Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

Päivän Roxette, Roxette toimii aina. Kaikki sanoo vihaavansa, mutta kuitenkin salaa kuuntelee ja pitää. Itse olen tullut kaapista ja pidän avoimesti. Myös Bon Jovista.

Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Meikäläisellä treenitauko jatkuu, ja taitaa tulla 3 viikkoa täyteen. Jätin nimittäin treenikamat Tampereelle, ja saan ne vasta sunnuntaina. Onneksi voin lauantaina käydä treenailemassa, kun on autoon pakkailtu loput muuttokamat.
 
Päivän Roxette, Roxette toimii aina. Kaikki sanoo vihaavansa, mutta kuitenkin salaa kuuntelee ja pitää. Itse olen tullut kaapista ja pidän avoimesti. Myös Bon Jovista.

Jes, vihdoin tiedän mistä puhutaan. Täällä on pari päivää puhuttu sellasista bändeistä mistä kuunaan kuullukkaan. Hyvä, sano vielä Pandora ja 2 unlimited. Ei kai noita enää kuunnella mutta aikansa kutakin.

Jos sitä nukkumaan että sais taas koisia 9 hoo. Meinasin pitää lepopäivän huomenna, mut nyt ollu sellanen pössis reeneissä ettei malta. Vaihetaan vaan treenijärjestystä ni saa vähän keposemman tähän väliin.
 
Aivan sama kuinka paljon salilla treenaa ja punppaa satoja kiloja alas ja ylös, mutta kyllä kovimmat tyypit löytyy sängystä enne kello kymmentä. En voi tajuta miten siihen pystyy kukaan! Varmasti muutakin aamupuurossa ku lusikka.

ps. :worship:
 
Jos ei tarvis käydä töissä illalla ja yöllä ja joku piilottaisi kaikki maailman viinat multa, niin onnistuisi. Juopottelu varsinkin siirtää tehokkaasti mun sisäistä kelloani myöhemmäksi. Viikko pakkoheräämistä aamulla kuudelta mallia armeija toimi kanssa hyvin.
 
Voi Hauho on kiva. Kun pääsiski vähä laiturinnokkaan liplattelemaan. Ja jes! Tänään pääsee brassiin!
Kävin, kylmää oli vesi.
Aivan sama kuinka paljon salilla treenaa ja punppaa satoja kiloja alas ja ylös, mutta kyllä kovimmat tyypit löytyy sängystä enne kello kymmentä. En voi tajuta miten siihen pystyy kukaan! Varmasti muutakin aamupuurossa ku lusikka.

ps. :worship:
Ysiltä on just hyvä aika mennä nukkuun, eikä ole aamupuurossa mitään jekkua.
 
Ei sitä oikein osannut kuvitella kuukausi sitten, että tulisi mentyä nukkumaan ennen klo 22 normaalina iltana, kun oli tottunut valvomaan klo 01-02 asti. Hyvin se uni vaan silti nykyään maittaa aikaiseen, ja tulee nukuttua tyypillisesti klo 22-06:30. Veikkaan, että tuo tulee enemmän luonnostaan sitä mukaa, kun päivä lyhenee. On tuo klo 21 silti aika HC aika nukkumaan menemisell, ja siihen en varmaan minäkään taivu.
 
Jos ei tarvis käydä töissä illalla ja yöllä ja joku piilottaisi kaikki maailman viinat multa, niin onnistuisi. Juopottelu varsinkin siirtää tehokkaasti mulla sisäistä kelloa myöhemmäksi. Viikko pakkoheräämistä aamulla kuudelta mallia armeija toimi kanssa hyvin.

Mulla ei rytmin kanssa ole ongelmia, mie en vaan halua astua siihen aikakapseliin nimeltä uni. Tiedän, että ku silimät aukenee niin eessä on vittumainen aamu ja työpäivä.
 
Minä taas tykkään latailla akkuja, koska muuten on ihan kuutamolla, joten nukun aina, kun väsyttää ja nukkumiseen on mahdollisuus.

Kuutamollahan sitä on kyllä jos ei nuku. Ite olen myös huomannut, että jo useamman yön univaje on myrkkyä itelle. Se tunti extraa illasta vapaa-aikaa kuitenkin menee sen tunnin extra unta edelle.
 
Perhana, että on väsynyt ja tyhjä fiilis fyysisesti. Ehkä ollut liiankin tarkka dieetti, huomenna täytyy korjata asia leipomalla pizzaa :D
 
Mulla ei rytmin kanssa ole ongelmia, mie en vaan halua astua siihen aikakapseliin nimeltä uni. Tiedän, että ku silimät aukenee niin eessä on vittumainen aamu ja työpäivä.

Mulla on tää sama. Vitkuttelen nukkumaan menemistä ja sit aamulla vituttaa ku on kuolemakoomassa. Lapsellista.
 
Minä en vitkuttele. Koska aikomus on päästä aamulla sängystä ylös 07:20 on maata pantava välittömästi!
 
Back
Ylös Bottom