Jääkiekon MM-kisat 2010, Saksa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tomiii`
  • Aloitettu Aloitettu
siis korjausta edelliseen, en todellakaan ole mikään herran fani. mutta neljä maalia neljään otteluun ei mun mielestä ole huono suoritus, vaikka odotukset olisivat kuinka kovat. toki miehellä rahkeita olisi parempaankin mutta tuossahan craft sanoi että hänen pelaamisensa on ollut kehnoa, mistä olen eri mieltä.
 
Ottaen huomioon, että kaveri pelaa joukkeen kovimpia minuutteja - joukkueen jossa vilisee "supermiehiä" - ja vastustajat ovat tulleet "tasokkaasta a-ryhmästä" ei kyllä Oven suoritus ole ollut mitään kaksista. Jos pelkästään tilastoja katselee, niin kyllähän sieltä pelin ehkä pystyy tulkitsemaan onnistuneeksi, muttei yhdessäkään näkemässäni pelissä (3 nähnyt Venäjältä) Alexander the Great ole esittänyt mitään ihmeellistä. Ts. pystyy parempaan ja varmasti tuleekin esittämään kunhan vastukset kovenee. Odotan innolla Semin-Ovetskin-Malkin ketjun näkemistä tositoimissa.

Edit. Mika1979:n kanssa samaa mieltä JJ jutussa.

pps. Ei Immonenkaan mitään ihmeellisyyksiä ole vielä päässyt esittämään - johtuen aikalailla kyllä myös ketjukavereista..
 
Onha se maaleja tehny ja varmasti tehny maaleja semmosista paikoista mistä moni muu ei tekis, mutta mun mielestä se on ollut aika pimennossa muuten tässä turnauksessa. Menettää usein kiekon kun lähtee yksin nousemaan ja harvemmin edes yrittää karvata sitä takaisin ihan tosissaan.
 
http://www.iltasanomat.fi/videot/videotuomarit/ <--- ku kattoo suomalaisten maalintekoa ni odottasin kyllä jaloselta jotain tuon kaltasia ratkaisuja.... se on karu totuus et sitte ku venakot luistelee vastaan ni on auttamatta liian myöhästä enää pyöritellä ketjuja ees taas, koska sillon sen pelin pitäs olla jo parasta mitä tuosta porukasta saa irti. oon rantasen ja nyholmin kans samaa mieltä et ykkönen on saatava toimimaan!!
 
Ei tuu muutoksia Suomen ketjuihin huomiseen peliin. Samoilla siis jatketaan, nyt on Miettisen viimeinen mahdollisuus näyttää että on paikkansa ansainnut. Ei Jalonen niin tyhmä voi olla että antaa sen pelata koko kisat ykkösessä jos ei tule yhtään onnistumista.

Tanska vois kaataa nyt vielä Venäjän, tuli laitettuu pitkävetoon Tanska voittajaks, oli sen verran hyvä kerroin.

E. No ei menny kauaa kun Venäjä teki maalin..
 
Semin on kyllä yllättävän paljon sikaillut näissä kisoissa. Nytkin antoi aika ikävästi poikittaista laidan lähellä.

E: Hieno maali kyllä ovelta.
 
Ovestchkin tehny jo 5 maalia. Mun mielestä se on paljon, vaikka joku täällä miehen peliesityksiä haukkui. 5maalia on suurin osa Venäjän maaleista kun nykyään ei tule 10-0 pelejä.
 
datsyuk teki kyllä todella kauniin rankkari maalin. Toi malkin, ilya ja datsyuk kenttä toimii erittäin hyvin.
 
Pahoin pelkään että tiistaina tulee ryssiltä kyllä todella kylmää kyytiä, siellä on 2 ketjullista maailmanluokan staroja. Mitäs meillä on? Meillä on jäinen ja tehoton JJ, joka ei ole tarpeeksi taitava tehdäkseen maaleja yksin, sitten meillä on pikakiitäjä pihlström ja erinomaisesti pelannut Vatanen. Ja Komarov. Ja satunnaisesti kikkaileva Aaltonen. Ei saatana...
 
On meillä Nummelin. :)
 
kun katsoi edellistä venäjän peliä niin kyllä oli yksinyrittämistä koko peli.Suomi pelaa joten kuten joukkueena jolloin sillä on mahdollisuus voittaa suuri venäjä mutta MAALIIN pitää kiekko saada.
 
Eiköhän se kerro tarpeeksi, että ryssien kakkos sentteri teki tänään yhtä kovat tehot kun meidän ykkös sentteri koko turnauksessa. Vaikka kuinka paljon tahtoisin uskoa Suomen voittoon, niin en voi silti juuri nähdä, miten tämä peli voitettaisiin. Paitsi tietysti jos Venäjä varmistanut siihen mennessä jo lohkovoittonsa ja päättävät pitää välipäivän yksissätuumin.
 
^ Venäjä voittaa lohkon jos se saa Suomelta pisteenkin. Mutta Suomi veis suoralla voitolla lohkovoiton.

edit. Edellyttäen tietysti että Suomi kaataa huomenna Slovakit.
 
Paska puoli tässä hommassa on nyt se, että pelattiin miten pelattiin niin helvetin paha matsi on tulossa puolivälierässä. Tosin mikäli hävitään molemmat matsit niin teoriassa vastaan voisi tulla Sveitsi (jos edes tuolloin jatkoon päästään), joka tosin niputti Kanadan joten ihan helppo ei toikaan matsi olis. Todennäkösesti sieltä tulee vastaan joko Ruotsi, Kanada tai Tshekki.
 
Toi Tanskan peli ei oikeastaan kerro mistään mitään, loppupelissä Tanska jaksoi 1,5 erää kyydissä ja sitten oli kuin juniorijoukkue vs. maajoukke kentällä, suvereenia Venäjän hallintaa.
Onhan venäjällä kovaa yksilösuorittajaa joukkue täynnä, mutta vain 1 ketju mikä tällä hetkellä pelaa yhteen. Tosin tuonkin ketjun esityksillä ei muiden tarvi kuin jarrutella ja mestaruus on selviö.
 
Pahoin pelkään että tiistaina tulee ryssiltä kyllä todella kylmää kyytiä, siellä on 2 ketjullista maailmanluokan staroja. Mitäs meillä on? Meillä on jäinen ja tehoton JJ, joka ei ole tarpeeksi taitava tehdäkseen maaleja yksin, sitten meillä on pikakiitäjä pihlström ja erinomaisesti pelannut Vatanen. Ja Komarov. Ja satunnaisesti kikkaileva Aaltonen. Ei saatana...
joo oon samaa mieltä et pataan saattaa tulla aika komeesti.... suomen mahollisuudet on siinä et koko joukkue onnistuu ja niistä maalipaikoista vihdoinki TEHDÄÄN MAALI.... sen lisäks se vaatii veskarilta unelmapelin.. mut se tosiaan vaatii pieni muotosen ihmeen tuolla jengillä...
 
Back
Ylös Bottom