Pelaaminen tylsää? Aika kullannut muistot? Mistä hyvä peli on tehty?

[aja_tollah]

Tullut tämän vuoden aikana pelattua muutama loistoarvosanat saanu peli läpi. Paikoittain pelaaminen ollut ihan jees, mutta se tuntuu muuttuvan siihen, että peli pusketaan hampaat irvessä läpi ja pelin lopussa lähinnä helpottaa, että peli on ohi. Toisaalta nuoruudessa ja lapsuudessa pelaaminen oli mukavaa. Muuttuuko pelaaminen jossain vaiheessa väkisinkin tylsäksi, kun monet ideat on jo nähnyt? Vai onko kyse siitä, että pelien taso on laskenut? Tai ehkä on tullut valittua vääriä pelejä. Jos pelissä on pitkiä dialogeja, niin tulee mietittyä, että eikö olisi viihdyttävämpää vaikka lukea kirja tai katsoa leffa.

Mietteitä?

 

[HoF]

Hommasin tossa uuden koneen rapiat puoli vuotta sitten. Onhan sitä tullut pelailtua, mutta ei (onneksi) enään samalla vimmalla kun junnuna. Vaikkakin Civ5:n ja Fallout: New Vegasin parissa onkin välillä repsahtanut pikkutunneille. Kiva mennä seuraavana päivänä duuniin jollain neljän tunnin unilla...

 

[gonzaless]

Oma kiinnostus peleihin on aika hyvin lopahtanut. Hiljattain kipeänä ollessa tuli kaivettua pleikasta pelit auki ja hakkailtua niitä.. Ei pahemmin jaksanu. Itseä peleissä kiinnostaa hyvä tarina ja juoni. Uppoudun niihin kuten elokuvaan tai kirjaan. Taisin olla jotain 11v kun julkaistiin Fallout 1 ja Gta.. Eihän pelaamista voinut lopettaa kun kerran aloitti. Väitän että opein niiden avulla puhumaan sujuvaa englantia kun sanakirjan kanssa valittiin sopivaa repliikkiä fallouteissa, varsinkin kakkos osassa.

Uskoisin et pelaaminen skidinä vaan oli parempaa. Pelaaminen uutta ja kiinnostus valtava. 90-luvulta 10-luvulle harppaus pelien grafiikoissa ja pelimaailmojen koossa valtava. Nyt kun itellä kolmekymppiä lähenee ja tukka harvenee (kyllä, nyt jo) ei vaan kiinnosta, on tärkeämpiäkin asioita. Odottelen josko gta V muuttaisi mielipidettä.

 

[darker]

Oma peliura alkoi 80-luvulla pikkupoikana naapurin tytön Atarilla. Rakkautta ensisilmäyksellä, pelikoneeseen siis. Pelaaminen oli niihin aikoihin jotain maagista, niin kuin kyllä moni muukin juttu. Sitten tuli Vic 20, C64, Amiga, konsolit, PC ja ties mitkä hilavitkuttimet. Nykyään tulee pelailtua lähinnä omien lasten kanssa läppärillä tai xboxilla, jos pitää tietokonepelejä pelata. Omaan makuun ovat aina istuneet rpg-pelit ja niissä on nykyään ongelmana massiivisuus - ei ole aikaa pelata siten, että mielenkiinto pysyisi yllä. Kirjan ääreen on helpompi palata kuin pelin; toisaalta on niitä pelejä, jotka kestävät aikaa ja joiden pariin palaa yhä uudestaan.


Jos ajatellaan, että pelin läpäisyyn käyttää 20-30h, se ei normi-perheenisältä onnistukaan aivan parissa illassa. Objektiivisesti tarkastellen pelit ovat kehittyneet joka osa-alueella, subjektiivisesti tuntuu siltä että osassa peleistä ei nähdä metsää puilta. Olen toisaalta pohtinut, onko kyky heittäytyä luovaan toimintaan heikentynyt iän myötä, mutta ei se niinkään ole. Vaikka moni peli onkin jäänyt kesken (esim. Dragon Age, Skyrim, Dark Souls), olen silti nauttinut siihen asti mihin olen pelissä päässyt. Samojen ideoiden toisto ja kierrätys kieltämättä himmentää pelien viehätysvoimaa, sille ei oikein voi mitään, huippuhetkiä ei samalla rytinällä tule vastaan enää millään konstein. Muksuna sitä toisaalta haki (ja sai) peleistä eri asioita kuin näin vanhempana, joten peli ei ole vielä menetetty.

 

[Mehustaja]

Olen joskus tätä itsekin miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että iän mukana kiinnostus näihin on vaan laskenut. Aikaisemmin jaksoi pelata jotain täysin susipaskaakin peliä tuntikaupalla, kun nykyään ei jaksa pelata Red Dead Redemptionia edes paria tuntia kauempaa. Tuolla se pölyttyy hyllyssä monen muun joukossa.

Mutta itseasiassa omalla kohdalla tuo pelaamisen laatu on vaan vaihtunut, kun nykyään tulee hakattua verkkopelejä ihan kybällä. Se kilpailullisuus ja muiden pelaajien päihittäminen on nykyään se mistä saa ne kicksit, kun nuo yksinpelien tarinamoodit ei jaksa enää innostaa.

 

[Sininenporkkana]

Pelaaminen kiinnostaa vielä ja paljon. Mutta aikaa ei ole ja aina ei kiinnosta. Eli olen huomannut että enää en pelaa joka päivä, tai saatika joka kuukausi. Yleensä menee niin että kun ostan jonkun uuden pelin (joo nykyään ostan pelit :P), niin hakkaan sitä täysillä pari-kolme viikkoa, ja sen jälkeen jää. Saattaa mennä puolivuottakin että en pelaa mitään, ei jaksa ei huivita. Kunnes taas iskee kipinä.

En tiedä mistä johtuu, ehkä osasyynä on se että on tullut pelattua niin paljon että "kaikki erilaiset tarinat ja pelit on jo nähnyt", tai sitten että vaikka nykyään pelit ovat paljon laajempia, on ne jostain syystä myös paljon yksinkertaisempia. Ihan vaikka jos vaan katsoo vaikka Doom1 karttaa ja jotain tämän päivän FPS pelin karttaa, niin aika suuri ero on.

 

[Jakob]

On kyllä tullut mulla mittari kokolailla täyteen. On se niin väärin kun nyt olisi rahaa ostella pelejä ja pelailla niin sitten ei enää kiinnosta. Jotain co-op split screen hässäkäköitä tulee joskus mätkytettyä, sama autopelejä. Löytyy ratit ja polkimet, mutta jos sitä nyt pari kolme kertaa vuodessa jaksaa säätää.

Peli PC on päivitetty ~2v sitten, mutta yhtään peliä siihen ei ole ikinä asennettu. Ei tosin ole edes käynnistetty varmaan vuoteen :jahas:. Konsolipelaaminen menee tällaisen joskus harvoin lätkyttäjän kannalta koko ajan huonompaan suuntaan. Niitä vitun päivityksiä ladataan niin pleikkariin, kun peleihin tuntitolkulla. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa käynyt niin, että into on jo kadonnut pitkän aikaa ennen päivitysrumban loppumista.

GTA5 odottelen kyllä kovasti, kaikkia sarjan pelejä on tullut pelattua ja ne on kelpo viihdettä. Ei vaan jaksa enää loppuun asti taistella. Redari ja GTA4 on edelleen vaiheessa. Aiemmat pelit on kyllä tahkottu tarinan osalta läpi.

 

[Ultimecia]

Mun mielestä visuaalisuus saa liikaa tilaa. Tykkään pitkistä ja eeppisistä juonista, laajoista maailmoista ja siitä, että pelissä on paljon seikkailtavaa ja omaa löydettävää ja pyörimistä. Vitun hieno putkijuoksu ei ole hyvä peli.

Innovatiivisia ja tuoreita pelejä on edelleen, etenkin indie-puolella.

 

[Dimmu]

Mun mielestä visuaalisuus saa liikaa tilaa. Tykkään pitkistä ja eeppisistä juonista, laajoista maailmoista ja siitä, että pelissä on paljon seikkailtavaa ja omaa löydettävää ja pyörimistä. Vitun hieno putkijuoksu ei ole hyvä peli.

Niin totta. Parhaiten tätä kuvaa ehkä Final Fantasyiden kehitys. Silloin kun itse olin junnu, siis tosi nuori ja en edes englantia osannut ilman sanakirjaa FF VII ja VIII oli uutuuksia ja aivan sairaan hyviä pelejä. Niitä pelaa vieläkin mielellään, ajattelin juuri VIII:n repäistä nyt joululomilla pitkästä aikaa. Laajat maailmat, hyvä juoni, paljon piilotettua tavaraa jota ei ikinä tule löytämään jos pelaa vain juonen mukana. Joskus peliin jäi jopa jumiin kiertelemään ympäri world mappia kun ei löytänyt tai huomannut katsoa dialogista mihin seuraavaksi oli tarkotus suunnata.

Sitten nämä nykypolven FF:t, XIII on ihan täyttä putkijuoksua jossa on melkeen mahdottomuus olla etenemättä kunhan vain muistaa ettei tee U-käännöstä missään vaiheessa. Grafiikka on toki nättiä mutta siihen se melkolailla jääkin.

 

[Ultimecia]

Niin totta. Parhaiten tätä kuvaa ehkä Final Fantasyiden kehitys. Silloin kun itse olin junnu, siis tosi nuori ja en edes englantia osannut ilman sanakirjaa FF VII ja VIII oli uutuuksia ja aivan sairaan hyviä pelejä. Niitä pelaa vieläkin mielellään, ajattelin juuri VIII:n repäistä nyt joululomilla pitkästä aikaa. Laajat maailmat, hyvä juoni, paljon piilotettua tavaraa jota ei ikinä tule löytämään jos pelaa vain juonen mukana. Joskus peliin jäi jopa jumiin kiertelemään ympäri world mappia kun ei löytänyt tai huomannut katsoa dialogista mihin seuraavaksi oli tarkotus suunnata.

Sitten nämä nykypolven FF:t, XIII on ihan täyttä putkijuoksua jossa on melkeen mahdottomuus olla etenemättä kunhan vain muistaa ettei tee U-käännöstä missään vaiheessa. Grafiikka on toki nättiä mutta siihen se melkolailla jääkin.

Hyviä pointteja. Nimimerkistäni voi ehkä päätellä, että mikä on suosikkini :D

Toi XIII-2 oli pelattavuudelta siinä mielessä kiva, että paljon seikkailtavaa ja sivutehtäviä, mutta mä en kyllä kaipaa sitä ääninäyttelyä. Etenkään sitä helvetin puhuvaa mooglea, miten voi olla niin ärsytävä viritys edes olemassa?

MUTTA: mä tykkään ihan sairaasti FF XII:sta. Juonihan on varastettu alusta loppuun, mutta siinä on paljon pelattavaa ja tykkään pelisysteemistäkin.

 

[Solid10]

Mun mielestä visuaalisuus saa liikaa tilaa. Tykkään pitkistä ja eeppisistä juonista, laajoista maailmoista ja siitä, että pelissä on paljon seikkailtavaa ja omaa löydettävää ja pyörimistä. Vitun hieno putkijuoksu ei ole hyvä peli.

Innovatiivisia ja tuoreita pelejä on edelleen, etenkin indie-puolella.

Kyllä noita innovatiivisia pelejä tulee vielä isoiltakin firmoilta onneksi. Tai no, viimeisin mitä voin suositella on PS2:lle Metal Gear Solid 3: Snake Eater (Konami). Pelimaailma on vähän putkimainen kun sen oppii tuntemaan (muutaman läpipeluun jälkeen), mutta kyllä ekoilla kerroilla saa metsissä sompailla ja miettiä että mihinkähän päin sitä pitäisi suunnistaa. Pelasin tuota peliä sen ilmestyessä varmaan satoja tunteja, ja nyt HD Collectionin ostettuani olen pelannut sen viisi kertaa läpi.
- Eeppinen juoni, check
- Laaja maailma, check
- Paljon löydettävää, check
Heavy Rain oli myös mielestäni innovatiivinen, samoin kuin edeltäjänsä Fahrenheit.

Ylipäätään samaa mieltä että visuaalisuus menee muun edelle liikaa nykyään. Ja ehkä se ärsyttää että pelit vain ovat liian helppoja nykyään. Toki ymmärrän sen pointin, että ennen vanhaan vaikeustasolla luotiin pelille lisää pituutta, mutta silti. Old school -aikoina pelejä pelatessa tuli oikeasti hiki, koska jos kuolit niin se oli sitten siinä. Nykyään vastaavaa jännitystä ei oikein pääse syntymään, kun checkpointti välähtää kun vaihdat aseeseen tuoreen lippaan.

Ehkä tässä tulee myös sama ilmiö kuin elokuvissa: tuntuu että kukaan ei keksi enää mitään uutta. Uutuudenviehätys oli iso osa sitä juttua kun skidinä pelasi, joka kerta kun latasi uuden pelin Commodorella sai jännittää että mitähän sitä nyt pitää tehdä. Nykyään pelit voidaan jakaa niin pieniin kategorioihin, että yllätyksiä harvoin tulee. Ruudulla välkkyy "X!" ja sitten jokainen tietää että pitää painaa X-nappulaa että jotain siistiä tapahtuu quicktime eventissä. Jipii. Nykypelejä voikin siis mielestäni verrata romanttisiin komedioihin. Jokainen tietää etukäteen mitä siellä on, mutta kai niitä mieluummin pelaa/katsoo kuin itkee itseään uneen synkkien ajatustensa riivaamana.

Edit. Nykyään pelaaminen kaikin puolin tuntuu tylsältä juurikin em. seikkojen takia. Mikään ei oikein säväytä enää. En usko että iällä on asian kanssa tekemistä niin paljoa, ehkä enemmänkin sama efekti kuin pornoturtuminen.

 

[Ultimecia]

^No toki, vaikka tuo MGS ei omaa suosikkigenreäni edustakaan.

Rope-puolella on paljon muitakin hyviä kuin FF:t, ja sitten on kaikki Alan Waket ja Red Dead Redemptionit; Ico, Shadow of the Colossus...

Noista konsolille ladattavista puzzle-peleistä voisi suositella sellaisia helmiä kuin Fez, Stacking ja Chime. Kaikki erittäin nerokkaita ja koukuttavia, joskin hyvin erilaisia.

Vanhemmissa peleissä vituttaa tosiaan välillä täysin päätön vaikeustaso, jostain siitä välistä on hyvä. Kyllä pitää olla haastetta, mutta muistan edelleen kuin eilisen päivän sen hetken kun olin vääntänyt FF kasissa Tonberryjä lakoon sormet verellä ja vihdoin voiton lähestyessä tuli sähkökatkos ja huhhei kaikki alusta. Kasissa tosin on se kirottu kompa hahmonkehityksessä, minkä johdosta monelle pelaajalle tappelut ovat tarpeettoman vaikeita.

Tasoloikkaosasto on kyllä itsellä aika heikoilla kantimilla, olen niin nirso niissä ja pitäisi olla tarpeeksi helppo ja sellainen ettei tule raivari ihan heti.

 

[Jabbar]

Edit. Nykyään pelaaminen kaikin puolin tuntuu tylsältä juurikin em. seikkojen takia. Mikään ei oikein säväytä enää. En usko että iällä on asian kanssa tekemistä niin paljoa, ehkä enemmänkin sama efekti kuin pornoturtuminen.

Vähän off-topiccia: olen huomannut saman asian melkein kaikissa kulttuurituotteissa; pelit, musiikki, tv-sarjat jne. Mun mielestä saatavuuden ja valikoiman kasvulla on aika iso osuus turtumiseen. Nassikkana ei uusia pelejä tullut niin paljoa eikä niitä tosiaankaan saanut aina halutessaan (en ainakaan minä). Piti odottaa ja ehkä säästää..ellei sitten saanut kaverilta kopioitua . Mutta sitten niitä pelejä tuli kanssa pelattua aika antaumuksella, vaikka jotain heikkouksia olisi ollutkin. Vastaavasti suosikki-tv-sarjaa piti odottaa viikko ja sitä tuli tasan se yksi jakso. Musiikissa sama homma; uusia levyjä sai aika harvakseltaan, mutta kyllä niitä sitten kuuntelikin ajatuksen kanssa. Nykyään kaiken saa helposti ja valikoima on valtava, mutta pelien yms. merkitys ja mielekkyys on romahtanut. Pelit, dvd-boxit, bändin discografiat tms. saa melkein välittömästi, mutta niihin tympääntyy - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta- paljon nopeammin.

Peliasiaan: vanhoissa peleissä learning curve oli tosiaan huomattavasti jyrkempi. Uusista RPG:sta ei ole kovin paljoa kokemusta, mutta niistä harvoista mitä olen pelannut on jäänyt sellainen fiilis että eihän niissä voi edes kuolla, ainakaan pelin alkupuolella. Baldur's Gatessa eka vastaantuleva susi sen sijaan voi tappaa hyvinkin todennäköisesti. Monkey Islandit yms. olivat välillä raivostuttavan vaikeita, mutta lopulta ongelman ratkaiseminen oli tosi palkitsevaa: pääsi pelissä vähän eteenpäin. Todennäköisesti hakkaamaan päätä seuraavaan seinään Yllätys yllätys tämä peligenre onkin kuollut ja kuopattu. Aika monessa vanhassa pelissä läpipelaaminen oli oikeasti saavutus. Tuntuu että nykyään pelifirmat yrittää vaan tehdä pelejä pienimmällä yhteisellä nimittäjällä, siten että kaikki pääsee siinä pelissä suht helposti eteenpäin. Poikkeuksia tottakai on.

Viime aikoina on tullut pelattua lähinnä remakeja ja indie-pelejä, joissa tosiaan on helmiä; Desktop Dungeons, Eschalon yms.

 

[Pandakarhu]

Mun mielestä visuaalisuus saa liikaa tilaa. Tykkään pitkistä ja eeppisistä juonista, laajoista maailmoista ja siitä, että pelissä on paljon seikkailtavaa ja omaa löydettävää ja pyörimistä. Vitun hieno putkijuoksu ei ole hyvä peli.

Innovatiivisia ja tuoreita pelejä on edelleen, etenkin indie-puolella.

Nuo ja yhteisöllisyys on ne tärkeimmät asiat mun mielestä. Valitettavasti ne kaikki yleensä unohdetaan kun lähdetään hakemaan suuria myyntilukuja. Moninpelien kohdalla varsinkin se yhteisö on todella isossa asemassa ja aikalailla kaikissa isommissa peleissä se on sellaista kuraa, että mieluummin pelaa ihan yksin. Tai sitten pitäisi olla omat piirit ja suljetut servut.

 

[Dimmu]

Ylipäätään samaa mieltä että visuaalisuus menee muun edelle liikaa nykyään. Ja ehkä se ärsyttää että pelit vain ovat liian helppoja nykyään. Toki ymmärrän sen pointin, että ennen vanhaan vaikeustasolla luotiin pelille lisää pituutta, mutta silti. Old school -aikoina pelejä pelatessa tuli oikeasti hiki, koska jos kuolit niin se oli sitten siinä. Nykyään vastaavaa jännitystä ei oikein pääse syntymään, kun checkpointti välähtää kun vaihdat aseeseen tuoreen lippaan.

Tääkin on totta, siksi Demon's Souls ja Dark Souls ovat olleet aika piristäviä hankintoja. Joskin niissä menee välillä niin pahasti hermot että ei kiinosta edes pelata :D

Kasissa tosin on se kirottu kompa hahmonkehityksessä, minkä johdosta monelle pelaajalle tappelut ovat tarpeettoman vaikeita.

Tai sitten kun sen oppii tuntemaan koko peli menee vasemmalla kädellä kun 15lvl hahmoja vastaa aina 15lvl monsterit, ja noi 15lvl hahmot voi tehdä helposti vaikka 5000 damagea. Oikeastaan toi on se kasin suola, siks se ehkä korkeimmalle noista FF:stä tulee rankattua.

 

[wiisel]

Mun mielestä hyvä peli on tehty siitä, että siinä on hyvä multiplayeri ja tarpeeks aktiivisia pelaajia. Nämä uudet pelit ku jää aika pelaamatta sen jälkee ku ne o kerra läpi menty.

Codia hakattu kuitenki jo monta vuotta multiplayerin takia (tiimipelit)

 

[Sohvasoturi]

Onlinepelaaminen on ainoa pelimuoto joka jaksaa pitää otteessaan pitkään. Ja siihen on hyvin yksinkertainen selitys - sen kulkua ei ole ennalta suunniteltu.

 

[Ultimecia]

Nuo ja yhteisöllisyys on ne tärkeimmät asiat mun mielestä. Valitettavasti ne kaikki yleensä unohdetaan kun lähdetään hakemaan suuria myyntilukuja. Moninpelien kohdalla varsinkin se yhteisö on todella isossa asemassa ja aikalailla kaikissa isommissa peleissä se on sellaista kuraa, että mieluummin pelaa ihan yksin. Tai sitten pitäisi olla omat piirit ja suljetut servut.

Muhun ei iske yhtään toi yhteisöpelaaminen. Just ja just tykkään muutamasta kaksinpelistä, joissa se toinen on samassa huoneessa mun kanssa. Kyllä musta on hyvä, että on monenlaisia pelejä, ja jotkut ei sitten tosiaan muuta pelaakaan kuin noita, mutta juuri se, että yritetään änkeä kaikki ominaisuudet samaan peliin menee yleensä metsään.

Lego-pelit ovat aivan hillittömän hauskoja, vaikka sen uudemman Batmanin kanssa meinasikin mennä vähän usko koko konseptiin. Onneksi LOTRiin on taas palannut perinteinen huumori ja tärähtäneisyys, vaikka puheen voisivat näistä taas poistaa.

 

[Powerhousu]

Muhun ei iske yhtään toi yhteisöpelaaminen.

Sama. Suorastaan vihaan sitä. Saattaa johtua siitä, että mulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista kilpailuviettiä ja olen hemmetin huono häviäjä. Koneelle on helpompi hävitä ja aina voi yrittää uudestaan, mutta toiselle ihmiselle häviäminen ottaa pattiin liian kovaa. Siksi en koskaan kilpaile missään ja vihaan jopa yhteisiä lautapelejä ja mitä nyt joskus on pakko jossain illanvietoissa pelailla.

 

[Terminator2]

Toisaalta nuoruudessa ja lapsuudessa pelaaminen oli mukavaa. Muuttuuko pelaaminen jossain vaiheessa väkisinkin tylsäksi, kun monet ideat on jo nähnyt?

Mietteitä?

Ennen vanhaan pelejä ei edes päässyt läpi, koska ne olivat niin vaikeita. Puhun siis ihan Amiga-ajoista. Sen jälkeinen PC-aika sisälsi kyllä legendaarisia pelejä, jotka ovat vielä parhaimmistoa. Kuitenkin nykyinen pelitaso on kehittynyt huimasti retropeleistä ja jos miettii pelikokemusta Fallout 3, Skyrim, Mass Effect ja muita kumppaneita, niin ovathan ne aivan mahtavia pelejä.

Ongelmaksi muodostuu iän tuomat muut vastuut ja prioriteetit, jonka vuoksi pidempää peliä ei edes viitsi aloittaa, ellei ole parin viikon loma edessä. Tämän takia trendi on mennytkin enemmän mobiililaitteilla pelaamiseen, jossa pelihetket ovat muutamista minuuteista korkeintaan tuntiin.

Pelaan kuitenkin itse aktiivisesti 2-6 tuntia viikossa ja uuden pelin tultua sillon saatetaan pelata putkeenkin se 10 h. Pelaamista en varmasti koskaan lopeta, koska se on verrattavissa ihan mihin tahansa muuhu viihteeseen, kuten leffailtaan, kirjaan, netin selailuun yms. Pelaaminen vaatii vain sen tietyn mindsetin ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeammaksi se tulee. Väitän, että aivot tietyllä tavaa haluaakin lopettaa vanhetessa kaiken ylimääräisen "työn", jota pelit useasti vaativat. Sen takia ylläpidän pelitaitoja ja peli-innostusta vaikka vähän väkisin ;)

Kyllähän tällainen kuva yhä herättää jöpötystä, sen verran pelinörtti olen ;)