Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Ois munkkipäivä, mutta minut on pilattu! Tavallaan ne sokeriset maistuu edelleen, mutta niitä seuraa niin järkyttävä ällötys, ettei pahemmasta väliä. Ajatus kuudesta munkista aiheuttaa jo pelkotiloja. Mutta tähtitorttusen ehkä voisin syöpästä. Tänään pitää muuten ajaa Helsinkiin, otin kaksi kimppakyytiläistäkin. Jos ei kuulu mitään, niin ovat yksissä tuumin kirvesraiskanneet minut Lahden motarille.
Juu ei täälläkään saatu munkkia. Vaikka ne kyllä uppoavat oikein sulavasti ilman ällötyksiä. Oli pullaa mustikkahillolla. Söin jälleen kaksi. Hyvä aamupala.

Se ois myös perjantai. Saa taas hengittää vaikka alasti kotona kaksi päivää.
 
Ei ollu. Kiitos kusi-Lukko, nevöfoget.
Viksuthan käärii ns. vitulliset hillot toisen tappion kustannuksella. Vitullisella hillolla tarkoitetaan tässä yhteydessä summaa, jonka vähyys vituttaa, mutta muille kerrottaessa se kääntyy elämää suuremmalsi voitoksi.

Ai tänään on perjantai. Minä olin tiistaissa. Ei kyllä tee munkkia mieli.
On se. Join eilen lääkkeeksi ja lätkää katsellessa lasillisen omaan makuun yhtä parhaista blendatuista viskeistä, mitä maa päällään kantaa. Maanantaina en olisi juonut, kun oli treenipäivä, hence oli torstai.

Onko muuten ihan turvallista, että määrittelee viikonpäivän edellisenä päivänä juotujen alko-annosten perusteella ? Sniffari voinee asiantuntijana vastata.
 
Viimeksi muokattu:
Ai tänään on perjantai. Minä olin tiistaissa. Ei kyllä tee munkkia mieli.
Ei munkaan tee mieli enää mitään makeaa. Ei oikeasti yhtään mitään makeaa. Hyvä lohturuoka on paahdettu kauraleipä päällä suolattua pähkinävoita.

Muistaako joku teinielokuvan "Operaatio pähkinävoi"? Siinä tehtiin karvoja kasvattavaa tököttiä, johon tuli mm. pähkinävoita. Yhdellä pojalla kasvoi sitten karvoja farkunpuntista ulos... Silloin ei ollut vielä ajelu siis muotia, vaan karvat miehuuden merkki.

Eilen lasi punkkua ja 2 snapsilasillista jekkua.
 
Olen tuolloin katsellut varmaan Pokemoneja, ei siis tule mieleen karvainen puntissa -elokuvat.

Olin nuori poika varmasti. Olen vieläkin. Ja tulen olemaan, aina.
 
Ei munkaan tee mieli enää mitään makeaa. Ei oikeasti yhtään mitään makeaa. Hyvä lohturuoka on paahdettu kauraleipä päällä suolattua pähkinävoita.

Makeaa kyllä tekee mieli, mutta ei munkkia. Kävin eilen Rytmikorjaamolla pyörähtämässä ja samalla reissulla kävin pitkästä aikaa Lidlissä. Ostin sieltä tuommoista Nutellan tapaista liian makeaa suklaalevitettä. Ei tartte ku lusikallinen syödä niin koko viikon makeanhimot on tyydytetty... Vaikka oon sen kyllä varmaan jo sunnuntaihin mennessä syönyt.

Ei alkoholiannoksia eilen.
 
Peruin sit kisamajotuksen. Eipä kai oo mitää järkeä lähteä puolkuntosena kisaamaan toiselle puolelle Suomea. Olo jo menossa onneks parempaan suuntaan. Meinaa silti hieman ärsyttää. Mut ihteni tietäen huonot tulokset ois ärsyttäny vielä enemmän, joten kaipa tää on fiksuin veto oman mielenterveyden ja terveyden kannalta. Huoh :( Tää on niin tätä mun tuuria! Menis ees joskus hommat kohtuudella, mut aina tuntuu jotai kuraa rojahtavan niskaan :(
 
12299391_10207596477051213_5655035528445051570_n.jpg
 
Oho, kuis nyt tällei, hirvee räkätauti. En muistanut että tää on näin vittumaista kun monta vuotta onnistunut väistelemään.
Saas nähdä onnistuuko/huvittaako tänään väistää alkoa, kondis kyllä melkein vaatii jotain lääkettä.
 
Sinun huoneistoosi?



mikä lasketaan isoksi

tuumailen tässä vain että milloin viimeksi Minä olen hankkinut mitään isompaa

voisin veikkailla kovaääniset,ja siitäkin on vuosia
Siis omaan kiinteistöönsä. Ulkopuolelle. Sijaitsee tuolla tien toisella puolella, joten ehkä tästä selvitään.
 
Back
Ylös Bottom