Kuningas ALKOHOLI

Meta title: 🔥 KUNINGAS ALKOHOLI – HYVÄ PALVELIJA, PASKA ISÄNTÄ 🔥

Meta description: Alkoholin vaikutukset treeniin, palautumiseen ja terveyteen ilman kaunistelua tai selittelyjä.


Nikotiini on lievä antiestrogeeni, en tiedä onko sillä varsinaista merkitystä kuitenkaan. Tuosta "miesnais" asiasta humalassa, alkoholi nostaa testoja myös miehillä nousuhumalassa, sen jälkeen testot lähtee jyrkkään laskuun. Myös aamulla alkava krapula panetus johtuu siitä että testot alkaa pikkuhiljaa palailla normaalimmalle tasolle. Vaikka nuo testot taitaa useamman päivän kärsiä alkoholin käytön jälkeen.
 
Olen treenannut aktiivisesti kuntosalilla 3-4 vuotta, mutta nyt viimeisen n. puolen vuoden aikana tuntuu että kroppa ottanut ihan kunnolla lihaa kiinni ja etenkin lihaserottuvuus parantunut ihan merkittävästi. tässähän kaikkein mielenkiintoisinta on se että en ole muuttanut ravintoa tai treeniä muuten paitsi juonut alkoholia enemmän kuin koskaan, tämä koska olen ulkomailla työskentelemässä baarissa. olen juonut joka viikko, vähintään 2 kertaa/vk kovat kännit ja tissuttelua useamminkin :S
Alkoholinhan pitäisi laskea ainakin miehillä testosteronia ja lisätä estrogeniä, mutta voiko olla että naisten kohdalla käy päinvastoin? osasta naisista tulee tunnetusti ''miesnaisia'' humalassa joka näkyy agressiivisuudessa ja seksihaluissa. Aika koomista jos näin on :D
Olen myös tupakoinut enemmän kun suomessa, voiko sillä olla vaikutusta testosteroni tasoihin? jotain hormoonitoiminnassa luulisi tapahtuvan ainakin kun monella pitkään ja paljon tupakoineella naisella alkaa kasvaa viiksiä.
koitin googletella mutta ei oikein löytynyt mitään koko aiheesta.

Olen huomannut samaa katsoessani itseäni peilistä alkoholin vaikutuksen alaisena.
 
Olen treenannut aktiivisesti kuntosalilla 3-4 vuotta, mutta nyt viimeisen n. puolen vuoden aikana tuntuu että kroppa ottanut ihan kunnolla lihaa kiinni ja etenkin lihaserottuvuus parantunut ihan merkittävästi. tässähän kaikkein mielenkiintoisinta on se että en ole muuttanut ravintoa tai treeniä muuten paitsi juonut alkoholia enemmän kuin koskaan, tämä koska olen ulkomailla työskentelemässä baarissa. olen juonut joka viikko, vähintään 2 kertaa/vk kovat kännit ja tissuttelua useamminkin :S
Alkoholinhan pitäisi laskea ainakin miehillä testosteronia ja lisätä estrogeniä, mutta voiko olla että naisten kohdalla käy päinvastoin? osasta naisista tulee tunnetusti ''miesnaisia'' humalassa joka näkyy agressiivisuudessa ja seksihaluissa. Aika koomista jos näin on :D
Olen myös tupakoinut enemmän kun suomessa, voiko sillä olla vaikutusta testosteroni tasoihin? jotain hormoonitoiminnassa luulisi tapahtuvan ainakin kun monella pitkään ja paljon tupakoineella naisella alkaa kasvaa viiksiä.
koitin googletella mutta ei oikein löytynyt mitään koko aiheesta.

Sokerilonkeroa, sokeriasiideriä ja niitä hiton limuviinoja kun tarpeeksi vetää, niin kyllähän niilläkin riittävät hiilarit saa aikaan... ehkä olet nyt vaan ensimmäistä kertaa elämässäsi saanut riittävästi energiaa ja hiilaria siihen lihaskasvuun. Ei ryyppääminen gainsseille niin vaarallista ole kuin yleisesti väitetään, mutta ei siitä mitään hormonaalista hyötyäkään ole ... ei edes miesnaisilla. Nettomäärä testossa jää viinan kanssa pienemmäksi kuin ilman. Lisäksi ryypiskely kuivattaa kroppaa ja parantaa pintaverenkiertoa, niin kyllähän sillä illuusion kireämmästä kunnosta saa... vaikutus tosin perustuu nesteeseen eikä läskiin.
 
Aikamoista teoriaa rupes sieltä alottajalta pukkaamaan.

"tässähän kaikkein mielenkiintoisinta on se että en ole muuttanut ravintoa tai treeniä muuten paitsi juonut alkoholia enemmän kuin koskaan"

En ole muuttanut ravintoa, mutta oon vetäny reilusti enemmän kaloreita ja hiilaria kuin koskaan. Siihen vielä toi nestetasapaino.

Im with sensei.
 
Eli tällaista en ole nähnyt vielä täällä, epäilemättä löytyy jostain, MUTTA;

Tällainen kiinnostaa, että minkälainen suhde alkoholiin? Ja sen vaikutukset treenikiertoon?

Itsellä näin kesän tullessa meinaa lipsua. Yks terassilla vietetty pe-la tuntuu vielä maanantainakin, kun ei ole enää parikymppinen.
Ja kun voimatasoja kuitenkin pikkuhiljaa olen koittanut nostaa, niin tuollahan se hidastuu ja rasvaa tulee napaan. Oonkin miettinyt laittaisko suosiolla kesän yksijakoiseksi tai kaks korkeintaan. Jalat on lomalla, kun toinen on juuri leikattu.
 
Jos haluaa optimoida treenit lihaskasvun ja ryyppäämisen kannalta, niin parempi treenata samana päivänä ennen ryyppäämistä kuin parina seuraavana päivänä. Treenin jälkeiset ~kuusi olutta esimerkiksi eivät vaikuta merkittävästi testosteronin tai kortisolin määrään, eivätkä hidasta merkittävästi palautumista.

Parilla oluella päivässä on lähes mitätön vaikutus testosteroniin, mutta rankalla ryyppäämisellä saa lähes koko seuraavaksi päiväksi testosteronit pohjalukemiin. Periaatteessa se paska olo 24 tunnin jälkeen on lähinnä univelkaa ja nestehukkaa.

Summa summarum. Jos dokaat vain yhtenä päivänä niin periaatteessa menetät vain yhden treenipäivän, eli sen krapulapäivän. Treenitehoissa voi tuntua vielä parin päivän jälkeen, mutta fysiologisesti mitään ihmeempiä vaikutuksia sillä ei enää pitäisi olla.
 
Eräässä tutkimuksessa alkoholistit söivät sairaalassa 2600 kcal edestä ruokaa, sen lisäksi he saivat alkoholista 1800 kcal energiaa. Ja kas kummaa, koehenkilöiden paino pysyi samana. Valitettavasti en löytänyt alkuperäistutkimusta. Modern Nutrition in Health and Disease -kirjassa ei valitettavsti mainita tutkimuksen kestoa...Alkuperäinen tutkimus on Mezey E, Faillance LA. J Nerv Ment Dis 1971;153:445

Mahdollisena mekanismina on alkoholin metaboliareitin vaihtuminen CYP2E1 -välitteiseksi. Kyseinen entsyymi tuottaa runsaasti elimistöä raunioittavia pro-oksidantteja. Eli en suosittele kokeilemaan tätä dieettiä....
 
Kyllähän sen jokainen hieman enemmän alkoholia kerralla juonut tietää, että ruoka saattaa olla vastahakoisesti siellä mahalaukussa, joten koita siinä sitten lihoa... :D
 
Jännä tutkimus kyllä. Tuttu juttuhan se on, että denat on laihoja - ne kun eivät syö kovin paljoa. Mikäli nyt sain oikein lueskeltua niin luonnontilaisen alkoholistin laihuutta voisikin selittää se, että alkoholia nautittaessa saatavat kalorit jätetään nauttimatta muista makroravinteista, intuitiivisen kalorilaskennan vuoksi (caloristat). (ENERGY AND BODY MASS MAINTENANCE otsikon alta http://ajcn.nutrition.org/content/62/5/1101S.full.pdf)

Joka tapauksessa alkoholia enemmän käyttävät ei alkoholistit kuitenkaan näin eivät tee vaan kalorit tulevat kaiken muun ruuan päälle. Tuosta tutkimuksesta mainitsemastasi tutkimuksesta en löytänyt tekstiä luettavaksi yliopistonikaan kautta, joten nyt mennään hieman mutulla: uskon että siinä alkoholisteille tarjoiltiin alkoholi melkolailla "puhtaana" eli raakaa viinaa naamaan. Tätähän kuitenkaan viihdekäyttäjät eivät tee, vaan juodaan olutta yms, josta tietenkin saa melko mätkyt myös hiilihydraattia alkoholin päälle. Eli tilanne on todellisuudessa kovin erilainen, kuin tuossa tutkimuksessa. Sinänsä minusta kuulostaa varsin uskottavalta ja loogiselta, että alkoholista saatava energiamäärä ei olisikaan kokonaisuudessaan käytettävissä.

Lukisin mieluusti, jos jollakulla on jotain tuoretta ja mielenkiintoista tekstiä tästä aiheesta.
 
+ että se normi viihdekäyttäjä menee neljän jälkeen aamuyöllä mäkäriin. Vetää siellä tupla micmacit tai noutaa pitsan ja mässää sen.

Nää on näitä tutkimuksia, jossa lasketaan että 1+1=3. Unohtuu vaan kertoa, pari muuttujaa.
 
Joo no puliveivarithan on laihoja, johtuen tietenkin ravinnon vähäisyydestä mutta jos tuolta jostain puiston penkiltä napattais muutama alkoholisti ja tehtäisiin kehonkoostumusmittaukset, mitäköhän tulokset näyttäisi? Arvelisin että aika hiilari-rasva-neste painotteista ois eli toisinsanoen voitaisiin käyttää sanaa laihaläski. Alkoholihan muuttuu elimistössä sokeriksi ja kertyy elimistöön oletettavasti juuri sinne minne se six-pack kasvaa tai niin sanottu kaljamaha.

Bull tuossa ylläolevassa videossa kiteytti oman mielipiteeni alkoholista, en itsekään käytä koska ihminen ei tarvitse sitä elimistöönsä ja elämisen kannalta täysin tarpeetonta.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kroonisilla alkoholisteilla nähtävä epäsuhta ulkonäön ja kalorinsaannin suhteen johtuu juurikin tuosta, että pitkään alkoholia käytettäessä se alkaa hajota eri reaktion kautta ja siinä reaktiossa kuluu yhtä paljon energiaa, mitä alkoholi sisältää. Nämä kunnon puliukot ovatkin usein aliravittuja isosta energiansaannistaan huolimatta.
 
No..on niitä muitakin aineita joita ihminen ei todellakaan tarvitse elimistöönsä.
Hehe näinhän se on. Se on sitten vähän kaksinaismoralistista alkaa kertomaan mikä ei kehoon kuulu ja mikä kuuluu, kun ei viinaa arvosta mutta horppakuuri kelpaa. Se on sitten arvoista kiinni mitä pitää hyvänä ja mitä pahana, eikä mua kiinnosta alkaa asiasta väittelemään.

Ketjun voisi jo sulkea, tieteellinen vastaus on jo kysymykseen annettu: alkoholi alkaa pitkäaikaisesti nautittuna hajoamaan eri tavalla jolloin se ei keräänny ylimääräisen energian muodossa elimistöön.

Jos alkoholista on energian liian saannin suhteen huolissaan, kannattaa pikemminkin olla juomatta kokonaaan. Jos juo, kannattaa välttää alkoholijuomassa muita energianlähteitä, kuten oluen mallas tai lantrinkien sokerit. Eikä vetäistä krapula-annoksena kebabbeja tai muita darrasafkoja.
 
No..on niitä muitakin aineita joita ihminen ei todellakaan tarvitse elimistöönsä.

Varmasti on, mutta jos nyt nimenomaan alkoholista puhutaan, no alkoholi ei kuulu itseni elämään. Horkkaakaan en käytä, enkä sitäkään näe ihmiselle tarpeellisena.

Alkoholijuomia en ole kuitenkaan kieltämässä muilta, vaikka itse välttelen sitä kuin ruttoa. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä haluaako nauttia, jos multa kysytään niin ehdottaisin kaikille vaikka lasillisen vettä kalja tuopillisen sijaan.
 
Alkoholijuomia en ole kuitenkaan kieltämässä muilta, vaikka itse välttelen sitä kuin ruttoa. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä haluaako nauttia, jos multa kysytään niin ehdottaisin kaikille vaikka lasillisen vettä kalja tuopillisen sijaan.

Missäs se oli, että korkean ÄO:n omaavilla on huomattavasti suurempi taipumus tinata pää sekaisin, kuin niillä, joilla sellaista ei ole :D

IMHO itse asiaan, min en juomia välttele, mutta väittäisin kyllä, että lihomisen ja laihtumisen syyt on ihan muualla kuin alkoholissa. Ja toki, en tiedä tilanteista, että jos tinaa sen kossupullon iltaan, miten silloin ihmisen käy.

Tunnen myös ihmisiä (ei treenaavia), jotka on kuivaa valkoviiniä dieetillään kiskoneet antaumuksella, ja silti laihtuneet. Töissä käyviä, ihan kunnon ihmisiä, eikä mitään happodeekuja vailla kontaktia yhteiskuntaan. Hyvin on näkynyt heilläkin toimivan.
 
Back
Ylös Bottom