BB PRO Kai Greene

Onks Kai maininnu missää mitään noista epäkkäistä?Esim miten treenaa niitä yms.Ei jotenki jaksa uskoa et ne ei vaan kasva mut kai se vaan pakko on,tuskin se on niin tyhmä et vuos toisen jälkeen skippaa epäkäs treenit

Vois sudelta kysyy neuvoja, se teki näihin kisoihin just sen mikä kaitsun pitäs kans saada aikaseks.
 
Jotenkin vain niin sympaattinen kaveri. Miltäköhän tuntuu oikeasti tolla tasolla antaa kaikkensa, mutta silti jäädä aina siksi altavastaajaksi.
 
Jotenkin vain niin sympaattinen kaveri. Miltäköhän tuntuu oikeasti tolla tasolla antaa kaikkensa, mutta silti jäädä aina siksi altavastaajaksi.

En tiedä, mutta veikkaan että paremmalta kuin niistä tuhansista muista jotka niin ikään antavat kaiken itsestään, mutta eivät silti saa hommasta edes elantoaan. ;)
 
Ehkä vähän väärä sanavalinta, mutta tarkoitin siis ettei sitä korkeinta kruunua ja tavoitetta saa.

Eihän Kai ole tullut toiseksi kuin "vasta" kaksi kertaa. En takoita etteikö nuo harmittaisi, mutta ei tuossa vielä kannata masentua. Shawn Ray esimerkiksi kilpaili Haneyn, Yatesin ja Colemanin aikana ja aina kun edellinen mestari siirtyi eläkkeelle, tuli toinen mies dominoimaan lajia. Ray, Kevin Levrone ja Flex Wheeler olisivat kaikki milestäni ansainneet Sandovan 90-luvulla ja 2000-luvun alussa.

Tämä on tuttu kuvio Mr. Olympiassa ku katsotaan ajassa taaksepäin.
 
Tällaista kommenttia näkee aika ajoin netissä. En ymmärrä sitä lainkaan, Ray, Levrone ja Wheeler eivät ole voittaneet Mr. Olympiaa monista yrityksistä huolimatta, koska aina on kisassa ollut mukana joku heitä parempi. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö kaikki nämä miehet olisi olleet aikanaan loistavia kehonrakentajia. Mr. Olympiassa on ollut yleensä yhdeksän tuomaria, enkä millään usko, että kilpailuja olisi jotenkin fiksattu etukäteen esimerkiksi Flex Wheeleriä vastaan.
 
1186683_745976825416109_1642033464_n.jpg
 
Mitäs epäilette syyksi,miksi Kaimaani tekee ton tuplat edestä-posen aina tollee kenaten? Onko tarkoitus peittää jotain lihasten epätasapainoa,puutetta tms. vai halu olla "taiteellinen"? Vähä ärsys,kun kaikki mun silmiin osuneet kuvat Olympiasta,missä Kaitsu tekee ton posen,oli just tollee kenaten tehtyjä.
 
Back
Ylös Bottom