- Liittynyt
- 1.1.2009
- Viestejä
- 1
Saisinkohan täältä apua?
Käytössäni oli n. vuosi sitten Omronin kehonkoostumusvaaka. Rasvaprosentti oli tuolloin tasaisesti n. 21 mihin olin ihan tyytyväinen.
Muutossa vaaka unohtui kaapin perälle, kunnes nyt kaivoin sen esille ja hupsista: prosentit olivat kivunneet 32-33 tietämille! Samoja, järkyttäviä lukemia on tullut nyt viikon ajan.
Kiinnostaisi kovasti tietää että miksi. Vuosi sitten treenailin (arkiliikunnan lisäksi) n. 3 x vkossa, suunnilleen tasapuolisesti aerobista ja lihaskuntoa vähän "mitä milloinkin" -asenteella. Noin puolen viime vuoden aikana treenimäärä on noussut ja laatuunkin olen nähdäkseni satsannut kun personal trainer on ollut katsomassa perään. Treenaan tällä hetkellä viitisen kertaa viikossa, nyt yleensä kolme aerobista (joista väh. yksi pitkä & matalasykkeinen) ja kaksi lihaskuntoa; sekä salilla että body pumpissa.
Paino on pysynyt samana, mitat ovat 170cm/68cm ja kroppa näyttää siltä mitä se on: urheilullinen (suorastaan lihaksikas), kolme lasta maailmaan saattanut, 32-vuotias pakkaus
Ravinnossa ei ole eroja tämän hetken ja vuoden takaisen tilanteen välillä; lasten kanssa tulee syötyä terveellisellä ateriarytmillä normaalia, kevyitä aineksia suosivaa kotiruokaa kohtuullisia annoksia. Karkkipäivä on kerran viikossa kuten lapsillakin
Ainoa ero minkä keksin vuoden takaiseen tilanteeseen on se, että imetin kuopusta vielä tuolloin jonkun verran. Vaikea kuitenkaan uskoa, että se vaikuttaisi noin paljon rasvaprosenttiin.
Mikä ihme minut on siis läskistyttänyt ja mitä olisi tehtävissä? Painooni olen siis ihan tyytyväinen ja kropan ulkomuotoon muutenkin, tuo rasva% huolestuttaa lähinnä terveyden takia ja siksi kun sen vaan on niin hirveä luku :D PT:ni vain kohautteli olkiaan ja sanoi, että hänen mielestään ei ole syytä huoleen kun 32% on kuitenkin ihan normaali naisihmisen lukema.. ja ketut, läskikasan lukemahan tuo on!! Tuli sellainen olo, että enempi treenaaminen ei näköjään kannata ainakaan kun läski vaan lisääntyy.