Meta title: 💥 Ketoosikeskustelu – hiilareiden minimoinnin ikuinen väittely ja kokemusten myrsky
Meta description: Keskustelua ketoosin hyödyistä, haitoista, makroista ja kokemuksista – mikä toimii, mikä ei ja miksi keto herättää niin vahvoja mielipiteitä?**
Joo niin tuleekin. Tää on mulla ihan jojoilua vuodesta toiseen. Kaava on aina 104->87-> hetken 95 -> 104 :D Syynä on myös se, että dieettaan aina sellaisella n 1500kcal/pv meiningillä, joka ei todellakaan ole 100kg äijälle mikään kestoratkaisu. Mutta kyllä sitä pystyy pitämään tuosta pohjilta sanotaanko viiden kilon sisällä aika helpostikin, vaikka söisikin hiilareita. Pitää vaan laskea kalorit oikein justiin jonkin verran alle kulutuksen (tässä monille tulee laskuvirhe, kun sitä kulutuslukemaakin pitää alentaa) ja välttää kaljanjuontia, mikä tämän tekeekin hankalaksi.
Ei tuolla alhaalla pysty mitenkään pysymäänkään jos ei jatka todella vähillä kaloreilla. Mutta bonuksena tässä VHH-jojoilussa on, että kun sitä ruokaa alkaa laittamaan dieetin jälkeen koneeseen, lihaa tuntuu tarttuvan myös hemmetin mukavasti pelkän fätin lisäksi ja lihan osuus onkin tässä vuosien marrella tuosta norsupainosta jonkin verran kasvanut. Tuloksetkin piikkaa aina tuossa nousussa.
Kai sitä joskus voisi sitten siivota ruokavalion kuntoon lopullisesti. Natikalle tää lihaksen keräys on vaan niin vaikeaa, että pakko käyttää kaikki kikat. Välillä kun laihduttaa viittii mennä uloskin ilman paitaa. :D
Mulla ei ole paino heitellyt pariin vuoteen juurikaan. Maksimissaan 5 kiloa alaspäin, tällä dieetillä olen nyt painostanut syömiseen. Oon syönyt reippaasti, vaikkei olis nälkäkään. Uskon että moni menee liian alas kaloreissa ja sitten se kunto pysähtyy. Näin ainakin kun hiilareita tulee 50-150g päivässä.
Mun ongelma on pääsääntöisesti ne viimeiset rasvat joita yritän nyt karsia, menettämättä silti kovuutta. Yleensä mulla korreloi aika vahvasti kun lasken kaloreita niin kovuuskin katoaa melko samaa tahtia, liikunnan määrästä riippumatta tai sitten on heti ylikunto pesässä. Yleinen kestävyyskunto ainakin eilen romahti täysin, 30 minuuttia kävelyä ja puhti totaalisesti pois vaikka tein vain 110-120 sykkeellä. Tänään on punttitreeniä, tavoite on tehdä raskailla ja lyhkäisiä sarjoja kuitenkaan tekemättä liian kovaa. Kuitenkin nyt on menossa se induktiovaihe pitkästä aikaa kunnolla (vaikka luulis että ketovaihe käynnistyy nopeasti kun ei noita hiilareita normaalistikaan tule juuri mässäiltyä).
Mitäs tuosta sisusta ollaan mieltä? Makeuttahan siinä on mutta kaikki pitäs olla kuitua ja laksatiivinen vaikutus plussaa
Kakki makeutus aiheuttaa näläntunnetta, aivot luulee saavansa hiilareita ja kroppas alkaa himoitseman hiilareita. Et voi nälkään kuitenkaan liikaa rasvaakaan syödä, se kun kertyy sitten sisäelimien ympärille ja se on sitä vaarallista rasvakertymää.
Itselläni on näköjään kroppa tottunut treenaamiseen vähillä hiilareilla. Viikolla söin tyhmyyttäni hiilareita reilu 1,5h ennen treenejä ja treeneissä oli kaikki puhti poissa. Seuraavana päivänä vedin taas normi jauhelihamätöt ja jaksoin normaalisti vääntää. Nykyään tuntuu että jaksaa painia tai nyrkkeillä loputtomiin vaikka ei söisi ollenkaan hiilareita.
Sisua voisi ottaa ennen treeniä yhdessä jonkin muun kanssa, raikastaa hengityksen ainaki jossei muuta. Toki kuituihin on helpompiakin tapoja kuten vaikka niitä mauttomia apteekin pulvereita.
Asiasta toiseen, mulla menee n. 4 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä päivässä. Threadista löysin ettei se olisi kovin hyvä lähde, mutta menköön nyt alkuun. Oliiviöljyä löytyy ja sitä voin vaihtaa kehiin vaikka yhteen tai kahteen lusikalliseen. Mulla ei nouse kalorit tarpeeksi ilman noita. Ei jaksa saakeli syödä niin jumalattomasti kun muutenki ruokahalu on aivan mennyttä.
Itselläni on näköjään kroppa tottunut treenaamiseen vähillä hiilareilla. Viikolla söin tyhmyyttäni hiilareita reilu 1,5h ennen treenejä ja treeneissä oli kaikki puhti poissa. Seuraavana päivänä vedin taas normi jauhelihamätöt ja jaksoin normaalisti vääntää. Nykyään tuntuu että jaksaa painia tai nyrkkeillä loputtomiin vaikka ei söisi ollenkaan hiilareita.
Näin se varmaan on. Itellä loppui veto aivan täysin. Sitä sopeutuu johonkin hiilarimäärään kaiketi. Normaalimäärällä (mulle 50-100g) voi vääntää vaikka kuinka.
Emännällä ketoosi menossa ja esiintynyt päänsärkyä. Vettä kuluu n.3 litraa päivässä ja vitamiinien saanti turvattu. Mikä avuksi ?
Itselläni 15g/hiilarit lepopäivänä ja treenipäivänä 65g + 30g maltoa.
Menossa pitkällä vai ihan alussa.. jos alussa niin enemmän kaloreita ja rasvaa niin pääsee ohi tuosta turhasta päänsärystä. Jos taas pidemmällä niin sitten ehkä voisi kalium-mag-kalsium-natrium(suola) akseli katsella että olisiko parannettavaa?

5päivä ketoosia starttaa ja olo todella hyvä , ekan päivän jälkeen ei ole hermoa kiristelly ja homma toimii. Pää ehkä ihan pikkusen jumissa mutta niin se taitaa olla hiilareista huolimatta :D nesteet lähtee aivan uskomattomalla tahdilla (voiko ne lähetä liian nopeasti?). Jos olo pysyy samanlaisena koko ajan tulee tämä 8vk olemaan tosi helppo :hyvä:
Joku oli tässä threadissa jo maininnutkin, mutta kysympä silti: nyt 6 kk VHH, -32kg nyt "ongelmaksi" on tullut elohiiri. Erityisesti pohkeissa sätkii miltei jatkuvasti ja etu- sekä takareisissä myös vähemmissä määrin. En näitä sytkäyksiä itse tunne, kuten esim silmäluomen elohiiren, mutta näyttää suht härskiltä kun pohkeet elävät omaa elämäänsä. Erityisen paljon näitä tulee rasituksen (lenkki, jalkatreeni) jälkeen. Onko muille tullut tämmöistä? Onko normaalia? Kävin pari päivää sitten käyttämään magnesiumia ja b-vitamiinia, mutta ainakaan vielä toi sytkiminen ei ole näkyvästi vähentynyt. Onko hyviä vinkkejä ja ennenkaikkea onko tässä nyt syytä huolestua? Ei nuo sinäänsä itseäni fyysisesti haittaa.
5päivä ketoosia starttaa ja olo todella hyvä , ekan päivän jälkeen ei ole hermoa kiristelly ja homma toimii. Pää ehkä ihan pikkusen jumissa mutta niin se taitaa olla hiilareista huolimatta :D nesteet lähtee aivan uskomattomalla tahdilla (voiko ne lähetä liian nopeasti?). Jos olo pysyy samanlaisena koko ajan tulee tämä 8vk olemaan tosi helppo :hyvä:
Mulla on vähän sama määrä. Keskiviikkona aloitin, tosin iltapäivästä. Eli ke 46g hiilareita, siitä eteepäin aina alle 20g. Välillä tulee ihan uupunut olo, välillä virtaa piisaa. Kalorit 3t, kauhiaa syömistä kun ei nälkä oikein oo. Nesteet mullaki lähti aivan hurjaa tahtia, kiristyy aivan mielettömästi parissa ekassa päivässä. Katotaa miten jatko, voimatasoon olen erittäin tyytyväinen, sitä riittää mutta pitkiä sarjoja nono!!
jep, onko muuten mitään mahdollisuutta saada ketoosilla lihaksiin kunnon painetta kun näyttää nää vähäsetki narut entistä pienemmiltä kun on nesteitä lähteny aika tahdilla
Miten olet laskenut tuon kalorimäärän? ei minun käsittääkseni (finelin arvojen mukaan) 5 kananmunasta tule kuin noin 350 kcal, jos kyseessä on keskikokoisia munia.
Mitenkäs porukka on käynyt mittauttamassa veri- ja maksa-arvoja lowcarb tai ketoosin aikana? Itselläni pamahti maksa-arvot aika korkealla, kun testailin muutaman kuukauden matalahiilihydraattia ja lisäsin valkuaista reippaasti. Samoin rasvainen tuokavalio oli nostanut kolesteroli arvoa. Lääkärin kanssa keskustelin asiasta ja hänen mielipiteensä oli, että ns. Atkins ei ole hyvästä. Perusteli kyllä asiansa aika hyvin ja oli muutenkin asiallisen oloinen kaveri.
Miten olet laskenut tuon kalorimäärän? ei minun käsittääkseni (finelin arvojen mukaan) 5 kananmunasta tule kuin noin 350 kcal, jos kyseessä on keskikokoisia munia.
Miten olet laskenut tuon kalorimäärän? ei minun käsittääkseni (finelin arvojen mukaan) 5 kananmunasta tule kuin noin 350 kcal, jos kyseessä on keskikokoisia munia.
kalorilaskuri.fi tarjoo 5x paistetulle munalle 583 kcal. oon ilmesesti jotain säätäny ennen tota kun saanu tonne ton 618kcal mutta joka tapauksessa tollasta määrää tarjoilee
Paistamaton kananmuna kuorineen on 126 kcal / 100 grammaa. tulee siis 70 kcal per keskikokoinen muna. Ei kai kalorimäärä kuitenkaan voi paistaessa lisääntyä?
Yksi normikokoinen kananmuna painaa sen about 50g (siis sisältö) Eli 5kpl on sen rapiat 250g. Ja kun kuorettomassa kananmunassa on 143kcal/100g joten * 2,5 = 357,5kcal.