Kirjassaan Sokea kelloseppä sivulla 146 Richard Dawkins kertoo, miten tutkijat olivat lisänneet koeputkeen, jossa oli RNA:ta, etyleenibromidia (estää RNA-synteesin). Etyleenibromidia lisättiin kuitenkin vain laimea liuos, ja sitä mukaan kun RNA-sukupolvia tuli, tulivat nämä sukupolvet koko ajan vastustuskykyisemmäksi. Lopulta RNA pystyi monistumaan, vaikka etyleenibromidia oli kymmenkertainen liuos alkuperäiseen kopioitumisen pysäyttäneeseen liuokseen nähden.
Kysymys kuuluukin, että oliko näillä ensimmäisillä RNA:lla valmiina jo pienen pieni vastustuskyky etyleenibromidille, joka sitten kehittyi? Vai kehittyikö vastustuskyky siksi, koska etyleenibromidia lisättiin? Eli RNA tavallaan "ajatteli" että on kehitettävä mutaatio, joka selviäisi etyleenibromidista.
Jos vastaus on ensimmäinen (joka oman veikkaukseni mukaan on), niin eikö teoriassa RNA pystyisi tulla vastustuskykyiseksi melkein mille tahansa aineelle, jos tätä ainetta lisättäisiin vain pieniä määriä?