Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.

Tänne muuttaa perhe sodasta. Saavat lapsia ja verorahoista elätetään kaikki. Kämpät yms maksetaan ja se näyttäisi olevan tänäpäivänä monelle iso ongelma. Ok. Mites sitten jos katsotaan vaikka kaksi sukupolvea eteenpäin. Tämän kyseisen perheen lapset saavat lapsia ja jopa lapsenlapsia. Nämä lapsenlapset ovat jo niin suomalaistuneita siinä vaiheessa, että puhuvat luultavasti ykköskielenään suomea. Syntyy siis esim. mustia suomalaisia mulatteja. Ja he sitä mukaan myös työllistyvät kuten muutkin.

Ongelma on siinä, että näin ei ole tupannut käymään.
 
Kansainvälisyys on hieno asia. On ne sitten Ecuadorista, Filippiineiltä, Turkista tai Liberiasta. Kutsukaa sokeaksi, mutta näin on. Siihen ei tule PS:t vaikuttamaan, ei Soini, eikä Harha-Aho. Se on smör smör jos vanhukset joutuu katsomaan Salkkareita 32`eikä 38`tuuman telkkareista tai jos koululaiset saavat tavallisia, eikä fileekalapuikkoja. Terveydenhuoltomme ja peruskoulutuksemme ovat käytännössä ilmaisia, ja vittu sentään, salillekin pääsee kaupungin ylläpitämään kuntokeskukseen 3:lla €urolla :D. Kaikki hyvin, älkää marisko. ;)

Ikuiset optimistit, Perseiden kannattajat taitavat olla itse jo Roihuvuoren palvelutalon asukkaita, ennen kuin alkaa näitä surullisen kuuluisia "muutoksia" tapahtumaan. Taitaapi olla 2 viidestä lähihoitajastakin silloin jo näitä hirveitä muukalaisia.

Pitäisköhän äänestää Vihreitä? Hahahaaa :D
 
Lihavoituun kohtaan: Kokemukseen perustuvat faktat osoittavat että surullisen kuuluisia "muutoksia" tapahtuu, jos mamupolitiikka on hoidettu huonosti. Mutta sinä et taida välittää faktoista lainkaan?

Miten et pysty tajuamaan sitä todellisuutta joka on luettavissa ja nähtävissä joka puolella? Vai oletko jo hyväksynyt sen osana kulttuuririkkautta, että Suomikin saa osansa mamughetoista- ja mellakoista?
 
Kansainvälisyys on hieno asia.

Ei siinä mitään vikaa olekaan. Monikulttuurisuus onkin sitten aivan toinen asia.

On ne sitten Ecuadorista, Filippiineiltä, Turkista tai Liberiasta. Kutsukaa sokeaksi, mutta näin on. Siihen ei tule PS:t vaikuttamaan, ei Soini, eikä Harha-Aho.

Eivätkä he mihinkään kansainvälisyyteen yritäkään vaikuttaa.

Se on smör smör jos vanhukset joutuu katsomaan Salkkareita 32`eikä 38`tuuman telkkareista

Tunnut olevan hyvin perillä vanhustenhoidon nykytilasta.

tai jos koululaiset saavat tavallisia, eikä fileekalapuikkoja. Terveydenhuoltomme ja peruskoulutuksemme ovat käytännössä ilmaisia, ja vittu sentään, salillekin pääsee kaupungin ylläpitämään kuntokeskukseen 3:lla €urolla :D. Kaikki hyvin, älkää marisko. ;)

Kukahan se tässä marisee?

Ikuiset optimistit, Perseiden kannattajat taitavat olla itse jo Roihuvuoren palvelutalon asukkaita, ennen kuin alkaa näitä surullisen kuuluisia "muutoksia" tapahtumaan. Taitaapi olla 2 viidestä lähihoitajastakin silloin jo näitä hirveitä muukalaisia.

Johan muutoksia on tapahtunut vaikka kuinka. Lue vaikka Kepun maahanmuuttopoliittinen työpaperi. Ulkomaalaislakiin on tehty tiukennuksia. Sä oot jo myöhässä. Pyörät pyörii jo, opettele uimaan.

Pitäisköhän äänestää Vihreitä? Hahahaaa :D

Äänestä vaan. Se ei vaikuta PS:n tulevaan vaalivoittoon mitenkään.
 
Kansainvälisyys on hieno asia. On ne sitten Ecuadorista, Filippiineiltä, Turkista tai Liberiasta. Kutsukaa sokeaksi, mutta näin on. Siihen ei tule PS:t vaikuttamaan, ei Soini, eikä Harha-Aho. Se on smör smör jos vanhukset joutuu katsomaan Salkkareita 32`eikä 38`tuuman telkkareista tai jos koululaiset saavat tavallisia, eikä fileekalapuikkoja. Terveydenhuoltomme ja peruskoulutuksemme ovat käytännössä ilmaisia, ja vittu sentään, salillekin pääsee kaupungin ylläpitämään kuntokeskukseen 3:lla €urolla :D. Kaikki hyvin, älkää marisko. ;)

Ikuiset optimistit, Perseiden kannattajat taitavat olla itse jo Roihuvuoren palvelutalon asukkaita, ennen kuin alkaa näitä surullisen kuuluisia "muutoksia" tapahtumaan. Taitaapi olla 2 viidestä lähihoitajastakin silloin jo näitä hirveitä muukalaisia.

Pitäisköhän äänestää Vihreitä? Hahahaaa :D

Tässä olis sulle näitä Malmön surullisen kuuluisia muutoksia: http://www.youtube.com/watch?v=wRnP-XzB_U0&feature=related

Kansainvälisyys on ok, joku järki pitää kuitenkin olla.
 
Oli kyllä niin paska provo tuo Shifun viimeisin, että olisitte voinu olla kommentoimatta.
 
Lihavoituun kohtaan: Kokemukseen perustuvat faktat osoittavat että surullisen kuuluisia "muutoksia" tapahtuu, jos mamupolitiikka on hoidettu huonosti. Mutta sinä et taida välittää faktoista lainkaan?

En kyllä liikaa jaksa miettiä (välittää), en. Eiköhän tässä ole paljon isompia ongelmia käsiteltävänä, kuin nykyinen maahanmuuttopolitiikka.

Miten et pysty tajuamaan sitä todellisuutta joka on luettavissa ja nähtävissä joka puolella? Vai oletko jo hyväksynyt sen osana kulttuuririkkautta, että Suomikin saa osansa mamughetoista- ja mellakoista?

Kyllä olen. Mamughetot eivät mua haittaa, ei niissä tarvitse asua. Mellakat? Voi kun saataisiin Suomessa edes yksi kunnon mellakka aikaan. Mutta eihän semmoinen tässä poliisivaltiossa käytännössä ole edes mahdollista. Kaipa tämä harmaa tylsyys aiheuttaa minussa näin pervoja ajatuksia.
 
Nimenomaan suomalaisia mustia mulatteja.

Et sä oikeen voi olla musta mulatti. Ku musta on...se mitä ennen sai sanoa neekeriksi, ja mulatti on yön timon ja kaukaasialaisen lapsi. fifty-sixty musta-valkoinen siis.
Jota jostain syystä Ameriikassa sanotaan mustaksi. Niin kuin Tiger Woodsiakin, joka on mustan ja aasialaisen onnistunut fuusio.
 
Äänestä vaan. Se ei vaikuta PS:n tulevaan vaalivoittoon mitenkään.

Opettelen uimaan kyllä. Pakkohan tässä on, että pysyy mukana. PS:n tulevat vaalivahingot, siis sun piti sanoa? Mutta optimismi on hieno piirre ihmisessä. Ja mun mielestä mä en marise, kun olen tyytyväinen nykytilanteeseen. Sinä, te, marisette kun ette ole tyytyväisiä nykytilanteeseen. Näin mä tulkitsen marinan.
 
Eihän tässä nykytilanteessa vielä kauheesti ongelmia olekkaan. Kysymys onkin, että oletko sä tyytyväinen siihen tilanteeseen, mikä on tulossa? (vert. muu Eurooppa.)

edit. kerta sua ei haittaa, niin se taas todistaa sen, että olet tyhmä.
 
Olen aivan samaa mieltä Dynomondin kanssa..

Tosta viimeisimmästä kirjotuksesta näkee suoraan kuinka perillä Neutraali Shifu on näissä asioissa..

Katos kun juttu on näin. Mua ei kerran tunnu haittaavan nämä samat maahanmuuttoon liittyvät "ongelmat", mitkä monia PS:n kannattajia haittaa, niin ilmeisesti en ole perillä näistä asioista. Tästä päästään taas siihen, että jos ei ne minua haittaa, niin miksi niistä tarvitsee tietää? Ja asioista voidaan olla perillä monesta eri näkökulmasta. Sen takia meillä on demokratia, jonka ansiota meillä on eri puolueita joita kannattaa.
 
Eihän tässä nykytilanteessa vielä kauheesti ongelmia olekkaan. Kysymys onkin, että oletko sä tyytyväinen siihen tilanteeseen, mikä on tulossa? (vert. muu Eurooppa.)

edit. kerta sua ei haittaa, niin se taas todistaa sen, että olet tyhmä.

Anteeksi wannabe tyler, mutta kun kasvat vielä n. 10 vuotta ja opettelet puhumaan asiallisesti, niin voidaan jatkaa tätä keskustelua. Määrittele sana tyhmä.
 
Shifu: -Niin, sinäpä sen sanoit. Silti jaksat huudella päivästä toiseen ketjuun, jonka aiheesta sanot itsekkin olevasi täysin tietämätön eikä aihe edes kiinnosta sinua. Käytkö talousosiolla kertomassa osakkeiden ostovinkkejä, vaikket koskaan ole osakkeita ostanut taikka myynyt, kotitalousosastolla kertomassa ohjeita ruunalaittoon, vaikket koskaan ole kokannut jne. Jos et, niin mitä miksi sä täällä harrastat kommentointia asioihin, joista et mitään tiedä etkä ymmärrä?

"Mua ei kerran tunnu haittaavan nämä samat maahanmuuttoon liittyvät "ongelmat", mitkä monia PS:n kannattajia haittaa, niin ilmeisesti en ole perillä näistä asioista."
 
Provo ja mielipide. Kaksi eri asiaa.
Sä selkeästi tiedät mikä esimerkiksi Suomen vanhustenhoidon tila on todellisuudessa kun provosit, että siellä kyse olisi lähinnä töllön ruudun koosta ja edelleen jatkat samalla linjalla kun sanot, että ghetot on ok, kun sun ei tarvitse siellä asua.

edit: toinen vaihtoehto on, että sä oot vaan vähän yksinkertanen, mutta tuskin kukaaan ihan noin yksinkertainen.
 
Anteeksi wannabe tyler, mutta kun kasvat vielä n. 10 vuotta ja opettelet puhumaan asiallisesti, niin voidaan jatkaa tätä keskustelua. Määrittele sana tyhmä.

Vedät ikäkortin ja kehotat opettelemaan asiallista keskustelua? Vastaappa tohon mun kysymykseen.

edit.
tyhmä:

adjektiivi;
joka ei tiedä, ymmärrä tai osaa.
 
Suomessa vanhusten hoito on erittäin vakava asiaa. Ajattelkaa että kyse on ihmisistä, jotka tekivät koko elämä töitä Suomea eteen!!! Maksoivat veroja, käyvät töissä silloin jopa 6 päivää viikossa, ja nyt, kun ovat yli 80 vuotiaat, sairaat ihmiset, heille ei ole edes ihmisoikeiudet, vaan hietä kohtelaan kun esineet!! Ei kunnon ruokaa, vanhukset makaavat omissa ulosteissa kun eivät pysty ennää wc.hen,pesuun pääsevät kerran viikoossa. Missä ihmisoikeudet?? Tämä ihmiset tekivät töitä tämän maan eteen?? missä kiitos? He sotivat Suomen eteen, tekivät kovaa töitä- ja eivät saa edes peruspalveluja!! Ja kun tilanne on mitä on, Suomeen kutsutaan pakolaiset koko perheet, ja he voivat kutsua lisää ja lisää ja Suomi maksaa kaikki matkat, kustannukset, ja heidän eläminen, antaa päivärahaa, lapsilisiä, kustantaa asuminen!! Se on väärin. Ja Suomessa, esim. Savossa on korkea työttömyys, köyhyys, suomalaiset monet kituavat 400 euron korvauksella, tai eivät saa edes siitä, vaan ovat riippuvaiset puolison tuloista-monet naimisissa olevat eivät saa edes työttömyyskorvaus- vaan se on 0. Työ ei ole missään. Itse muutin EU maasta, sain määräailaista töitä, mutta kun loppuu, en saanut töitä mistään, vaikka haen ja haen. Minulla on keskikoulutus, suomea osan, ja työ vaan ei ole. Suomen hallitus pitää auttaa vanhuksille, työttömille suomalaisille ja maahanmuuttajille EU maista, jotka asuvat Suomessa kauan- ennen kun kutsuvat ja kustantavat pakolaisia.
 
Kävin myös työharjoittelussa peruspäivärahalla, koulutuksissa, kaikessa toimeenpiteessa, mutta työ vaan ei ole.Viimeiseksi olin töissä määräaikaisessa huhtikuussa ja lippu oli 20.4. sen jälkeen työ vaan ei ole. Muut ovat samassa tilanteessa, Asun Kuopion seudulla ja täällä joka 3. aikuinen on työtön. Ja kun tilanne on tämä- täällä kutsutaana vaan pakolaiset lisää Kuopioon. Täällä ei ole edes normi EU maahanmuuttajat, vaan mustat pakolaiset, jotka eivät edes osaa mitään kansaivällista kieltä. Kävin kerrna Kuopion maahanmuuttaja-keskustassa, He eivät puhu englantia, ei ranskaa, ei suomea..
 
Back
Ylös Bottom