Valaanpyytäjät jyräävät Sea Shepherdin veneen (video) - Erotettu videot-ketjusta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Numinous
  • Aloitettu Aloitettu
Oon kattellu tota sarjaa discoverylta eikä mulla varsinaisesti mitään mielipidettä ole koko asiasta, hyvää viihdettähän tää hölmöily on. No sanotaan sen verran, että kyllä mä vähän ihmettelen mihin tutkimukseen tarvii tappaa tuhat valasta vuodessa? Mutta on tuon SSn toiminta silti aika spedeilyä.
 
Tuli mieleen semmonen muistikuva, että joskus olisi käytetty sellaisia harppuunoita missä on kranaatti joka räjähtää sen valaan sisällä?

Onkohan toi ihan huuhaata?
 
Spedeilyä tai ei tuo SS:n (hauska lyhenne) toiminta niin kautta aikoihin on tuolla tavalla yritetty ja toisinaan onnistuttu viemään asioita eteenpäin. En mä tavallaan hyväksy niiden toimintaa mutta vielä vähemmän mä ymmärrän valaiden metsästystä. Ei ne valaat ole mitään lehmiä tai hirviä. Ja vituttaa älyttömästi tuollanen asenne että sukupuuttoon ne kuolee kuitenkin, so what.

Sellanen hymistely että mitään ei kannata tehdä kun mikään ei kuitenkaan muutu ja se on joidenkin valtioiden asia on kaikkein lammasmaisinta. Nuo sentään yrittää vaikka luulenkin että veneistä päätellen melkoista bisnestä tekijöilleen. Tosin mikäs sen mukavampaa kun kiertää ympäri maailmaa pelastamassa valaita ja saada siitä kunnon massit (ja lisäks tietysti lukuisa määrä itutyttöjä petiin) :)
 
Eiköhän toi nyt ollu aika selvää, että batmanit sai mitä pyysi? Threadin voi sulkee.
 
Avomerelle liikuttaessa ei meriteidensäännöt pelaa siten että mennään isomman oikeudella vaan oikealta tulevaa alusta tulee väistää.
Väistöliike tulee tehdä hyvissä ajoin, selkeästi ja hyvää merimiestapaa noudattaen. Väistöliike tulee tehdä oikealle ei vasemmalle! Vaikka ei itse olisi väistämisvelvollinen tulisi silti tehdä kaikkensa ettei yhteentörmäämistä tapahdu. Videoilta näkee kuinka tämä valaanpyyntialus kääntää kylläkin oikealle mutta ajaakseen suoraan ton batveneen yli. Tuntuu siltä että toi batveneen kiihdytys johtuu siitä että tajuavat ton isomman vehkeen tulevan päälle joten paniikkiratkaisu on ottaa ns täydet eteen. Eivät vaan ehtineet alta enää pois. Ja sitten niistä aalloista kun joku kerkes niistäkin mainitsemaan että jos se isompi laiva rulla tuohon malliin niin mitä luulet sillä kumiveneellä sen menon olevan? Helpompaa varmaan?
SOLAS eli safety of life at sea velvoittaa alukset osallistumaan pelastustoimiin. Tässä jutussa meno on vähän sama kuin ajaisit autolla jalankulkijan yli ja jatkaisit matkaa...

Tässä lyhyesti nuista väistämijutuista.

SS-porukka saa yhä enenevässä määrin näillä tempauksillaan julkisuutta ja aikaan myös pieniä poliittisia selkkauksia.
Tämä herättää väkisin keskustelua ja aiheuttaa painetta laittoman valaanpyynnin lopettamiseen.
Tämäkin eläinrääkkäys on aivan turhaa joten voisivat sen kyllä meikäläisenkin mielestä lopettaa.

Aikaisemmin olen nähnyt ainoastaan videon, joka kuvattiin Shonan Marun kannelta. Tässä toinen video, jonka perusteella kyllä joudun muuttamaan käsitystäni törmäykseen syyllisestä tahosta... http://www.youtube.com/watch?v=Bbuq0YEIPNU
 
Ensi kerralla joku Batmobilea tehokkaapi paatti messiin, vaikka fregatti...sen nyt pitäisi olla jokaiselle täysjärkiselle päivänselvää että maailma tarvitsee enemmän valaita kuin valaanpyytäjiä.
 
En muista mistä kuulin tai onko miten varma tieto.. Mutta jossain oli, että 99% maapallon kasveista ja eläimistä/eliöistä on kuollut sukupuuttoon. Eli sitä tapahtuu, big deal. Lajit hävii, uusia tulee.

So what?

Tässä ajattelussa on se ongelma että me ollaan niin nerokkaita saalistajia ettei evoluutio pysy millään perässä. Eli valaiden tilalle ei ehdi kehittyä mitään verkkoja pilkkovia/harppuunankestäviä supervalaita parissa kymmenessä vuodessa.

Jos ketään ei kiinnosta vittuakaan että mitä eläinlajeja tapetaan sukupuuttoon, niin pian on jäljellä vain rotat, torakat, pulut ja muut ihmisten kanssa elämään sopeutuneet lajit. Ehkä niistä sitten kehittyy joku muovia syövä rotta jota voi sitten lapsien kanssa käydä silittämässä.
 
Tuli mieleen semmonen muistikuva, että joskus olisi käytetty sellaisia harppuunoita missä on kranaatti joka räjähtää sen valaan sisällä?
Suurin osa nykykäytössä olevista harpuunoista on räjähtäväkärkisiä. Valas on kuitenkin sen verran iso eläin, että räjähtävänkin harpuunan osuman jälkeen ne elävät keskimäärin yli 2 minuuttia osuman jälkeen. Traditionaalisia harpuunoita käytettäessä valas tappelee vastaan 30min - 2 tuntia.
 
Tässä koko keskustelussa on jotenkin absurdia et ei oteta huomioon sitä et ei tuon metsästyksen kiellolla(tässä tapauksessa lähinnä ss-meiningillä) välttämättä saada valaiden metsästystä loppumaan koska eihän ne kuluttajat häviä minnekään. Jos on hyvin maksavat markkinat olemassa niin kyllä aina joku ostaa ja joku pyydystää sitä oli se liha sit miten vaan laillisesti tai laittomasti pyydystetty.
Olettaisin että tuon valaanlihan tarpeen loppuminen ns. luonnollista reittiä olisi lopulta paljon tehokkaampi tapa lopettaa pyydystys. Tässä kaikki-mulle-nyt-heti-joku-on-syyllinen-tähän -kulttuurissa en kyl tosin usko et ss:n kaltasella järjestöllä riittäisi haluja oikeasti vaikuttaa asioihin kuluttajien taholta.

esimerkki:

Gp:n/tjsp porukka köytti itseään vuosia metsäkoneisiin ilman sen suurempaa vaikutusta puunhakkuisiin, tv:n kautta tuli vaikutelma juurikin tuosta ituhippiporukasta. Saatiinko tällä muuta kun muutaman päivän viivytys hakkuisiin ja vihaisia metsureita?

Sitten lopulta muistaakseni Saksasta lähti idea liikkeelle metsien sertifioinnista ja nyt suuri osa Suomen metsistä on jonkin sertifikaatin alla ja niitä metsiä hakataan kestävän metsätalouden teeman mukaisesti. Muutamat isot lehtitalot eivät osta sanomalehtipaperia ilman todistetta metsien sertifikaatista. Seuraus? Villin lännen meininki loppui suurimmassa osassa Suomen metsiä(kuten loppui myös monessa muussa maassa), tulevaisuudessa ilmeisesti ihan kaikki hakattu metsä on jonkin sertifikaatin alla joka määrittää hakkuutavat&määrät kestävän kehityksen mukaan.

Ei ostajia, ei markkinoita.
 
Mikä tuo piipitys tuossa on ja kummalta puolelta se tulee?

Eikös ne kummatkin tai ainakin japsit käyttäneet niitä ääniaseita?

Mun mielestä niistä lähtee just tommonen ääni, paitsi hieman kovempaa, kuin mitä kuulee tosta viteolta :D
 
Mitä? Pakkotoistolla tällaisesta aiheesta näin maltillista keskustelua? Voiko olla?:evil:

Tässä koko keskustelussa on jotenkin absurdia et ei oteta huomioon sitä et ei tuon metsästyksen kiellolla(tässä tapauksessa lähinnä ss-meiningillä) välttämättä saada valaiden metsästystä loppumaan koska eihän ne kuluttajat häviä minnekään. Jos on hyvin maksavat markkinat olemassa niin kyllä aina joku ostaa ja joku pyydystää sitä oli se liha sit miten vaan laillisesti tai laittomasti pyydystetty.
Olettaisin että tuon valaanlihan tarpeen loppuminen ns. luonnollista reittiä olisi lopulta paljon tehokkaampi tapa lopettaa pyydystys. Tässä kaikki-mulle-nyt-heti-joku-on-syyllinen-tähän -kulttuurissa en kyl tosin usko et ss:n kaltasella järjestöllä riittäisi haluja oikeasti vaikuttaa asioihin kuluttajien taholta.

esimerkki:

Gp:n/tjsp porukka köytti itseään vuosia metsäkoneisiin ilman sen suurempaa vaikutusta puunhakkuisiin, tv:n kautta tuli vaikutelma juurikin tuosta ituhippiporukasta. Saatiinko tällä muuta kun muutaman päivän viivytys hakkuisiin ja vihaisia metsureita?

Sitten lopulta muistaakseni Saksasta lähti idea liikkeelle metsien sertifioinnista ja nyt suuri osa Suomen metsistä on jonkin sertifikaatin alla ja niitä metsiä hakataan kestävän metsätalouden teeman mukaisesti. Muutamat isot lehtitalot eivät osta sanomalehtipaperia ilman todistetta metsien sertifikaatista. Seuraus? Villin lännen meininki loppui suurimmassa osassa Suomen metsiä(kuten loppui myös monessa muussa maassa), tulevaisuudessa ilmeisesti ihan kaikki hakattu metsä on jonkin sertifikaatin alla joka määrittää hakkuutavat&määrät kestävän kehityksen mukaan.

Ei ostajia, ei markkinoita.

Kyllä minun mielestäni esimerkiksi turkisten muodikkuuteen, tai sen puutteeseen ns. ituhipeillä on ollut aika suuri vaikutus..

Mielestäni kansalaistottelemattomuus järkevissä rajoissa on joissain tapauksissa perusteltavissa. Kyllä nämäkin tapaukset tuovat asioita ihmisten tietoisuuteen, pidemmällä aikavälillä saattavat jopa saattaa alulle lumipalloefektin joka lopulta tekee maailmasta aavistuksen paremman paikan kaikille.
 
Tuommosta puolin ja toisin perseilyähän tuo näkyy olevan.. Sea Shepherd ajelee kans tahallaan päin valaanpyyntialuksia monilla videoilla ja näköjään homma toimii toisinkin päin. Lapsellista.
 
Kyllähän lajeja on aina kuollut, ja tulee kuolemaan sukupuuttoon, ei siinä mitään. Mutta ennen ihmistä, yksikään laji ei ole pystynyt tuhoamaan yhtään lajia sukupuuttoon yksinään. Siinä on se ero luonnollisella poistumalla ja ihmisen aiheuttamalla..
 
Back
Ylös Bottom