Viime kesänä haettiin hieman tota vanhaa meininkiä Saarijärven kisassa.
Yksi vaihtoehto on, että kisassa on esimerkiksi 1 - 2 lajia, mitkä poikkeaa tästä nykyajan suuntauksesta. Sekin piristää touhua jo kummasti. Nykyään on myös yleensä niin, että lajit menevät kisassa tietyn kaavan suuntaisesti ja monipuolisuus vähenee. Eli jos on raskaat farmarit, on raskas merimies. Jos on vielä raskaammat farmarit, on vielä raskaampi merimies. Eli ennen kisoissa otettiin monesti ensin jossain lajissa maksimiykkönen, sitten vedettin toisessa lajissa esim. 100 kilon farmareilla maksimimatka päälle. Joskus "kevytkin" voi olla "raskasta". Näin oli paha hankkia maksimivoimaa älyttömällä oman massan lisäämisellä, jos aikoi pärjätä koko kisassa.
Voimamieslajit ja niiden versiot tulevat aina vaihtelemaan eri kisoissa ja aikakausina, kun mitään kiveen hakattuja sääntöjä ei ole olemassa. Täydellistä voimamieskisaa ei tule koskaan, mutta esimerkiksi tuo vuoden 1988 MVM-kisa on mun mielestä lajivalikoimaltaan aika lähellä ihanteellista. Kaikki voiman ilmenemismuodot testataan, niin kuin lajin alkuperäinen tarkoitus oli.