Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Ei esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus ole uskonnon laki, vaan kulttuurinen tapa, jota on onnistuttu vähentämään valistustyöllä.
E. Ja kyllä ne uskonnon laitkin elävät aikojen ja tapojen mukaan, jotka ovat muokattavissa.
En ole kyllä koskaan kuullut että tyttöjen ympärileikkaus liittyisi mitenkään uskontoon? Ja siitähän tässä oli kyse. Toki joitakin asioita voidaan muuttaa mutta ei ne lähde siitä liikkeelle että me suomessa pakotettaisiin ihmisiä noudattamaan meidän kulttuuria. Ihmiset jotka haluavat olla osa länsimaalaista kulttuuria ovat yleensä sellasia jotka itse muuttavat toiseen maahan uusien mahdollisuuksien perässä. En laskisi turvapaikan hakijoita ihmisiksi jotka muuttavat omasta halustaan.
 
Mua hieman häiritsee ajatus että muunmaalaiset automaattisesti luopuisivat kulttuuristaan/uskonnostaan sen takia että se nyt ei satu Suomalaisia miellyttämään. Jo pelkästään demokraattisesti ajatellen suomalaisten (about 5 miljoonaa ihmistä) mielipide jostain Islamin uskoon liittyvästä (1,3 miljardia kai ?) ei pitäisi paljoa muslimeja hetkauttaa.

Ja korostettakoon että ongelma ei ole mitenkään muslimit vaan syvästi uskonnolliset ihmiset. Vähintään yhtä häiritsevänä pitäisin jos tänne alkaisi saapumaan sankoin joukoin vaikka näitä amerikkalaisia äärikristittyjä (tiedätte nää kyltinkantajat).
Samaa mieltä että uskonto kuin uskonto, jos menee överiksi niin ei hyvä. Lähes kaikissa uskonnoissa kun vielä sorretaan etenkin naisia ja lapsia - siis joissakin ääriliikkeissä ainakin.
 
No kyllä se ympärileikkaus sikäli liittyy, että eikös sitä juuri muslimimaissa harrasteta. Väkivaltaa se poikien ympärileikkaus on myös ja uskonnollisista syistä suoritetaan ainakin osalle muslimeista sekä kai kaikille juutalaisista? Korjatkaa jos tämä on väärää tietoa.
 
Afrikassahan tuota enemmän harrastetaan kuin Lähi-idässä. En kyllä vertaisi poikien ja tyttöjen ympärileikkausta, kyse on kuitenkin aika hemmetin paljon erilaisesta asiasta. Pojille kuitenkin voidaan tehdä ihan terveydellisistä syistä ympärileikkauksia mutta tytöillä ei missään nimessä. En ole itse ainakaan koskaan kuullut että missään uskontoon liittyvissä teksteissä olisi tuota suoranaisesti sanottu.

Syy siihen miksi puhun yleisesti muslimeista on se että Lähi-idässä uskonto on aika hemmetin paljon tärkeämpi näille ihmisille kuin esim, Suomessa. Se mikä meillä on ääriliike on siellä normaalia toimintaa.
 
Kuinka hyvin se Ruotsin malli toimii? Tämä juttu ei ole mistään Mitä Vittua-lehdestä eikä kenenkään yksittäisen sekopään blogista. Kyseessä Globe and Mail lehden juttu. Se on Kanadan toiseksi suuri sanomalehti. Voisitteko kuvitella että yksikään oikea lehti uskaltaisi Suomessa ajaa ulos moista?

Käännän tähän pääkohdat jos joku ei jaksa enkkua tahia.

Ruotsin ruma maahanmuutto-ongelma - "Sweden’s ugly immigration problem"
http://www.theglobeandmail.com/globe-debate/swedens-ugly-immigration-problem/article26338254/

Tässä hiukan lainauksia

  • Ruotsin antelias maahanmuutto-ohjelma on olennaista jotta Ruotsi voi esiintyä moraalisena supervaltana.
    "Sweden’s generous immigration policies are essential to the image of a country that (like Canada) prides itself as a moral superpower".
  • Ruotsi ottaa enemmän pakolaisia suhteessa väkilukuun kuin yksikään Euroopan valtion. Tällä hetkellä maahanmuuttajat muodostavat 16% väestöstä
    "Sweden takes in more refugees per capita than any other European country, and immigrants – mainly from the Middle East and Africa – now make up about 16 per cent of the population."
  • Suurin osa poliittisista puolueista ja media kannattavat nykyistä maahanmuuttopolitiikka. Nykyisen politiikan kyseenalaistamista pidetään vihapuheena.
    "The main political parties, as well as the mainstream media, support the status quo. Questioning the consensus is regarded as xenophobic and hateful. Now all of Europe is being urged to be as generous as Sweden."
  • 48% työikäisistä maahanmuuttajista ei ole töissä. Jopa ne jotka ovat olleet Ruotsissa 15 vuotta työllistyvät vain 60 prosentisesti. Ruotsilla on Euroopan isoin ero natiivien ja maahanmuuttajien työllistymisen välissä
    "Forty-eight per cent of immigrants of working age don’t work, he said. Even after 15 years in Sweden, their employment rates reach only about 60 per cent. Sweden has the biggest employment gap in Europe between natives and non-natives."
  • 58% sosiaalieduista maksetaan maahanmuuttajille. "Fifty-eight per cent of welfare payments go to immigrants."
  • 45% lapsista jotka pärjäävät kokeissa huonosti ovat maahanmuuttajia. "Forty-five per cent of children with low test scores are immigrants."
  • Suurin osa ihmisistä jotka syyllistyvät murhiin raiskauksiin ja ryöstöihin ovat ensimmäisen tai toisen sukupolven siirtolaisia.
    "The majority of people charged with murder, rape and robbery are either first- or second-generation immigrants"
  • Kuitenkaan Ruotsin maahanmuutto-ongelmasta ei puhuta valtakunnan mediassa.
    "Yet Sweden’s acute immigration problems scarcely feature in the mainstream media. "
  • Toimittajat näkevät että heidän tehtävänsä on kitkeä rasismi, joten he eivät uutisoi huonoja uutisia
    Journalists see their mission as stopping racism, so they don’t report the bad news."
  • Samaan aikaan Tanska on puolittanut pakolaisten edut... Tanskalaiset eivät halua olla moraalinen supervalta. Se on liian kallista.
  • "Meanwhile, Sweden’s neighbour, Denmark, has cut the benefits for refugees in half, ...The Danes don’t want to be a moral superpower. They can’t afford it.
 
No onneksi on facebook, koska täällä vihataan mv lehden uutisia niin otetaanpa tästä sitten facebook päivitys mistä tiedot on saatu.

https://www.facebook.com/eero.koivisto/posts/10207961698624891

Tällaista eilen Oulussa. Poliisi myöntää kaksi raiskausyritystä tapahtuneen. Kiitos teille päättäjät!

"Paikalla olleena seuraavia asioita tuli ilmi:

– Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä Ouluun noin 50 päivässä.
– Reilusti yli puolet on paperittomia eli tulevat ilman passia/henkilötodistusta.
– Turvapaikanhakuprosessi kestää vähintään kaksi vuotta.
– Tällä hetkellä käsitellään kesäkuussa tulleita, eli elokuussa ja syyskuussa tulleita ei ole haastateltu vielä poliisin toimesta ollenkaan.
– Hätämajoituskeskuksen asukkaat pelaavat pelejä ja hengailevat uuden Kastellin monitoimikoulun pihassa päivät, joka aiheuttaa pelkoa erityisesti tytöissä.
– Kastellin alueella kaksi raiskausyritystä hätämajoituskeskuksen perustamisen jälkeen. Tekijöinä ulkomaalaiset.
– Turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet pikkutyttöjä ja vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta.
– Oulunsuun ala-asteen turvallisuussuunnitelmaa tullaan tarkastelemaan kaupungin toimesta, jotta opiskelijoiden turvallisuus voidaan taata.
– Kaupunki pahoitteli, että hätämajoituskeskus perustettiin ala-asteen viereen. Hätämajoitusta suunniteltiin jo heinäkuussa, mutta sitä ei perustettu juuri sijainnin vuoksi, mutta nyt tuli pakkotilanne, koska Oulun kaupungissa sijoitustila on yksinkertaisesti loppu.
– Hiukkavaaran kasarmi muuttuu hätämajoituskeskukseksi, päätös on jo tehty."

http://www.ouka.fi/oulu/ajankohtais...mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_count=2

Siinä on niille kopioituna jotka eivät facebookkia omista.
 
Viimeksi muokattu:
Siinä se taas nähdään, vittu mitä paskaa tämä on. Noita otetaan tänne ja sitten natiivit saavat pelätä. Kuka korvaa ensimmäisen raiskauksen uhrin elämän pilaamisen Oulussa? Ei kukaan. Kuka maksaa kulut mitä koituu kun vanhemmat eivät voi mennä enää töihin kun joutuvat vartioimaan lapsiaan heti tarkasta tullessa? Uskomatonta vitun runkkaamista koko homma. Ja maahanmuuttajia vain paapotaan lisää. Kukahan natiivi isukki on eka joka joutuu kiven sisään pahoinpitelystä kun pieksee sairaalaan mamun, joka yritti raiskata lapsen?
 
Itse asiassa, tuolla facebook linkissä oli spr jotain juttua että jos lapsille tapahtuu jotain välitunnilla koulupihalla niin se on välituntivalvojan vastuuta. Jos pää kestää niin kannattaa kuunnella jonkin verran tota spr:n tilaisuutta mikä on äänitetty.

View: https://www.youtube.com/watch?v=EsYq8EYgeiw

Äänenlaatu on aika paska kun on tilaisuudesta kyse mutta kyllä tuosta joistakin kohdista saa selvää, osa jää huutojen alle.
 
No onneksi on facebook, koska täällä vihataan mv lehden uutisia niin otetaanpa tästä sitten facebook päivitys mistä tiedot on saatu.

https://www.facebook.com/eero.koivisto/posts/10207961698624891

Tällaista eilen Oulussa. Poliisi myöntää kaksi raiskausyritystä tapahtuneen. Kiitos teille päättäjät!

"Paikalla olleena seuraavia asioita tuli ilmi:

– Turvapaikanhakijoita tulee tällä hetkellä Ouluun noin 50 päivässä.
– Reilusti yli puolet on paperittomia eli tulevat ilman passia/henkilötodistusta.
– Turvapaikanhakuprosessi kestää vähintään kaksi vuotta.
– Tällä hetkellä käsitellään kesäkuussa tulleita, eli elokuussa ja syyskuussa tulleita ei ole haastateltu vielä poliisin toimesta ollenkaan.
– Hätämajoituskeskuksen asukkaat pelaavat pelejä ja hengailevat uuden Kastellin monitoimikoulun pihassa päivät, joka aiheuttaa pelkoa erityisesti tytöissä.
– Kastellin alueella kaksi raiskausyritystä hätämajoituskeskuksen perustamisen jälkeen. Tekijöinä ulkomaalaiset.
– Turvapaikanhakijat ovat ahdistelleet pikkutyttöjä ja vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta.
– Oulunsuun ala-asteen turvallisuussuunnitelmaa tullaan tarkastelemaan kaupungin toimesta, jotta opiskelijoiden turvallisuus voidaan taata.
– Kaupunki pahoitteli, että hätämajoituskeskus perustettiin ala-asteen viereen. Hätämajoitusta suunniteltiin jo heinäkuussa, mutta sitä ei perustettu juuri sijainnin vuoksi, mutta nyt tuli pakkotilanne, koska Oulun kaupungissa sijoitustila on yksinkertaisesti loppu.
– Hiukkavaaran kasarmi muuttuu hätämajoituskeskukseksi, päätös on jo tehty."

http://www.ouka.fi/oulu/ajankohtaista/etusivu/-/asset_publisher/lQ3E/content/keskustelutilaisuus-kastellin-kaupunginosan-asukkaille-liittyen-turvapaikanhakijoiden-hatamajoitusyksikkoon?redirect=http://www.ouka.fi/oulu/ajankohtaista/etusivu?p_p_id=101_INSTANCE_lQ3E&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_count=2

Siinä on niille kopioituna jotka eivät facebookkia omista.

Mulla yksinkertaisesti vituttaa niin paljon tämä pakolaistilanne täällä Oulussa, että hyvä ettei verisuoni katkea päästä. Vielä enemmän vituttaa nyt tuo uusi avattu hätämajoitustila, joka on tässä ihan vieressä. Ei enää paljoa huvita kulkea pimeän aikaan ulkosalla ja kämppis joutui jo eilen ottamaan jalat allensa palatessaan iltamyöhään kotiin, kun joku siellä miesporukasta rupesi osoittamaan turhan suurta kiinnostusta häntä kohtaan. Jännä juttu, että nuo tyypit liikkuvat aina porukoissa ja lähtevät liikkeelle vasta iltamyöhään. Noita tummia poikia tosiaan riittää nyt kadunkuvassa ja eikä ne oikein hädänalaisilta näytä, kun on merkkikuteet päällä ja älypuhelin kädessä. Onneksi hallitus rupeaa edes jotain tekemään hillitäkseen tätä tulvaa. Sipilä olisi kyllä saanut pitää suunsa kiinni siitä talonsa luovuttamisesta. Eri asia, jos kyseesssä olisi ollut yksityishenkilö, mutta maan pääministeri menee jotain tuollaista laukomaan. Mutta meille suomalaisillehan on niin tärkeää mitä isot Euroopan maat meistä ajattelevat...
 
Spr on pessy kätensä aika hyvin noista. Syiksi lähinnä annetaan "ei me voida kaikkea niiden tekemisiä valvoa". Olen aika varma että vastaanottokeskuksissa ei edes tiedetä kuinka monta ihmistä siellä tarkalleen on. Jos nyt lähdetään miettimään niin keskuksessa työskentelee max 20-30 tyyppiä ja asukkaita saattaa alla +100. Eikä kaikki keskuksen työntekijöistäkään edes välttämättä ole tekemisissä suoranaisesti kaikkien kanssa. Eli vitusti porukkaa joista kukaan ei tiedä yhtään mitään.
 
http://yle.fi/uutiset/miksi_syyrialaisia_turvapaikanhakijoita_ei_tule_suomeen/8298830

Sipilä muutti Suomen mainetta?
Adham toimittaa Suomesta apua Syyriaan, Aleppoon. Siellä Adhamin yhdistys avustaa kolmea pakolaisleireillä olevaa koulua, jotka tarjoavat kipeästi kaivattua opetusta 1 300 oppilaalle.

Suomessa yhdistys on saanut valtavasti yhteydenottoja ja avuntarjouksia, mutta toistaiseksi syyrialaispakolaisia on täällä ollut kovin vähän autettavaksi.

– Ehkä Suomen maine nousee vähitellen, esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän tarjous antaa kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön sai runsaasti myönteistä huomiota arabiankielisissä tiedotusvälineissä, sanoo Rami Adham.

Hienoa Sipilä!
 
5% Suomeen tulleista pakolaisista on Syyriasta nämä muut voitaisiin kärrätä välittömästi lentokentälle ja saisivat ostaa itse lipun kotiin kun sitä rahaa tuntuu olevan. Miksi Irakilaiset saavat edes ylittää rajamme "pakolaisina"?
 
Niin siis jengihän ei yleensä ylitä rajaa "pakolaisena", vaan maahan saavutaan erilaisim keinoin (salakuljetettuina tai väärennetyillä/oikeilla asiapapereilla, jotka sitten "hävitetään") ja sitten, kun ollaan sisällä, ilmoittaudutaan turvapaikanhakijoiksi. Siinä vaiheessa, kun raja on ylitetty joko laillisin tai laittomin keinoin, on ihmisten käsittely ja mahdollinen maasta poistaminen aika iso projekti. Siis et voi vain todeta naapurille, että "ei me tätä haluttukaan, ottakaa se takas", kun kyseessä on vieläpä tyyppi, joka ei ole kummamkaan maan kansalainen.
 
Itse asiassa ne tulee suomeen ihan kävelemällä rajan yli, koska ne tulee ruotsista niin mitään ei kysellä. Eu alue. Ei niitä tarvitse salakuljettaa Suomeen kun Ruotsi päästää niitä ihan vapaasti kulkemaan tänne vaikka paperit puuttuisi. Jos ollaan ihan tarkkoja niin Ruotsissa ei edes pyydetä näitä ostamaan junalippuja. Koska nämä ovat ongelma Ruotsissa niin ne päästää ne ilomielin Suomeen. Jos tuo raja pysyy samalla tavalla auki niin Oulussa on vuoden loppuun mennessä yli 10k irakilaista.
 
Back
Ylös Bottom