Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Stana, että ottaa koville tällasena herkkuperseenä kun ei kärsi oikein vetää sokeria. En tykkää!
Sitten voi tehdä kuten allekirjoittanut ja korvata sokerin hyvillä oluilla ja viskeillä. Työpäivisin ei tosin keskellä päivää viitsi herkutella, mutta sitä varten onkin Lidlin lakritsipurkka.
Myönnettäköön silti sen verran, että suklaata tulee kyllä syötyä. Onhan se viskin, oluen ja punaisen lihan ohella yksi ihmisarvoisen elämän perusedellytyksistä.
 
Tänään vuorossa äärimmäisen hengästyttävää juoksemista hanhensukuisen pallon perässä. Gymiä kaiketi vasta sunnuntaina.
Onko kyseessä pallo sulilla? Eilen ois kans ollut tsäänssi päästä lätkiin, en vaan saanut kaveria nelinpeliin. Joten ei sitten lainkaan.
 
On viiikonloppu täällä taas!

Hyvä nainen muuttuikin äsken huonoksi. Laittoi silmieni alla tupakaksi. Hyi.

Ajattelin aamulla, että kun vkl korkkaan niin pienet päiväunet. Mutta ei sekään nyt onnaa, kun juuri vetelin autobaarit kitusiin.
 
Sitten voi tehdä kuten allekirjoittanut ja korvata sokerin hyvillä oluilla ja viskeillä. Työpäivisin ei tosin keskellä päivää viitsi herkutella, mutta sitä varten onkin Lidlin lakritsipurkka.
Myönnettäköön silti sen verran, että suklaata tulee kyllä syötyä. Onhan se viskin, oluen ja punaisen lihan ohella yksi ihmisarvoisen elämän perusedellytyksistä.

Olut ja single maltit ovat kyllä niitä elämän hienoja asioita, mutta tällä hetkellä himoitsen eniten kinuskimunkkeja ja viinikumeja :kuola:
Menevät tarvehierarkiassa jopa ohi tissien ja perseiden.

Tuu mun kans kiipeileen seinille. Alkaa olla jo aloittelijalleki sopivat kolot seinissä.

Toihan vois onnistuakin, paino putos nimittäin sellasen 6-7 kg tossa loppukesästä. Harmi vaan, ettei saamistani kommenteista päätellen ollut rasvaa se mikä lähti.
 
Onko kyseessä pallo sulilla? Eilen ois kans ollut tsäänssi päästä lätkiin, en vaan saanut kaveria nelinpeliin. Joten ei sitten lainkaan.
Kyllä vaan, kerta viikossa pitää hengityselimet kunnossa. Eikä mitään nelaria, vaan kaksinpeliä, tulee vähän juostuakin ;)
 
Kyllä vaan, kerta viikossa pitää hengityselimet kunnossa. Eikä mitään nelaria, vaan kaksinpeliä, tulee vähän juostuakin ;)
Syksyn ekan kaksinpelin kun kävin lätkiin, niin meinas keuhkot sanoa sopparin irti. Oli vähän rankkaa puuhaa. Tosin, aina kevääseen mennessä varmaan toki oppii olemaan juoksematta. Syksyllä mennään juoksemalla ja keväällä sitten muutamalla askeleella :D
 
muutamalla askeleella

Minä "pelaan" noin aina, jos pallo ei osu kohdille niin sitten se saa mennä: ohi
minua ei yleeensä haasteta pelaamaan kahta kertaa, koska: se kävi varmaan kaikille jo selväksi

en oo muuten ikinä tainnu hengästyä sulkapalloillessa

on varmaan etelleen kysymättäkin selvää miksi en ole ikinä harrastanut joukkuelajeja, yksilölajeja: onely
 
Jurppii mennä gymille. Koska. Flunssa takana. Ja sehän tietää että happiloppuu, välittömästi kun painot näkee.
 
En oo varma, kun en tiedä mikä on kaheikko :(

Inhoittavaa Keski-Suomi -slangia.
Samaa mieltä. Vielä jos menis Kuoppijoon saakka, niin väittäisin kieroksi savolaiseksi, enkä edes puhuisi tupsikselle. Sen verran joutu viimetyömaalla yhtymään Kuopion seudun kollegoihin, että sussiunaa kun säälin niitä jotka sinne siirtyivät pysyvästi. Kaikki on niin vaikeaa, niin vaikeaa.

Jyväskylä on hyvä paikka vielä. Paljon opiskelijoita ja viikollakin hyvää paikkaa juopotella. Jos sellaista olisin mukamas tehnyt.
 
Back
Ylös Bottom