Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Täytyy sen verran kommentoida vielä oikea ja väärä mielipide- keskustelusta, sikäli kun satutaan NO-1:n kanssa olemaan hyvinkin läheistä sukua, että tottakai hänen mielipidettä asiasta kunnioitan, vaikka se tässä tapauksessa poikkeaa omastani. Joskus itsellä on ollut todella liberaali suhtautuminen maahanmuuttopolitiikkaan ja itse olen huomannut sen, että mielipiteen muutoksen taustalla on ollut aikamoinen sananvapaus ja poliittisen ajatusmaailman muutos. Sen verran omista taustoista, että tuli äänestettyä 2003 vaaleissa vasemmistoliittoa, viime presidentin vaaleissa Halosta. Myös vasemmistoliittoa äänestävät saattavat suhtautua kriittisesti maahanmuuttoon eikä tällä muutenkaan oteta kantaa puoluepolitiikan järkevyyteen missään suhteessa. Yleensä nämä asiat tuppaavat jostain syystä osumaan jonnekin primitiiviseen aivojen osaan, josta sitten keskustelu lähtee käsistä.

Homman pointti on siinä, että mikäli perusteltu idea maahanmuuttopolitiikkaan löytyy, se otetaan vastaan täysin riippumatta siitä, kuka sen esittää. Se voi tulla myös ns. suvaitsevalta puolelta. Toisaalta ei meidän ulkomaalaislaki ei ole maailman paskin, siellä on myös hyviä ratkaisuja. Mainitsemiini epäkohtiin haluan kuitenkin muutoksen tai sen, että faktat eivät pidä paikkaansa.Tällä pyrin viestimään siitä, että helsingin valtuustossakin on tällä hetkellä niin lapsellinen meininki, että oikeastaan nykyäänkään kiihtymättä ei kyetä keskustelemaan edes taloudesta ja maahanmuutosta samaan aikaan ilman, että homma lähtee aivan käsistä. Tämä pätee tottakai molempiin suuntiin.

Ylellä, Hesarissa, oikeastaan missään tästäkään asiasta ei osata vieläkään keskustella faktapohjalta. Pressiklubi yms. Sitten samalla toistetaan mantraa siitä, että maahanmuuttokysymyksistä olisi oikeasti joskus keskusteltu kunnolla. Pressiklubin jaksosta olen saanut mielipiteen: ihan oikein sille rasistille. Astrid Thorsin lehtiartikkelista: tämä kyseinen henkilö on nyt sitten suomen vihatuin poliitikko. Olen eri mieltä - Jussi Halla-aho on vihatumpi. Tappouhkauksien yms. paskapostin määrä täytyy suhteuttaa kuitenkin myös tunnettuuteen ja ns. fanien määrään. Se että Astrid Thors on saanut näitä posteja on yhtä suuri häpeä kuin että Jussi Halla-Aho on niitä saanut. Lähinnä perusteluna toimii vielä nykyäänkin Jussi Halla-Aho on natsi eikä natsien mielipiteitä tarvitse kuunnella. Jälleen sama pätee toiseen suuntaan. Jussi Halla-Aho ei ole myöskään kaikkitietäväinen profeetta eikä porukka häntä sellaisena pidäkään. Tai kyllä varmasti jotkut pitävät. Sama pointtihan tässä maahanmuuttokritiikissä on - ei kaikki, mutta jotkut.

Muista missä videolinkissä oli jussi halla-ahon tuomiosta video kommentein kovemmat tuomiot olisi pitänyt olla ja "en uskalla sanoa mitä sille ois pitänyt tehdä". Kaikki käräjäoikeuden asiakirjat lukeneet tietävät mistä loppupeleissä oli kyse - uskonrauhan rikkominenhan oli lopullinen syyksiluettu rikos. Näistä asioista suun avaaminen on helvetin vahingollista hommaa, täällä ns. poliittisesti oikealla (sana oikeisto) puolellakin.

Poltin tässä taannoin sillat erääseen yläaste- lukioaikaiseen kaveriin. Syy: väärät mielipiteet. Mitä vittua!???

En tiedä oikein, mihin tällä tekstillä oikeastaan pyrin.:jahas: Vissiin jotain psykologisia juttuja.http://www.kauppapolitiikka.fi/publ...56000&nodeid=41404&contentlan=1&culture=fi-FI Mikäli Thorsin mukaan kanada on maahanmuuton mallimaita, sitä politiikkaa kannattaa varmaan kopioida sieltä, eikä esim. ruotsista.
 
Tässä ketjussa maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvilla on uskoakseni siinä mielessä yhteinen kanta, että paras keino estää maahanmuuton aiheuttamia ongelmia on valita tulijat tarkemmin, ja/tai yksiselitteisesti rajoittaa maahanmuuttoa, esim. tuosta turvapaikkashoppailusta. Jos oma näkemyksesi on se, että tuota ko. maahanmuuttoa ei tule rajoittaa, vaan ongelmien pitää antaa kasautua, ja että niiden ratkaiseminen on kantasuomalaisten "rakentavien kommenttien" varassa, niin sitten ajattelutapasi on niin fundamentaalisesti poikkeava tästä toista mieltä olevien ryhmästä, että ei todellakaan ole mikään ihme jos et näe keskustelua asiallisena.
Tämä on joku väärinkäsitys, joko minun kirjoituksistani tai niiden tulkinnasta johtuva. Minä en ole mielestäni väittänyt, että maahanmuuttoa ei tulisi lainkaan rajoittaa, tai että ongelmien tulisi antaa kasautua tai jotain muuta vastaavaa. Minä olen koko ajan puhunut pelkästä asennoitumisesta maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin (eli erotan konkreettiset toimet sekä mielipideilmaston toisistaan). Se ei ilmeisesti ole tullut tarpeeksi selvästi esille. Olen koittanut toistaa tätä useaan kertaan. Se on varmaan totta, että näillä motiiveilla ei olisi välttämättä pitänyt keskusteluun osallistuakaan.

Minun mielestäni tuo ajattelutapa, että "se nyt vaan tapahtuu, ette voi sille mitään" tai että "mutta kun YK määrää ja muuten suomi menettää kansainvälisen maineensa" (jota usein käytetään ns. monikultturismin puolustamiseen) on niin haistapaskaretoriikkaa, että sellaiseen on aika vaikea edes vastata vittuilematta. Noin perstuntumalta sanoisin, että teikäläisellä ei ole faktat hallussa asian suhteen, vaan tulet tänne mesomaan rasisteille kun muistat turvapaikanhakijasta puhuttaessa unicefin mainoksessa esiintyneen pallomahaisen pikkulapsen jolla on kärpäsiä silmissä. Tuskin olet juurikaan lukenut koko ketjua. Siitä olen samaa mieltä, että nuo "ylilyönnit" eivät kuuluisi tähän ketjuun, ja että ne eivät vie keskustelua eteenpäin millään tavalla. Samoin nuo maahanmuuttajien rikosuutiset ovat ulkona kontekstista sikäli, kun kukaan keskustelijoista tuskin kiistää ilmiön olemassaoloa.
Varsinaisia faktaperusteisia asioita en ole ottanut esiin, vaan eri ihmisten kanssa käyty keskustelu viimeisten muutaman sivun aikana on ollut lähinnä subjektiivisten mielipiteiden vaihtoa. Siitä voit olla varma, että jos rupean perustamaan argumenttejani koviin faktoihin, niin otan selvää mistä puhun olkoon asia mikä hyvänsä. Mielipiteet eivät varsinaisesti voi olla oikeita tai vääriä, ja mitään konkreettisia toimia asian suhteen en ole tässä vaiheessa vielä tarjonnutkaan. Konkreettisiin toimiin voidaan palata myöhemmin.

Toivottavasti se, miksi olen yleensäkään avannut suuni, tai se mitä olen ja mitä en ole tarkoittanut alkaa kohta olemaan selvillä. Kirjoitan myöhemmin lisää, jahka tässä saa nukuttua ja selvittyä muistakin velvollisuuksista.
 
Mikäli ongelmista ei voida puhua ilman rasistin ja vihan huutelua, niin keskustelu lienee aika turhaa.
Jos se ekan viestin sävy vieläkin kalvaa noin kovasti, niin se oli tarkoitettu sarkasmiksi. En ole myöskään tarkoittanut, että jokainen maahanmuuttokriittinen olisi rasisti. Sen sijaan osalla voisi olla hieman tarkastamista omissa asenteissaan. Toivottavasti nämäkin nyt selvisi.

Palataan niihin kysymyksiin paremmalla ajalla.
 
Tuosta Astrid Thorsin haastattelusta voisi mainita sen, että siinä on annettu ymmärtää virheelliseellisesti Thorsin kiristäneen turvapaikanhakijoiden maahanpääsyä tai ajanut kätestauksien ottamista ulkomaalaislakiin..

Eikö siinä jutussa sanottu, että niitä kiristettiin Astrid Thorsin aikana? Ja minkäs ministeriön toimesta lakia alettiin viemään eteenpäin? Ja kukas siellä olikaan ministerinä?
 
Varsinaisia faktaperusteisia asioita en ole ottanut esiin, vaan eri ihmisten kanssa käyty keskustelu viimeisten muutaman sivun aikana on ollut lähinnä subjektiivisten mielipiteiden vaihtoa. Siitä voit olla varma, että jos rupean perustamaan argumenttejani koviin faktoihin, niin otan selvää mistä puhun olkoon asia mikä hyvänsä. Mielipiteet eivät varsinaisesti voi olla oikeita tai vääriä, ja mitään konkreettisia toimia asian suhteen en ole tässä vaiheessa vielä tarjonnutkaan. Konkreettisiin toimiin voidaan palata myöhemmin.

Toivottavasti se, miksi olen yleensäkään avannut suuni, tai se mitä olen ja mitä en ole tarkoittanut alkaa kohta olemaan selvillä. Kirjoitan myöhemmin lisää, jahka tässä saa nukuttua ja selvittyä muistakin velvollisuuksista.

Sitä faktapohjaista keskustelua odotellessa, sitten.
 
Eikö siinä jutussa sanottu, että niitä kiristettiin Astrid Thorsin aikana? Ja minkäs ministeriön toimesta lakia alettiin viemään eteenpäin? Ja kukas siellä olikaan ministerinä?

Miten turvapaikanhakijoiden maahanpääsyä on Thorsin aloitteesta kiristetty?
 
Miten turvapaikanhakijoiden maahanpääsyä on Thorsin aloitteesta kiristetty?
Innolla jään odottelemaan vastausta tähän kysymykseen.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Rajamäki+ruttasi+Thorsin+lain/1135233862452

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040301?search[type]=pika&search[pika]=ulkomaalaislaki

Lain lopusta löytyy hallituksen esitykset, joilla lakia on muutettu - Vanhasen kakkoshallitus aloitti 11 huhtikuuta 2007.

Ja minkäs ministeriön toimesta lakia alettiin viemään eteenpäin?
Joo voin mää sulle opettaa meidän valtionhallintoa. http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/pages/35172094B956193AC2257546004A219E?opendocument

Seuraava vinkki on sitten maksullinen...
 
Innolla jään odottelemaan vastausta tähän kysymykseen

Kun muistetaan, että Thors tuli nykyiseen asemaansa 2007, vuonna 2008 saimme lukea seuraavaa:
http://www.migri.fi/netc
Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi 71 prosenttia
omm/content.asp?article=3374&search=true


Turvapaikanhakijoiden määrä kasvanut rajusti
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Turvapaikanhakijoiden+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+kasvanut+rajusti/1135241606256

ja vuonna 2009 edelleen:
Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi tuntuvasti vuonna 2009
http://oikeasuora.blogspot.com/2010/01/turvapaikanhakijoiden-maara-kasvoi.html
 
Uskomatonta. Eka kertaa tän videon näin ja en ollut uskoa silmiäni. Miten ihmeessa hallitus on voinut päästää tilanteen riistäytymään noin pahasti käsistä ja miksi se ei nyt pyri vaikka voimakeinoin laittamaan nuo apinat kuriin. Vai pystyneekö tuota tilannetta saamaan edes takaisin hallintaan.

Jep täysin käsittämätöntä ruotsin meno. Tämä pisti silmään tuossa videossa:
"Muslimit ja arabit ovat vasemmiston tärkeimpiä kannattajia. Maahanmuuttajakysymys on suuri syy että Ruotsin demokraatit on maan nopeimmin kasvava puolue."

Eli tuomalla mamuja maahan saadaan vasemmistolle lisää kannatusta...itseään ruokkiva ikiliikkuja :(
 
Eli tuomalla mamuja maahan saadaan vasemmistolle lisää kannatusta...itseään ruokkiva ikiliikkuja :(

Suomessa tähän asemaan pyrkii RKP.
 
Eikö siinä jutussa sanottu, että niitä kiristettiin Astrid Thorsin aikana? Ja minkäs ministeriön toimesta lakia alettiin viemään eteenpäin? Ja kukas siellä olikaan ministerinä?

Laitetaan Thors-fanille vielä pari mukavaa muistutusta:

-Kun suhtautuminen on hyvin erilainen eri maissa, ihmiset (turvapaikanhakijat) siirtyvät maasta toiseen. Missä on kireämpi linja, sieltä lähdetään muualle. Joidenkin valuuttojen heikentyminenkin voi vaikuttaa tähän.
--Astrid Thors vastaa Iltalehden 14.4.2009 kysymykseen: "Miksi Suomi on poikennut EU:n yhdessä sovitusta maahanmuutto- ja turvapaikkapoliittisesta linjasta?"

-Sharia-lain käyttöönotto on Islamin vastaista
--Astrid Thors Ruotsalaisen Kansanpuolueen puoluehallituksen kokouksessa perjantaina 8.2.2008

-Maahanmuuttajien kohdalla ei voida puhua ongelmasta.
--Astrid Thors vastaa huoleen maahanmuuttajatilanteesta MTV3:lle 2.12.2008

-Ei maassamme ole mitään holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, vaan täällä meillä perustuu mm. siihen, että työperusesti tullaan tähän maahan, jos on olemassa työnantaja ja työpaikka, joka kutsuu ihmisen tänne.
--http://www.youtube.com/watch?v=H61J478-UEM
 
TV1 Klo: 20.00 Pvm: 08.02.2010

Maahanmuutonhinta
Millaisia sosiaalietuuksia maahanmuuttajat saavat Suomessa ja muualla ? Suomiko maailman avokätisin pakolaisten vastaanottaja? Toimittaja Martti Backman
 
TV1 Klo: 20.00 Pvm: 08.02.2010

Maahanmuutonhinta
Millaisia sosiaalietuuksia maahanmuuttajat saavat Suomessa ja muualla ? Suomiko maailman avokätisin pakolaisten vastaanottaja? Toimittaja Martti Backman

Ja aivan kuin maahanmuuton hinta muodostuisi vain ja ainoastaan tuista.
 
Eeh?
 

Juonto: MOT teki Yleisradion ulkomaan avustajaverkoston avulla karkean vertailun eräiden Euroopan maiden tarjoamasta sosiaaliturvasta turvapaikan saaneille perheille. Siinäkin vertailussa Suomi sijoittui kärkeen.

Esimerkkitapauksena oli kahden työttömän aikuisen ja kolmen lapsen muodostama perhe, joka on tullut maahan äskettäin. Avokätisyyskilvan tulosluettelo muodostui seuraavaksi.

1. Suomi 2 283 E /kk
2. Ruotsi 2 143 E /kk
3. Saksa 1935 E /kk
4. Tanska 1 765 E /kk
5. Ranska 1 740 E /kk
6. Britannia 1 179 E /kk
7. Espanja 1 520 E /kk ( vain 3 kk:n ajan)
8. Italia 0 E
9. Kreikka 0 E


Lallalallaaaaa. Suomi nampö van.
 
Back
Ylös Bottom