Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Jep jep. Ainakin Tampereelle on luvattu huomiselle ~12 astetta ja sadetta. Ai mistäkö tiedän? No siitä, että olen lähdössä ko. kylään viikonlopuks...Malttia, kyllä ne säät muuttuu..
Täytyy toivoa, että kylmät kelit ei jatku ens viikolla. Ens keskiviikkona olis tarkoitus lähteä reissuun sinne suunnalle.
Kova. Perus reissu Amsterdamiin? Minua tulee moikkaamaan pari kaveria ensi viikolla, joten varmaan vietän Damissa myös aikaa. Jätkät yöpyvät Damissa, mutta sen lisäksi esittelen esim. Rotterdamin ja Delftin yötä.

Eli olisit voinut jättää menemättä tunneille, ja olisit saanut lisää aikaa oleelliseen. Äiti ja kaverien äidit ylpeänä totesivat aikoinaan vuorollaan "enpä olisi uskonut, että tuolla menolla jokainen teistä pääsisi ylioppilaaksi".
Tarkoitus olis pyörähtää Damissa ja sitten muuallakin. Broidi on oikeastaan suurimmilta osin toiminut matkan suunnittelijana. Autolla ollaan liikenteessä. Tiistai-iltana laivalle ja kohti Ruotsia. Sieltä Tanskan kautta Saksaan ja siitä sitten Hollantiin. Muutama kilometri tulee, mutta mitäpä tuosta.![]()
Näinhän se on :D Vähän tässä vituttaa, kun kaikki 5 ainetta, jotka kirjoitin, jäivät maksimissaan 4 pisteen päähän L:n rajasta. Englanti oli esimerkiksi pisteen päässä, joten siellä on hyvällä tuurilla joku artikkelivirhe vaan ollu. DAMN!
Haha, tuttu juttu. Pitkä matematiikka ja englanti parin pisteen päähän ällästä, niin opettajat sanoivat aina "on se vahva E". Ketä helvettiä kiinnostaa onko se vahva vai heikko kun arvosana papereissa lukee :D
Näinhän se on :D Vähän tässä vituttaa, kun kaikki 5 ainetta, jotka kirjoitin, jäivät maksimissaan 4 pisteen päähän L:n rajasta. Englanti oli esimerkiksi pisteen päässä, joten siellä on hyvällä tuurilla joku artikkelivirhe vaan ollu. DAMN!
Voi ressi. Itsehän aloin juuri blondiksi, kirjaimellisesti.
No niin, voidaan olla yhessä tyhymiä. Itsehän sain risteilyllä kuulla kauniita kehuja. "Oikeesti hei Kaira, ens kerralla sitte taas tumma tukka. Näytät ihan vitun tyhmältä vaaleena. Ei mitenkää pahalla mutta oikeesti, näytät ihan vitun tyhmältä." Okay :(