Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

No täällähän on foliohatut vuosikausia spammannut tätä(kin) ketjua näillä aivopieruilla, että Ruotsin tilanne on vain ajan kysymys Suomessa. Siihen enempää ottamatta kantaa onko esim. Ruotsin kaduilla turvallista ja miten se korreloituu maahanmuuton kanssa; koska pointtihan oli se, että ylemmässä linkissäni hyvinkin selvästi kumottiin se väitä että täälläkin olisi tulevaisuudessa "turvallisuustaso lähellä Venäjän kaupunkeja".

Katuväkivalta on laskenut reilusti, vaikka maahanmuuttajien määrä on kasvanut viimeisen vuosikymmenien aikana. Ja suurin osa maahanmuuttajista asettuu juurikin Helsinkiin.

Se tosiasia, että suomalaiset tappelevat kadulla keskenään entistä vähemmän ei poista maahamuuttajien jatkuvasti lisääntyvää rikollisuutta. Viime vuoden tilastoissa:
- Henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa epäillyistä oli maahanmuuttajia 2,6 kertaa enemmän kuin suomalaisia.
- Seksuaalirikoksissa maahanmuuttajia epäiltiin väestömäärään suhteutettuna kolme kertaa useammin kuin suomalaisia.
- Ryöstörikokset ovat Suomessa myös etnisten vähemmistöjen rikollisuutta, uhreista 90% kuuluu valtaväestöön.

Nämä rikostyypit ovat nimenomaan sitä yleistä turvattomuutta aiheuttavaa rikollisuutta. Ilman mamuja väkivaltarikosten määrä olisi siis laskenut merkittävästi enemmän. Jos maahanmuuttajia otetaan maahan entistä enemmän, niin katujen turvallisuus lähtee taas laskuun.
 
Näinpä, jos jos erotetaan noista maahanmuuttajista se rikollisin aines, eli muslimit, niin kertoimiin saa laittaa vielä nollan perään.

Boldatusta voidaan myös helposti nähdä, että maahanmuuttajat ovat äärimmäisen rasistisia. Lähes kaikki rikokset kohdistuvat valkoihoisiin kristittyihin.
 
Hävisit taas yhden taistelun jo alkuun hävityssä trollaus-sodassasi ottamalla tällä kertaa mukaan yhden Panun kirjoitelmista. Se jos mikä on varma uskottavuuden menetys.

Äärisovinisti Panu Höglund, heilaaja Seppo Lehto ja "dosentti" Johan Bäckman ovat kaikki yhtä hyviä "asiantuntijoita" Varma tappio heti jos niitä lainaa vakavalla naamalla.
 
Nyt olen jumalauta niin äimän käkenä, etten edes tiedä enää mitä sanoa. Oletteko nähneet nämä HS:n marraskuussa julkaisemat "sarjakuvat", jotka kertovat "somalimaanhamuuttajien tarinan"? Tämän jälkeen meillä ei ole yhtään varaa naurestella P-Korean propagandalle. Menee samaan kastiin kuin Kim Jong-illin 11 hole-in-onea yhdessä pelissä, hampurilaisen keksiminen ja sääilmiöiden hallinta :D Kuinka vitun debiileinä tuo HS ihmisiä oikein pitää?

Tapaa somalit itse ? Helsingin Sanomat julkaisee sarjakuvatarinat kokonaan - Maahanmuutto - Kaupunki - Helsingin Sanomat

e. Minusta alkaa tuntua, että Abdul ei ole kunnon muslimi. Käsittääkseni Islam kieltää homoseksuaalisuuden mutta siitä huolimatta Abdul palaa tänne kerta toisensa jälkeen ja kaikki vetää sitä aina kuivana suoleen.

Hesari: Pohjanoteeraus. Piste. Uskomatonta paskaa ja propagandaa.

P.S. Tuo otsikko "tapaa somalit itse" vois muuttaa "tapa somalit itse"
 
Hesari: Pohjanoteeraus. Piste. Uskomatonta paskaa ja propagandaa.

P.S. Tuo otsikko "tapaa somalit itse" vois muuttaa "tapa somalit itse"

Samaa mieltä.

Silti onhan tuota hassua lukea näitä tämmösiä paskasarjiksiakin. Siinä se somali valittaa miten myöhästyy koulusta kun ei kerkii suihkuun kun on niin paljon jonoa ja pieni kämppä. MITÄ VITTUA? Herää aiemmin, valmistaudu työ/koulu päivään, älä pane ilman kortsua, jne.
Nää tämmöset kukkahattutätisarjikset saa veren kiehumaan. Samaan aikaan toisaalla suomipoikasarjiksessa poika vääntää töitä minkä kerkiää, herää kouluun ja verot nousee - jotta saadaan se suurempi kämppä sille vitun (anteeksi) somaliyhteisölle, jota joku perheeksi kehtaa kutsua. Ugh!
 
Katuväkivalta on laskenut reilusti, vaikka maahanmuuttajien määrä on kasvanut viimeisen vuosikymmenien aikana. Ja suurin osa maahanmuuttajista asettuu juurikin Helsinkiin.

Niin mutta missä rasismi? Suomalaisille rasisteille on hakattavia ulkomaalaisia entistä enemmän kaduilla ja silti tilastot laskee?? Siitäkin huolimatta että ulkomaalaiset on itse esim raiskauksissa rikostilastojen kärjessä? :) kyllä suomipoika vaan onkin suvaitsevainen ja kesy ja kiltti
 
Samaa mieltä.

Silti onhan tuota hassua lukea näitä tämmösiä paskasarjiksiakin. Siinä se somali valittaa miten myöhästyy koulusta kun ei kerkii suihkuun kun on niin paljon jonoa ja pieni kämppä. MITÄ VITTUA? Herää aiemmin, valmistaudu työ/koulu päivään, älä pane ilman kortsua, jne.
Nää tämmöset kukkahattutätisarjikset saa veren kiehumaan. Samaan aikaan toisaalla suomipoikasarjiksessa poika vääntää töitä minkä kerkiää, herää kouluun ja verot nousee - jotta saadaan se suurempi kämppä sille vitun (anteeksi) somaliyhteisölle, jota joku perheeksi kehtaa kutsua. Ugh!

Eniten vitutti tuossa sarjakuvassa se miten siinäkin ruikutetaan miten pitäisi saada isompi asunto "vuokravirastolta" tai miten huivin (jota alettiin pitää huvikseen) takia jäi työt saamatta. Vituttaa tuo uhrimentaliteetti miten yhteiskunnan pitää hoitaa kaikki ja kaikkien muiden pitää sopeutua.
 
Nyt olen jumalauta niin äimän käkenä, etten edes tiedä enää mitä sanoa. Oletteko nähneet nämä HS:n marraskuussa julkaisemat "sarjakuvat", jotka kertovat "somalimaanhamuuttajien tarinan"? Tämän jälkeen meillä ei ole yhtään varaa naurestella P-Korean propagandalle. Menee samaan kastiin kuin Kim Jong-illin 11 hole-in-onea yhdessä pelissä, hampurilaisen keksiminen ja sääilmiöiden hallinta :D Kuinka vitun debiileinä tuo HS ihmisiä oikein pitää?

Tapaa somalit itse ? Helsingin Sanomat julkaisee sarjakuvatarinat kokonaan - Maahanmuutto - Kaupunki - Helsingin Sanomat

e. Minusta alkaa tuntua, että Abdul ei ole kunnon muslimi. Käsittääkseni Islam kieltää homoseksuaalisuuden mutta siitä huolimatta Abdul palaa tänne kerta toisensa jälkeen ja kaikki vetää sitä aina kuivana suoleen.

Hetkonen, onko rasismi niin pitkällä, että sompuista kertovaan sarjakuvaankaan somppua ei saa värittää musteella?
 
Mitäs jos Suomessa olisi kymmenen vuoden päästä miljoona moniosaajaa ja edelleen yhtä tyhmä hallitus, kuinka moni lähtisi oikeasti puolustamaan enää tätä maata sotilaallisessa konfliktissa? Kun yleensä vihervasemmisto luokittelee meidät kaikki "natsit" samanlaisiksi lukutaidottomiksi impivaaralaisiksi perussuomalaisiksi mitkä pelkää kaikkea uutta, vaikka todellisuudessa esim minä ja vaikka Möykkynen tai Herra Mirandos tai vaikka höyhenen kevyt ollaan suhtkoht erilaisia. Itse en menisi edes nykypäivänä enää puolustamaan Kataista ja Urpilaista ja Rehniä, asia ei olisi enää sen arvoista.
 
Seuraava sarjakuva perustunee tositapahtumiin.

normal_1351680557.jpg
 
Minä en ainakaan ikinä tule tilaamaan yhtään suomalaista vihervasemmistolehteä. En myöskään koskaan äänestä ketään vihervasemmistolaista maailmanparantajaa. En kyllä hyväksy moista sarjakuvapropagandaa.

Toi pitäisi kääntää englanniksi/saksaksi/ranskaksi ja postata johonkin. Vaikka stormfrontiin ja muille alan palstoille. Ei voi olla totta millaista paskaa tän maan hallinto alamaisilleen syöttää.. Ja millaista propagandaa media.

Seinähullu idioottien valtakunta.
 
Sarjakuvista mielikuva somali hyvä,Suomalainen paha.mitä paskaa.
Suomalaiset ottavat jengii tänne hyvää hyvyyttään,ja sitten muukalaiset valittavat kaikesta,joskus voisi olla kiitollinen.
 
Onhan se nyt ihan selvä, että suurin osa afrikasta tulevista varmasti tekevät täällä rikoksia, kun kotimaassa siihen on opittu. Tuota keski-afrikan porukkaahan voi verrata natseihin, ellei jopa pahempaa. Esimerkiksi Ruandassa jokaiselta eri heimoon kuuluvalta lyötiin(varmaan vieläkin jossain noissa maissa) viidakkoveitsillä päät/muita raajoja irti, naiset raiskattiin ensin jne.

Tämä ei siis todellakaan tapahtunut mitään satoja vuosia sitten, vaan vielä nykyäänkin. Näitä sitten tulee Suomeen, ja porukka ihmettelee kun ei pysty sopeutua?
 
^1 200 miljoonan asukkaan maassa sattuu ja tapahtuu, mutta siellä tuo sentään on uutinen.
 
Back
Ylös Bottom