- Liittynyt
- 3.6.2004
- Viestejä
- 233
Nyt on lyöty rikollisuustilanne pakettiin viime vuoden osalta: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/156334/Katsauksia_4_Rikollisuustilanne_2014_2015.pdf?sequence=2.
Tulokset on aika sairasta luettavaa maahanmuuttajien osalta, muutamia valikoituja katkelmia:
Myös sijoittumisessa työmarkkinoille on eroja maahanmuuttajaryhmien välillä: muun muassa työikäisten nepalilaisten, filippiiniläisten ja virolaisten työllisyysaste on huomattavasti korkeampi kuin kantaväestön, kun esimerkiksi Lähi-idästä muuttaneista töissä on alle 30 prosenttia ja Somaliasta muuttaneista alle 20 prosenttia.
Suomessa asuvien ulkomaalaisten eri kansallisuuden perusteella laskettuun väestömäärään suhteutettu syylliseksi epäiltyjen osuus muissa kuin liikennerikoksissa oli vuonna 2014 somalialaisilla (21 %), iranilaisilla (13 %) ja irakilaisilla (15 %).
Kun ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen määrät suhteutetaan vierailijamääriin, vuosina 2009–2012 suhteessa eniten Suomessa oleskeluvuorokausia kohden rikoksiin syyllistyivät Valko-Venäjän, Romanian ja Bulgarian kansalaiset. Kaikkien osalta korkeiden rikoslukujen taustalla oli pitkälti järjestäytyneiden liigojen harjoittama omaisuusrikollisuus (ks. Lehti ym. 2014b).
Yllättäen yksiköön valtamedia ei ole ollut kiinnostunut maahanmuuttajien rikollisuudesta. Mitäs kansallisuuksia Suomeen on alkuvuoden aikana eniten virrannut, taisi olla irakilaisia ja somaleita yhteensä n. 2500 henkilöä. Ihan tilastoista kun vetää, niin se tarkoittaa noin neljääsataa väkivalta-, seksuaali- ja ryöstörikosta enemmän, että tsemppiä vaan tuleville uhreille. On se somaleiltakin jo aikamoinen suoritus, että useampi on epäiltynä rikoksesta kuin ansiotyöstä.
Ja vapaa liikkuvuus noista itäeuroopan maista taitaa Suomen osalta tarkoittaa lähinnä omaisuuden vapaata liikkumista maasta ulospäin.