Civilization V

Liittynyt
24.6.2003
Viestejä
1 930
No niin, threadi auki pelien äidin uusimmasta versiosta. Mitä kokemuksia muilla?

Omat:

-happinesssysteemi tavallaan järjetön, koska unhappiness heijastuu koko valtakuntaan jos valtailee liikaa.
-diplomatialta olisi vähän odottanut enemmän
-persoonallisuudet taas liian arvattavat, mikäli ei laita randomia päälle. Allu tulee edelleenkin aina melki suorilta päälle.
-raskas, ei nyt itseä hämää kun on tuore kone, mutta takuulla harmittaa monia

+uudet yhteiskuntajärjestykset ja policyt
+pienellä kaupunkimäärälläkin pärjää hyvin
+grafiikat kivat ja pientä nostalgiaakin havaittavissa
+yhtä koukuttava kuin ennen
+taistelusysteemit järkevämmät ja yksiköt kalliimpia -> ei enää samaa massaohjausongelmaa
+resurssisysteemi järkevämpi, strategisia resursseja tarvitsee aina käytännössä useampia

Wonderit ovat ehkä vähän menettäneet teräänsä.
-Kokonaisuutena 9/10
 
Noi policyt vielä hieman hämää, ehkä jossain vaiheessa löytyy rytmi niille. Sitten jatkuva "tuut aika lähelle" vittuilu ärsyttää, tuntuu että 95% npc kommunikoinnista on tuota. Ja hidastuu järkyttävästi kun peli on edennyt hetken. Wondereista samaa mieltä. Uskontojen puuttuminen lienee policyjen syy? Sanoisin että 8/10 nykyisellään.
 
Oon täysin koukussa peliin, mutta:

-buginen, dx10 mode on aika epävakaa, razetut kaupungit pyytää productionia, jne...
-wonderit eivät oikein ole käytetyn productionin arvoisia
-happines on aika oikukasta
-great personit pelin edetessä aika turhia
-erilaiset solmitut pactit eivät tunnu tekevän hevonvittua

+solttujen spämmäys on historiaa
+golden age jyrää
+city statet
 
Noi policyt vielä hieman hämää, ehkä jossain vaiheessa löytyy rytmi niille. Sitten jatkuva "tuut aika lähelle" vittuilu ärsyttää, tuntuu että 95% npc kommunikoinnista on tuota. Ja hidastuu järkyttävästi kun peli on edennyt hetken. Wondereista samaa mieltä. Uskontojen puuttuminen lienee policyjen syy? Sanoisin että 8/10 nykyisellään.

Joo toi on totta. Pelin luonne on kyllä muuttunut rajusti yksiköiden kallistuttua. Vahva talous on ylitse muiden, koska yksiköitä ei voi rakentaa enää bulkkina. Torjuntaan tarvittavat yksiköt saa hetkessä kasaan ostamalla.

Ai niin, citystatet ovat tosiaan hyviä.
 
Uuuhhh! Millos tää on ilmestyny? Pitää ottaa pelailun alle, kunhan uskaltaa joskus.

Hyvä vaan jos wondereita on heikennetty nelosesta. Ei oo sit sitä samaa, että: "Pakko rakentaa Pyramiidit, tai tää peli on hävitty." Meininkiä.
 
Joo toi on totta. Pelin luonne on kyllä muuttunut rajusti yksiköiden kallistuttua. Vahva talous on ylitse muiden, koska yksiköitä ei voi rakentaa enää bulkkina. Torjuntaan tarvittavat yksiköt saa hetkessä kasaan ostamalla.

Ai niin, citystatet ovat tosiaan hyviä.

Joo noi great personit on ollut vasta triggereitä golden agelle itsellä, eipä juuri muuta. Rahaa tulee ihan liikaa näköjään, monta tonnia. Ja city statet on hämäriä, en löytänyt vielä hyötyä.
 
Joo noi great personit on ollut vasta triggereitä golden agelle itsellä, eipä juuri muuta. Rahaa tulee ihan liikaa näköjään, monta tonnia. Ja city statet on hämäriä, en löytänyt vielä hyötyä.

City statet ovat käteviä sotiessa sekä pelin alkuvaiheessa resurssituki tulee yleensä tarpeen.

Hidastumisbugit ovat kieltämättä raivostuttavia, pelin infot tulee välillä 1-2 vuoroa pelaajaa jälestä.
 
Citystateista on välillä apua resurssien kanssa.

Vähän on toistaiseksi ollut helpon oloinen peli nyt kun on logiikassa sisällä (tosin alotin vaan princellä). AI:n pieksää edelleenkin aika helposti pienillä joukkomäärillä. Hauskaa kun riflemania puskee tykinruoaksi tauotta suezin kanavalla :D Olis hauskempaa jos AI tajuaisi koukkausten ym. päälle, mutta en tiedä onko vaikeaa toteuttaa... tai sitten se ehkä pelaa paremmin noilla vaikeammilla tasoilla, en tiedä.
 
Jo kingin ja princen ero oli IMO huomattava, kun princellä heti alkutöikseen julisti sodan montezumalle niin sai helpot rahat muutaman vuoron kuluessa...kingillä se perkele jyräsi mut viidessä vuorossa.
 
Have to try :D
 
Vaikeustason kohottaminen ei tee AI:sta sen älykkäämpää, vaan se huijaa vain enemmän, eli enemmän resursseja, enemmän rahaa, enemmän joukkoja meiningillä. Tämä ei toki ole mitään uutta Civ maailmassa ;)
 
Tätä vähä odotinkin, ja itellä se perinteinen unhappinessfactori räjähtää käsiin.
 
Jep, Montezumalla olikin 4 jaguaripartiota sen normin yhden sijasta siinä alkuvaiheilla ja mulla se kämänen nuijamiesjengi...

Yleensähän se rahankeruu onnistuu julistamalla sodan AIta vastaan heti alussa tuhoamalla sen ainoon partion mikä sillä on ja sitten luikkimalla takas pääkaupunkiin odottamaan rauhantarjousta, hylkää pari alkuun ja sitten tarjotaan goldperturnia ja rahaa ja viinaa ja naisia...
 
On kyllä helvetin buginen. Nyt alko loppupuolella kaatuilu.
 
Pari kolme kertaa nyt pelannut sellasen 9 tunnin maratonin, ja nyt ei jaksa enää vähään aikaan. Hyvä peli, koukuttaa helvetisti alussa, sitten ei jaksakaan enää muutamaan hetkeen.

Peli on saatanallisen hidas lataamaan vuorojen väliset AI:n liikkeet joka pidentää omaa peliaikaa ihan mielettömästi. Ennen vanhaan nakuteltiin Civin vuoroja spacen tai enterin avulla kymmenen vuoroa 10 sekunnissa.
 
Mulle tuli outo bugi:joka vuorolla mun rautavarannot kasvoivat loputtomasti, mulla oli siirtyessä Industrial Ageen yli 70000 rautaa...sillä vaan ei tee mitään, lahjoittelin sitä AI:lle 999 erissä ja silti ne jyräsi mut....
 
Mulla taas alko näkymään uraania, trading posteja ym. valtameressä ja kettuja jäätiköllä ja valtamerissä vähän vaihdellen... Lisäksi mobile artillery vaatii "asemaan ajon", paratrooper voi hypätä naapurin alueelle ilman open borderseja ilman seuraamuksia jne...

Yritän nyt selvitä ehkä tänään ton kaatumiskohdan ohi. Tiedä sitten mikä sen aiheuttaa.
 
Back
Ylös Bottom