kuhan nyt aukoo päätään vammastaan johtuen.

Ilman netissä päätään aukovia kusipäitä maailma olisi ihana paikka.

Nii-in, Pakkiksellakaan niitä toki ole yhtään...;)
 
Päteekö tämä myös lapsiin? Jos lapsi ei ymmärrä mitä tekee, niin saanko vähän läpsiä sitten? Jasonhan on monelta osin aivan lapsen tasolla.

Tässä vaiheessa on varmaan hyvä erotella lapset sellaisista henkilöistä kuten tuo Genova ja muu porukka ketkä uhkailevat jonkun henkeä. Se että joku antaa pari läpsyä naamaan tollasesta niin ei kuulosta hirveän väärältä.
 
Ritch teki ihan oikein kun antoi slitsaria Jasonille. Minkään asteinen vammaisuus ei voi olla oikeutus/selitys aiheuttaa kenellekään mitään paskaa eikä uhkailla ketään. Jos on niin vammainen ettei kykene kontrolloimaan tekojaan, niin sitten ei tarvitse olla pääsy internetiin.
jason genova ei ole ketään uhkaillut !! nuo uhkailut , trollailut ... ovat fitmisc nimisen foorumin jäsenien tekemiä
 
Tää on oikeasti jotain ihan uskomatonta. Koko bodyskenen pimeä puoli tulee näissä jutuissa esiin. Tulee ihan mieleen Jason Blahan huuteluvideot Layne Nortonille, joiden seuraksena fanit alkoivat lähettelemään törkyviestejä ja tappouhkauksia, jotka kohdistuivat hänen sekä vaimoonsa että hänen taaperoikäiseen poikaansa. Lopultahan Norton vei koko keissin oikeuteen jonne yllättäen Blaha ei tullut paikalle.

On oikeasti vaikea ymmärtää että mikä ihme saa porukan lähettämään raiskaus- ja tappouhkauksia joidenkin kehonrakentajien somepelleilyn seuraksena. Miten vakavasti ihmiset oikein ottavat nämä asiat? Ajaako bodyskene näitä ihmishirviöitä puoleensa? Näiden videoiden tekijöiden tulee ymmärtää oma vastuunsa.
 
Työni puolesta vuosia sitten jouduin tekemisiin monesti saman vajaaälyisen nuoren miehen kanssa, joka löi useilla eri kerroilla vastaankulkevia naisia nyrkillä päähän tai sylki näiden päälle. Ja aina oli kyseessä sattumanvarainen nainen. Joka kerta kun tää kundi näkyi työpaikallani, niin jompikumpi noista vaihtoehdoista kävi toteen. Ei siinä paljoa kiinniotot ja poliiseilta tulleet nuhtelut vaikuttaneet.. Lopulta luin uutisen kun joku oli mennyt metrossa slap boxia pidemmälle: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000466681.html

Ei tämän jälkeen enää kyseistä tyyppiä töissä näkynyt.
 
Back
Ylös Bottom