Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


Niijustii. Mielenkiintosta.

Noi silloissa olevat panostusreiät yms. on nyt perusjuttua, mutta toi ajoneuvohomma on aika siisti, vaikkei välttämättä ihan just noin toimiskaan.
 
Sen takiahan maasturit olivat pienemmällä verolla ennen, että jengi ostaisi niitä ja Firmalla olisi kansainvälisten kovapanosammuntojen alkaessa mistä valita. Näin ulkomuistista tuo maastureiden kevyempi verotus loppui '93. Kuorma-autoissahan piti ennen olla SA-koukku, tuo pakko ilmeisesti on myös poistunut? Eli on niillä jotain suunnitelmia ajoneuvojen suhteen niin kuin jo tulikin ilmi
 
Minkä takia ulkomailla rakennetaan talojen ulko-ovet sisäänpäin aukeaviksi?

Mielestäni tämä ratkaisu on selkeästi huonompi, kuin suomalainen ulospäin aukeava ovi. Lähinnä koska on huomattavasti helpompi murtaa, ja lisäksi oven aukeaminen pitää ottaa huomioon eteistä suunnitellessa. Etuja tämänkaltainen ratkaisu ei tuo mieleeni yhtään. Ulkomaalaisilta asiaa kysyttäessä vastaukset ovat aina luokkaa "because doors open inwards" , niinkuin se olisi yhtä päivänselvä asia, kuin se, että aurinko nousee aamuisin.
 
Miksi kissoilla ja koirilla annetaan sellaiset pitkät ja mukahienot nimet, mutta niitä silti kutsutaan vain Mirriksi tai Mustiksi tai Jaskaksi?
 
Mutuilua...

Miksi kissoilla ja koirilla annetaan sellaiset pitkät ja mukahienot nimet, mutta niitä silti kutsutaan vain Mirriksi tai Mustiksi tai Jaskaksi?


Mä luulen, että ainakin koirien osalta kyse on tietyistä rekisteröintisäännöistä koiran nimeämisessä:

"Koiran nimi

Pennun nimessä kennelnimen lisäksi voi olla enintään 20 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Jos kasvattajalla ei ole kennelnimeä, hän saa antaa saman pentueen pennuille vain yhdestä sanasta koostuvia nimiä, jotka eivät saa sisältää samoja etu- tai takaliitteitä. Kasvattaja ei saa nimetä samanrotuisia pentujaan samannimisiksi, ellei näiden syntymäaikojen välillä ole vähintään 10 vuotta."



Lähde:
http://www.kennelliitto.fi/FI/jalostusjakasvatus/rekisterointi/rekisterointi.htm
http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonl...0/Koirarekisteriohje2011_hyvaksytty191110.pdf


Lähinnähän toi taitaa tulla kyseeseen koirilla, joilla on kennelnimi. Eli voisi kuvitella, että jos samassa pentueessa on useita pentuja, voi nimien keksiminen olla aika työlästä. En sitten tiedä, onko noissa nimissä jotain sellaista, joiden avulla koiria pystyy yhdistämään saman pentueen jäseniksi ja tiettyjen koirien jälkeläisiksi tai tietyn kennelin koiriksi.

Lisäksi "hienot" nimet ovat toki "hienompia" ja uskoisin, että niillä saattaa olla merkitystä joillekin koiraharrastuksen tosissaan ottavalle, joka kenties kuljettaa koiriaan näyttelyissä ja muissa.
 
Miksi kissoilla ja koirilla annetaan sellaiset pitkät ja mukahienot nimet, mutta niitä silti kutsutaan vain Mirriksi tai Mustiksi tai Jaskaksi?

Anonymityllä hyvä selostus! Suomessa kasvattajalta ostetun koiran ensimmäinen nimi on kennelin nimi, toinen nimi on sitten koiran yksilöllinen nimi jota kuitenkin harvemmin käytetään kutsumanimenä. Yleensä pentueen kaikkien pentujen nimet alkavat samalla kirjaimella, pentueet yleensä nimetään aakkosjärjestyksessä. Oma koirani on C-pentueesta, jolloin kennelnimen jälkeen tulee C:llä alkava nimi. Kun aakkoset on käyty läpi kasvattaja voi aloittaa uudestaan käymään aakkosia läpi, tai nimetä koiriaan vaikkapa AA-pentueeksi ja sitten BB-pentueeksi jne, jolloin nimien määrä lisääntyy. Jos mä olen oikein tämän homman ymmärtänyt. Voi olla että en. :D

Mikäli rekku on sekarotuinen tai ei ole kasvattajalta ostettu, voi nimi olla ihan vaan Musti, paperilla ja kutsumanimenä.
 
Koiran kennelnimessä ei ole muita sääntöjä kuin Anonymityn postaama ohje; maksimissaan 20 merkkiä. Ei tarvitse alkaa samalla kirjaimella, eikä tarvitse olla aakkosjärjestyksessä. Helpottaa kuitenkin sekä muiden, että itsensä mukana pysymistä, kun pitää jonkin "teeman" pentueella, oli se sitten sama kirjain tai sama aihe.
Meillä esimerkiksi toisen rodun ensimmäinen pentue alkoi T-kirjaimella, lähdettiin siitä aakkoset takaperin. Toinen rotu alkoi H-kirjaimella ja ollaan jatkettu eteenpäin. Yhden nartun pentueissa ja näiden pentueissa (meidän nimille tulleet) on vähintään yksi pentu, jonka nimessä esiintyy sama sana, joka on lähtöisin tämän nartun virallisesta nimestä.

Ihmisillä sama on, kun Petriä kutsutaan Peteksi tai Jaakkoa Jaskaksi. Virallinen nimi ja kutsumanimi erikseen. :)
 
Pienessä osassa maista varsinkin pohjoisosissa voi tulla niin paljon lunta, että ovi on sen takia sisäänpäin aukeava. Lapiokin on sisällä sitä varten.

tämähän on tuttu ilmiö jo aku ankoistakin. yleissivistystä nyt kaverit vähän ;)
 
Miksi mustalaisilla ja eläkeläisillä on aina kiire?

Sitten alustus kysymykseen: olin eilen hakemassa pitsaa. Ja edellä yksi valopää tilasi pitsaa seuraavalla tavalla: Ottaisin tuon operan mutta tonnikalan tilalle ananasta johon myyjä sanoi että siis 2. täytteen valinnainen. Niin ääliö siihen eikun opera johon vaihdetaan yksi täyte. Niin miks vitussa noita valmiita pitsoja edes pitää olla kun riittäisi että olisi 1. täytteen, 2.täytteen 3.4.5 jne pitsat. Eikö riittäisi niin että jokainen valitsisi ne täytteet itse vai onko niin avuttomia ihmisiä että eivät osaa valita noita täytteitä ilman valmiita vaihtoehtoja.
 
Tekniset paidat. Nämä paidat mitkä kuivuvat hiestä hetkessä ja ovat muutenkin mukavia.

Hienhaju pinttyy eikä lähde pesussa pois? Onko nämä tarkoitettu kertakäyttöisiksi vai miten niitä pitäisi pestä? Ohjeen mukaan 40 asteessa..
 
Tekniset paidat. Nämä paidat mitkä kuivuvat hiestä hetkessä ja ovat muutenkin mukavia.

Hienhaju pinttyy eikä lähde pesussa pois? Onko nämä tarkoitettu kertakäyttöisiksi vai miten niitä pitäisi pestä? Ohjeen mukaan 40 asteessa..
Mä oon pessyt 60 asteessa mutta ei auta, haisee silti.
 
Aikamoista hommaa jos vaikka ajatellaan että pesen pyykkiä pari koneellista viikossa ja jokaisessa koneellisessa on vaikka 4 näitä paitoja mitä pitäisi etikassa liottaa.
 
Aikamoista hommaa jos vaikka ajatellaan että pesen pyykkiä pari koneellista viikossa ja jokaisessa koneellisessa on vaikka 4 näitä paitoja mitä pitäisi etikassa liottaa.

Onhan se aika ongelmallista kun laittaa vaikka varttia ennenkuin muut pyykit ne 4 paitaa sankoon etikka+veden kanssa. Antaa olla ja sitten nostaa ne muiden kanssa koneeseen ja pistää koneen päälle. Ja ei niitä sitten joka kerta tarvia liottaa.
 
En löydä millään niitä ohjeita ton etikan kanssa pelaamiseen. Oliko sekin mahdollista, että etikkaa laitetaan huuhteluainelokeroon jonkun verran ja tällöin säästytään liottamiselta? Onko tästä kenelläkään käytännön kokemuksia?

Mun mielestä tollanen ämpäriin etikan sotkeminen on aika hankalaa monta kertaa viikossa suorittaa.
 
Kokeilitko hakua vaikka sanalla etikka? No se hiki pinttyy niihin vaatteisiin pesusta huolimatta ja sitä liuotusta ei tarvitse joka kerta tehdä vaan sillointällöin. Ja itse olen tehnyt sen niin että summassa sitä etikkaa sankkoon ja vettä. Sitten vaatteet noin 15min siihen ja sitten pesukoneeseen. Noin helppoa se on mutta jos viellä kaipaat ohjeita tai vänkäät että se on hankalaa niin pidä hikiset paitas...
 
Miksi vitussa kaikkien eläkeläisten on tungettava kauppaan kun työssäkäyvät ihmiset / opiskelijat menevät sinne noin klo.15? Voi saatana kun olisi koko päivä aikaa.
 
Back
Ylös Bottom