Miten maamme talous oikein saadaan kuriin?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Timba79
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: Miten maamme talous saadaan kuriin?

Meta description: Ketju Suomen talouden tasapainottamisesta: menoleikkaukset, verotus, velka, rakenneuudistukset, poliittiset linjat ja omat ratkaisuideat.


Eikös eläkeiän nosto ole vain laskennallinen kikka. Eläkkeethän lasketaan painottuen vielä loppuajan työvuosiin. Nyt jos eläkeikää nostetaan, ihmiset ovat pitempään työttöminä, joka laskee heidän ansioitaan, joka taas laskee heidän eläkettään. Ja peruspäiväraha on pienempi kuin eläke (riippuen toki palkasta). Eli rahaa säästyy...
 
Stash,

1. Nuorisotyöttömyyden ja työttömyyden yksi iso ongelma on siinä, että ihmiset ovat kouluttautuneet väärille aloille. Ei se työtön datanomi saa sitä duunia, jos kirjanpitäjä lähtisikin eläkkeelle. Tilanne ei siis ole niin yksinkertainen, että eläköityvät työntekijät vapauttaisivat aina työn työttömälle. Lisäksi tilanne muuttuu koko ajan huonommaksi nimenomaan huoltosuhteen pysyvän muutoksen vuoksi. Kun ihminen lähtee eläkkeelle, niin hän on yhteiskunnan elätettävänä seuraavaat 20-30 vuotta. Takaisin ei enää tulla työelämään. Pieni työttömyys taas kuuluu tähän yhteiskuntaan. Muistaakseeni on laskettu, että noin 4% työttömyys on käytännössä täystyöllisyyttä. Nythän se on jotain 10% tienoilla, joka kuitenkin tarkoittaa sitä, että 90% työvoimasta käy töissä. Vaikka meillä olisi täystyöllisyys, niin tilanne olisi huolestuttava.

2. Ei se mene aina niin, että vanhimmat potkitaan ulos ensiksi. Päinvastoin. Yleensä liitot ovat hoitaneet homman niin että ne vanhimmat työntekijät ovat viimeisimpiä jotka potkitaan ulos. Irtisanomiskorvauksetkin tulevat yleensä työvuosien mukaan, joten miksi ihmeessä potkia ulos 60vee ukko ja maksaa sille vuoden palkka, kun ukko lähtisi muutenkin eläkkeelle kolmen vuoden päästä ja ilmaiseksi? Tuo on ihan urbaanilegendaa, että vanhimmat potkitaan ulos ja liitot vetävät nämä jutut heti oikeuteen, jos sellaista esiintyy.

3. Eläkeiän nosto koskettaa niitä ihmisiä, jotka olisivat hyväkuntoisia mutta menossa eläkkeelle. Jos on huonokuntoinen ja työ on niin vaativaa, että sitä ei pysty enää tekemään, niin sittenhän on oikeutettu sairaseläkkeeseen. Veikkaan vaan, että aika iso osa jaksaa tehdä sen yhden tai kaksi lisävuotta duunia. Eläkeläisten työssäkäyntikään ei ole kannattamatonta, mutta vero siitä pitää maksaa normaalin progression tapaan. Ei kai siinäkään mitään järkeä olisi, että saisi eläkkeen ja palkan ilman että niitä mitenkään laskettaisi yhteen verotuksessa tms? Vapaaehtoisuuttahan tässä on myöskin koetettu eli tarjottu porkkanaa ns superkarttuman avulla, mutta eipä se ihmisiä oikein tunnu kiinnostavan. Kuten ei kiinnosta esimerkiksi PS-tilikään, joka on toinen porkkana. Nostetaan eläkeikää sitten, kun ei tässä oikein muukaan auta. Suomessa on 2015 noin 1,5 miljoonaa ihmistä eläkkeellä.
 
Näistä eläkejutuista vielä. Siis mun mutsihan on ihan paskana, että joutuu jäämään eläkkeelle väkisin 68-vuotiaana. Ton jälkeen ei vaan saa jatkaa. Nyt sillä on lasissa 66 ja näkee melki että pelottaa ja vituttaa, että mitä duunin jälkeen?

Mutta siis mun mutsi on tekussa äidinkielen maikkana, että kroppa ei pragaa tosta hommasta. Täysin eri asia jos oot fyysinen duunari. Näihin hommiin pitäis keksiä joku fiksu systeemi.
 
Ja se on täysin perseestä että nää elinkeinoelämän "johtajat", jotka jää itte tasan 60-vuotiaana eläkkeelle huutaa kuorossa eläkeiän nostoa. Äijät tekee itte iisiä toimistoduunia. Siina sitä on moraalia karjalle. Ite oon insinööri ja teen kanssa ihan toimistorottahommia, mutta näiden herrojen kanssa en ole samaa mieltä.
 
Enemmänkin työikää vois pidentää toisestä päästä imo. Turhat kurssit pois kouluista ja koulutukset vastaamaan työelämän tarpeeta. Ite oon 4v opiskellu ammattikorkeessa ja voisin sanoo, että jos turhia kursseja otettais pois ja kouluviikot ois tiiviitä ma-pe viikkoja, niin tää koulu olis käyty 2,5v tai max 3v. Lisäks opintotukijärjestelmän vois muuttaa sellaseks, että opintotuella oikeesti elää, ettei tarvii tehä töitä jatkuvasti koulun ohella, mutta myös vaaditaan sit sitä täyspäivästä opiskelua 40h/vko.

Jossain toimistoammateissa eläkeikää mahdollisesti voitaiskin nostaa, mahdollisesti vapaaehtoisuuteen perustuen, mutta selvästi fyysisillä aloilla eläkeiän nosto on erittäin paska idea. Palomiehet, raksamiehet ym lähtee tulevaisuudessa työelämästä joko hautaan tai sairauseläkkeelle, eikä jälkimmäinen vaihtoehto yhteiskunnan kannalta mikään halpa ole, vaikka paperilla näyttää hyvältä kun jengi painaa töitä ja maksaa veroja yli 65-vuotiaaks.
 
No miksi työnantajat sitten vaativat tutkintoja jos niillä ei mitään tee? Eikö tässä ole vika nyt sitten työnantajissa/rekrytoijissa? Mitä se työnantaja siitä hyötyy, että assistentiksi haetaan tradenomia eikä järkevää täysi-ikäistä ihmistä. Voisi vielä maksaa vähemmän.

Tutkinto todistanee, että sen saajalta löytyy perusmäärä sinnikkyyttä, joka vaaditaan tutkinnon hankkimiseen. Jotkin yliopistot/koulut on korkealaatuisia, toiset ei. Itse paperi ei mulle ainakaan meinaa mitään, jos se on paskasta koulusta hankittu(poislukien perslihan kestävyys)
 
Tutkinto todistanee, että sen saajalta löytyy perusmäärä sinnikkyyttä, joka vaaditaan tutkinnon hankkimiseen. Jotkin yliopistot/koulut on korkealaatuisia, toiset ei. Itse paperi ei mulle ainakaan meinaa mitään, jos se on paskasta koulusta hankittu(poislukien perslihan kestävyys)

No, ainakin ingengöörihommiin on vaan pakko olla ne paprut. Varsinkin jos ollaan sähkön kanssa tekemisissä. Vaikka kuinka osaisit, niin ilman tutkintoa et saa tehdä mitään,....
 
Entäs eläkekatto? Laitettaisiin vaikka 2500e/kk maksimiksi. Eläkekatto taitaa olla käytössä muualla pohjoismaissa.
 
Joo toi eläkekatto ois järkevä asia ja pitäisi tarkastella vähän myös noita muitakin eläkeläisiä, esim. 20v mustalaispoika ei oo vielä eläkeiässä ja samalla vois tarkistella noita 30v kenellä on "väsymystä" eläkkeitä.
 
Entäs eläkekatto? Laitettaisiin vaikka 2500e/kk maksimiksi. Eläkekatto taitaa olla käytössä muualla pohjoismaissa.
Ai että palkasta otettaisiin helvetillinen summa uran aikana eläkkeisiin, muttei sitä saisikaan takaisin? Jos tulisi eläkekatto, niin samalla pitäis kyllä tiputtaa todella paljon eläkemaksujakin.
 
Tuo voisi olla hyvä keino helpottaa eläkeiän nostopainetta. Onkohan missään laskelmia siitä, paljonko tuo auttaisi? Olisiko sillä suurta merkitystä eläkeiän nostamisen välttämisessä? Minusta on ainakin väärin, että duunarit tekee kohta töitä 70-vuotiaaksi, kun johtajat jää jo 60-vuotiaana eläkkeelle.
 
Tuo voisi olla hyvä keino helpottaa eläkeiän nostopainetta. Onkohan missään laskelmia siitä, paljonko tuo auttaisi? Olisiko sillä suurta merkitystä eläkeiän nostamisen välttämisessä? Minusta on ainakin väärin, että duunarit tekee kohta töitä 70-vuotiaaksi, kun johtajat jää jo 60-vuotiaana eläkkeelle.

Tää on kieltämättä outo juttu. Vanhoja johtajasoppareita kun ei voi kuulemma jälkikäteen muuttaa, mutta kas kummaan duunariportaassa tuo onnistuu yhdellä päätöksellä. Miten helvetissä tämä ei kosketa ihan kaikkia?

Mä en ole minkään eläkekaton kannalla kun se isoa eläkettä saanut on maksanut ihan samassa suhteessa tuonne isot maksutkin. Ja maksaa isot verot isosta eläkkeestään. Ei tuo siis oikeasti ratkaise yhtään mitään mihinkään suuntaan. Mutta psykologinen vaikutus on mielestäni enempi sillä että jos eläkeikää nostetaa, se koskee myös johtajia. Jääkööt sitten jokainen omien säästöjensä turvin eläkkeelle vaikka 40 vuotiaana, sen ei pitäisi kenellekään kuulua.

Sama jos joudutaan leikkaamaan palkkkoja, nin senkin pitäisi lähteä ylhäältä niin se ois helpompi viedä alas asti.
 
Ehkä mä oon kommari tässä asiassa mutta eläkekatto olisi ihan jees imo. Eihän niitä kerättyjä eläkerahoja mihinkään tulevaisuusteen säilytetä vaan käytetään tämän päivän eläkkeiden hoitoon. Näin ollen suuren palkan suuri eläke -perustelu on yhtä heikko kuin vaatimus että paljon veroja maksavat pääsisivät kunnallisessa lääkärissä jonon ohi. Lisäksi yleensä isoissa tuloluokissa on vapaaehtois eläkkeet käytössä, jotka monesti maksaa vielä työnantaja verotusteknisistä syistä.

Mutta vielä enemmän toki kannatan sitä eläkejärjestelmän täydellistä vapauttamista valtion holhouksesta jolloin on jokaisen oma asia minkälaisiin eläkekatto sopimuksiin suostuu eläketalletus järjestelmässään.
 
Ehkä tuo pitäs tehdäkkin niin, että toki työuria pitemmäksi, mutta tuo Jaminkin kannattama katto voisi olla yksi, mutta mielestäni sitä eläkettä pitäisi leikata ihan joka portaalta vielä kun on mitä leikkaa. Vähän saatanan perseestä että se kassa imetään kuiviin ja silti sinne joutuu maksaan. Eli joko se sitten rakennetaan uusiksi niin että siellä on mistä jakaa myöhemminkin tai sitten niin että saa itse jonkun PS tilin tapasen systeemin sisään rakennella nuot itse.

Jotain tällekin systeemille pitää tehdä ennenkuin se oikesti on myöhäistä ja silloin se järjestelmästä sluibaaminen alkaa käymään entistä kannattavammaksi. Jos sitä oikeasti tämä maa meinaa harmaata taloutta torjua, niin tässäkin yksi keino. Ketään kohta kiinnosta tehdä verokortilla mitään mitä ei ole pakko tehdä jos siitä ei jää kuin rupia perseeseen.
 
Mä oon kelaillu tällasia vaihtoehtoja..
1) 1 kauden kansanedustajina istuneet "eläkeläiset" takasin töihin. Mun mielestä on kohtuutonta, että ne nauttii täyttä eläkettä! Vaikka pitivät naurettavan vähän puheenvuoroja.
2) Maahanmuutto politiikkaa elvennettävä. On todella naurettavaa, että tässä maassa jossa on aina tehty töitä. Voi tulla vaan hengailemaan ja saada jopa 5000e kuussa! KOHTUUTONTA!
3) Opiskelijoille on tarjottava työmahdollisuuksia. Paskaltahan se mustakin tuntuu, mut valitettavasti ihmisten pitää tehdä töitä eikä aina luottaa "kyllä duunarit maksaa, että mä valmistun" Ja sitten jengiä valmistuu tyyliin filosofian maisteriks tai väriasiantuntiaksi (hyödyllisiä yhteiskunnalle??)
4) Kansanedustajien määrää vähennettävä ja palkkoja laskettava. Mun mielestä on hirveetä että, ihmiset jotka ovat pitäneet tyyliin 4-5 puheenvuoroa edustajakautensa aikana, rykivät n.3000e kuussa palkkaa, eivätkä muuten aina saavu edes istuntoihin paikalle. Mielestäni tämän hetken kansanedustajien määrä on liikaa ja palkkataso naurettavan suuri! Kuinkahan moni näistä on oikeasti "kutsumuksesta" politiikassa enään töissä?
5) Valtiolle tiukempi kuri tuhlaamiselle. Valtio tukee älyttömiä yrityksiä, joiden tulos on ollut retuperällään jo useita vuosia. Tulee mieleen eräskin 11.milj euron sijoitus tehtaaseen, joka ei muuten ole vieläkään toiminnassa! (tais olla juttu pari viikkoa sitten 45-minuuttia ohjelmassa). Enkä usko että palloliitto pahoittaisi mieltään jos heiltä muutama miljoona uupuisi.

Tässä on nyt muutama "normi ääliön" näkemystä asiasta..
 
Ainii muutama vielä unohtu :dance:

6)Suomi voisi nuuskan laillistaa ja tuoda kilpailua Ruotsille, joka lähes yksin hallitsee niitä markkinoita. Luin tovi sitten lehdessä artikkelin, että suomalaiset ostaa nuuskaa arviolta 5-7milj. euron edestä. Ajatelkaapa, että tällaset summat pysyisi Suomessa!
7) Nyt kun tälle tielle eksyttiin.. Äärimmäisenä vaihtoehtona olisi kannabiksen laillistaminen. Hyvä esimerkki tästä on mielestäni hollanti. Maan turismi on räjähtänyt ja valtio saa siitä uskomattomat verotulot. Lisäksi tällaiset kannabis kahvilat on lisännyt maassa yrityksien määrää ja työllistänyt kaikkia yhteiskuntaluokkia nuorista opiskelijoista ikämiehiin. Jokaisella olkoon omamielipide kannabiksesta. Itse en ole sitä koskaan käyttänyt (ihan oikeesti!! ) mutta kaveriporukassani on tyyppejä, keille mielummin antaisia kasvia joka tekee "hölmöksi" hetkeksi, suhteessa että antaisia heille kossua ja sitten saa taas repiä sitä jonkun karpaasin edestä pois vittuilemasta..
 
Tää on kieltämättä outo juttu. Vanhoja johtajasoppareita kun ei voi kuulemma jälkikäteen muuttaa, mutta kas kummaan duunariportaassa tuo onnistuu yhdellä päätöksellä. Miten helvetissä tämä ei kosketa ihan kaikkia?
...
Sama jos joudutaan leikkaamaan palkkkoja, nin senkin pitäisi lähteä ylhäältä niin se ois helpompi viedä alas asti.
En minä ainakaan ole allekirjoittanut valtiollisesta eläkkeestä mitään sopimusta minkään tahon kanssa, oletko sinä? Sen sijaan tuollaisessa johtajasopimuksessa kyse on yksittäisen työntekijän työsopimuksesta, joka sitoo ihan samalla lailla työntekijää (johtajaa) kuin firmaakin. Jos toinen osapuoli ei täytä velvollisuuksiaan, voi toinen purkaa sopimuksen ja hakea halutessaan korvauksia. Ihan samaa mieltä tuosta palkkapointista, mutta siinäkin tj on vähän erikoistapaus kun kyseessä on sopimus hallituksen ja toimarin välillä. Oikeastaan ainoa mahdollisuus on se, että toimari itse neuvottelee itselleen uuden, alemman palkan.

Jos teitä muuten kiinnostaa kuntatalouden kestävyys, niin VM julkaisi tällaisen. Exceliin kun syöttää kunnan nimen niin voi nähdä, miten kestävällä pohjalla talous on. Timban kannattaisi ehkä miettiä vielä sitä Puuppolan talon myymistä, sillä kunnan veroaste on lähes 97% vuonna 2024...
 
Back
Ylös Bottom