Kalle Aaltonen valmistautuu SM-kilpailuun

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ruhl
  • Aloitettu Aloitettu
Jossakin mielessä vähän hassua sanoa, että miettimisen sijasta voisi treenata. Vaikka treenaisikin sen neljästä kuuteen tuntia salilla viikottain, ei se varsinaisesti estä treenien suunnittelua ja miettimistä tuon ajan ulkopuolella. Toisin sanoen ei se kova treenaaminen mitenkään sulje pois keskustelua eri treenitavoista tai treenaamisen suunnitteliua.
 
Pidätkö minua sitten syyllisenä tähän ilmiöön?

En missään nimessä. Vastuu on aina lukijalla ja olet todellakin yrittänyt tehdä selväksi, ettei aloittelijoiden kannata ohjelmiasi suoraan kopioida. Jokaisen "faninkin" pitäisi tajuta, että nykyisin käyttämäsi treenimetodit todellakin soveltuvat vain pitkään treenanneelle harrastajalle.

Tutkimukset, joihin asiallisesti ja asiantuntevasti usein viittaat, ovat allekirjoittaneellekin mielenkiintoista luettavaa. Aaltosen Kallen viimeisimmän artikkelin kaltaiset kirjoitukset ovat kuitenkin hyvää tekstiä erityisesti aloittelijoille. Jos oman artikkelisi lomassa mainitset "ohimennen", että aloittelijalle paras vaihtoehto saattaa olla ihan perustreeni, ei se viesti välttämättä mene ihan perille asti. Varsinkin kun teksti muuten vilisee niin hienoja viittauksia tutkittuun tietoon.

Olisiko paikallaan antaa yhden artikkelin verran treenivinkkejä aloittelijoille? Ikäänkuin vastineena tai täydentävänä infopläjäyksenä Kallen kirjoituksille?
 
Jossakin mielessä vähän hassua sanoa, että miettimisen sijasta voisi treenata. Vaikka treenaisikin sen neljästä kuuteen tuntia salilla viikottain, ei se varsinaisesti estä treenien suunnittelua ja miettimistä tuon ajan ulkopuolella. Toisin sanoen ei se kova treenaaminen mitenkään sulje pois keskustelua eri treenitavoista tai treenaamisen suunnitteliua.

Kyse ei ole miettimisestä, vaan "liiasta" miettimisestä (jep, rajanveto on vaikeaa). Mutta jos mietitään enemmän niitä mikro- ja makrofraktioita, metioniinin CAS-numeroa ja kodonia sekä l-lysiinin ja karnitiinin optimaalista mikrogramma-annostelua sekä ajoittamista, eikä silti kaikesta vaivannäöstä huolimatta kehitytä, niin ollaanko silloin metsässä? Nyt varmaan tajuat pointin.
 
Ihminen on siitä outo rakennelma että kukaan ei voi toimia ihan samalla ravinto, treeni ja lepomäärällä niin että tulos kehityksessä olisi sama. Edes kisadietti ei toimi samalla kaavalla joka kisaan samalla teholla. Mieliala ja kaikki psyykeessä vaikuttavat aina niin treenissä kuin levossakin. Tätä kai yleisesti niin Kalle kuin Hulkkikin ajavat kirjoituksillansa takaa. Ohjeita tulee aina paljon mutta osata poimia oikeat itselle sopivat on se pointti. Mikään ei ole oikea eikä väärä, toisella toimii ja toisella ei. Tärkeintä on kai se että pitää itsestään huolta ja on itse tyytyväinen elämäänsä.
 
Enpä tiedä voiko tuota ns. treenin sopivuutta juuri paremmin sanoiksi pukea?

"Ihminen on siitä outo rakennelma että kukaan ei voi toimia ihan samalla ravinto, treeni ja lepomäärällä niin että tulos kehityksessä olisi sama... ...Mieliala ja kaikki psyykeessä vaikuttavat aina niin treenissä kuin levossakin... ...Ohjeita tulee aina paljon mutta osata poimia oikeat itselle sopivat on se pointti. Mikään ei ole oikea eikä väärä, toisella toimii ja toisella ei. Tärkeintä on kai se että pitää itsestään huolta ja on itse tyytyväinen" elämäänsä.
 
Paljon ja usein, eikä sarjoja saa vahingossakaan viedä loppuun asti
tuossa kalle puhuu enemmän ku asiaa mun mielestä. nykyään tuntuu olevan valloillaan se ettei missään nimessä loppuun asti ja sitten ihmetellään ku se patti ei kasva. mennyt ikäänkuin yli monilla tuo failureen reenamisen välttely tai ainakin sellaisen kuvan saa ku lukee juttuja tälläkin palstalla.
 
Mun mielestä yli 15 vuottakin treenanneille sopii yksinkertainen. kova ja progressiivinen perustreeni. Mä en ole koskaan jaksanut etsiä tutkimustuloksia jostain metodeista vaan lähinnä mennyt salille ja treenannut niin että tuntuu pahalta (hyvällä tavalla). Aivan liikaa käytetään energiaa siihen miettimiseen ja spekuloimiseen netissä kuinka treenata, kun voisi mennä salille ja painaa menemään.
Ehkä kehityksesi olisi voinut olla vieläkin parempaa, jos joskus vähän funtsiskin. Mutta kukin tyylillään.. jotkut luottaa tutkittuun tietoon ja toiset luottaa "Näin on aina tehty metodeihin".
 
Enpä tiedä voiko tuota ns. treenin sopivuutta juuri paremmin sanoiksi pukea?

"Ihminen on siitä outo rakennelma että kukaan ei voi toimia ihan samalla ravinto, treeni ja lepomäärällä niin että tulos kehityksessä olisi sama... ...Mieliala ja kaikki psyykeessä vaikuttavat aina niin treenissä kuin levossakin... ...Ohjeita tulee aina paljon mutta osata poimia oikeat itselle sopivat on se pointti. Mikään ei ole oikea eikä väärä, toisella toimii ja toisella ei. Tärkeintä on kai se että pitää itsestään huolta ja on itse tyytyväinen" elämäänsä.

Sano muuta!
 
Miksi arvostella sitä miten kukakin toteuttaa itseään? Siitähän kehonrakentamisessa, kuten kaikessa harrastamisessa, on pohjimmiltaan kyse. Ihminen tekee jotakin mihin uskoo ja mikä tuntuu hyvältä.
 
Kyse ei ole miettimisestä, vaan "liiasta" miettimisestä (jep, rajanveto on vaikeaa). Mutta jos mietitään enemmän niitä mikro- ja makrofraktioita, metioniinin CAS-numeroa ja kodonia sekä l-lysiinin ja karnitiinin optimaalista mikrogramma-annostelua sekä ajoittamista, eikä silti kaikesta vaivannäöstä huolimatta kehitytä, niin ollaanko silloin metsässä? Nyt varmaan tajuat pointin.

Joo, tuon pointin tajusin oikein hyvin, ei siinä mitään. Halusin vain tuoda tuon näkökulman esille, että kovaa treenaaminen ei sulje suunnitelmallisuutta tai yleensä treenien miettimistä pois. Tällaistakin ajatusta kun tuntuu esiintyvän.
 
Nyt oli taas aivan huippuhyvä artikkeli kallelta, on kyllä parasta mitä kotimaisista bodi-lehdistä on aikoihin löytynyt, kalle voisi vielä kirjoittaa mielestäni ko. lehteen haastattelutkin koska nykyiset ovat aika syvältä:rock::rock: Toivottavasti saataisiin miehestä vielä uusi raskaan sarjan jyrä suomeen.
 
Kalle herättää kyllä paljon kysymyksiä. Itseäni kiinnostaa kyllä oikeasti että mitä kallen gaspin takin alle oikeasti kätkeytyy? Onko siellä potentiaalia vai onko mies pelkkää puhetta? Jotain kuvia tai tuloksia olisi mukava saada julkisuuteen joko mieheltä itseltään tai joltain joka hänet hyvin tuntee. Muutaman kerran jossain messuilla nähny mutta ei pysty sanamaan mitään miehestä vaikka raamit ovatkin isot.
 
Nyt oli taas aivan huippuhyvä artikkeli kallelta, on kyllä parasta mitä kotimaisista bodi-lehdistä on aikoihin löytynyt, kalle voisi vielä kirjoittaa mielestäni ko. lehteen haastattelutkin koska nykyiset ovat aika syvältä:rock::rock: Toivottavasti saataisiin miehestä vielä uusi raskaan sarjan jyrä suomeen.

Riittääkö muka lihat raskaaseen sarjaan ? epäilen ...
 
Voi herran jestas.. Raskaaseen sarjaan:lol2:
Kaveri on täysin perus cbb ukon kunnossa kun ton hirveän kasan läskiä diettais pois.
 
Mistäs sinä sen tiedät? Oletko hyväkin tuttu?

Jos Rautateemu, Hulkki tai vaikka Peter Wilenius nostaisi massakaudella painon 160 kiloon niin ei sitä lihasmassaa sen enempää kertyisi kuin että jos bulkkaisi pikkuisen maltillisemmin. Oletan toki, että Aaltonen on edelleen natu.
 
Voi olla että kannattaisi hulkin,rautateemun ja vaikka peter wileniuksen kokeilla sitä painon nostamista, koska tuolla se on näyttänyt toimivan erittäin hyvin. sen perusteella mitä tiedän tulee pari näistä viimeisistä vastaajista tuntemaan itsensä tosi tyhmäksi tulevaisuudessa.
 
Kyllä ne sitä painoa nostaa, välillä ihan reilustikin. Mutta kuinka moni bodari haluaa yleensäkään näyttää armottomalta läskiltä ympäri vuoden? Kyl uskon että ihan maltillisemminkin pääsee samoihin tuloksiin.
 
Back
Ylös Bottom