Olkapäässä ongelmia

Liittynyt
14.2.2011
Viestejä
2
Hei. olen lueskellut topicceja aiheesta ja kysellyt muilta, muttei juuri samanlaista olkapää vikaa ole sattunut silmään.
Oikea olkapää ollut ongelmana jo pidemmän aikaa. vamma sattui n. 8 kuukautta sitten tehdessäni toista penkkisarjaa, jolloin toisella toistolla tuntui kova vihlaisu olkapäässä. Tämän jälkeen ei pystynyt pitkään aikaan tekemään penkkiä tankoa suuremmilla painoilla kivutta(tangollakin jo tuntui). Kättä pyörittäessa liikerata oli normaali, mutta kättä pyörittäessä taakse tuntui välillä vihlaisu. Penkkipunnerrus ja pystypunnerrus liikkeet, sekä esim. dippi tekivät pahaa (ja tekevät edelleen). kulmasoudussa, leuanvedossa, vipareissa ei tuntunut kipua. Tapahtuneesta kävin lääkärillä parit kerrat, josta arvailtiin revähdystä ja passittivat fysioterapeutille, joka neuvoi jumppausliikkeitä. Näitä olen tehnyt sitten pidemmän aikaa.

Salitreenistä tuli taukoa 5 kuukautta (paitsi jumppailut), ja nyt noin 3 kuukautta käynyt salilla tekemässä kaikkea sellaista, joka ei tuota kipua (kulmasoutu, leuanveto, vinopenkkiä kevyillä painoilla, viparit +jalkoja ja mave). penkkipunnerrus tuottaa edelleen kipua ja täysin pystyyn työntäessä pystypunnerrus, sekä esim dippi kipuilee. Vinopenkki ei niin paha ole, joskin siinäkin tuntuu kipua jos yrittää isommilla painoilla. Tilanne ei nyt niin paha ole kuin vasta vamman sattuessa, kättä pystyy pyörittelemään ilman kipua ja liikeradat on normaalit. .

Niin ajattelin nyt kyselllä että mistä tämä vaiva voisi johtua ja Onko muilla ollut samanlaisia vaivoja?, lääkärillä en nyt ole käynyt kesän jälkeen kun eivät ruvenneet ottamaan asiaa silloin sen vakavammin, koska liikerata oli normaali. Ja uskoin heidän sanaansa, että lepo korjaa luultavimmin vaivan. eipä oo korjannu. Jotain varmaan revennyt kun pitkä lepo ja jumppailut eivät korjanneet ongelmaa. Kiertäjäkalvosimen repeämä ei taida olla, koska liikerata normaali? Pitkä aikahan sattuneesta on kulunut ja monesti suositellaan leikkaamaan viimeistää puolen vuoden kuluessa, onko tietoa pystyykö näin pitkän ajan jälkeen, vai kehotetaanko jatkamaan kuntouttamista? Ja saliharrastuksen ulkopuolella ei hirveästi ole haitannut elämistä, ainoastaan jos joutuu nostamaan jotain painavampaa ylös tms. Mutta olishan se mukava päästä treenaamaan kunnolla...
 
Minkä alan lääkärit oli kyseessä ja mikä oli diagnoosina siinä fysioterapeutin lähetteessä?

Jos ei ortopedi joka olkapäihin ja mielellään urheiluvammoihin erikoistunut ollut kyseessä
kannattais luultavasti satsata heikäläisten osaamiseen ne viimeset eurot:rolleyes:?
Onhan tuo 8kk jo aika pitkä pätkä jos tilanne pysynyt suht. ennallaan.
 
Joo, kyllähän tuo kannattaa tutkituttaa uudelleen, koska vaiva on noin pitkään kestänyt. Olkapään täysi liikerata ei aina välttämättä poissulje kiertäjäkalvosimen repeämää ja tämän vuoksi myös olkapään liikesuuntien voimatasot olisi hyvä tarkistuttaa, jos ei ole vielä tehty. Tekstistä ei selvinnyt kohdistuuko kipu olkapään etu- vai takaosaan. Ilmeisesti etuosaan? Ortopedi/fysiatri/fysioterapeutti osaa varmasti tutkia olkapään tarvittavalla tavalla.
 
Jep, eli kyseessä oli silloin varuskuntasairaalan lääkäri / lääkärit. Sieltä laittoivat sitten fysioterapeutille.

Joo, kyllähän tuo kannattaa tutkituttaa uudelleen, koska vaiva on noin pitkään kestänyt. Olkapään täysi liikerata ei aina välttämättä poissulje kiertäjäkalvosimen repeämää ja tämän vuoksi myös olkapään liikesuuntien voimatasot olisi hyvä tarkistuttaa, jos ei ole vielä tehty. Tekstistä ei selvinnyt kohdistuuko kipu olkapään etu- vai takaosaan. Ilmeisesti etuosaan? Ortopedi/fysiatri/fysioterapeutti osaa varmasti tutkia olkapään tarvittavalla tavalla.

Ok, hyvä tietää että voi olla kiertäjäkalvosimessakin ongelma. Tosiaan etupuolelle olkapäätä kipuilee, kuten arvelitkin. Juu täytyy nyt marssia lääkärille ja kuvauttaa olkapää.
 
Back
Ylös Bottom