- Liittynyt
- 30.11.2007
- Viestejä
- 5 133
No kyllä siitä saattaa olla aika paljonkin hyötyä:kaipaat perusteluja siihen, että aloittelijalla tulokset nousee ilman lisäravinteitakin huomattavaa tahtia? täytyy myöntää että pidän kyseistä olettamusta perusasiana joka on yleisessä tiedossa enkä siihen juuri lähteitä osaa laittaa.
viilaaminen sikseen. pointtihan tässä on se, että kun henkilö X tuntee tuloksiensa nousevan huimaa vauhtia ensimmäiset kuukaudet, se ei ole luultavasti mitenkään liitoksissa siihen sekoitukseen minkä hän palkkarikseen nauttii, vaan tulokset tulisivat jotakuinkin samaa vauhtia ylös ilmankin. tällöin henkilölle voi muodostua se virheellinen kuva, että ilman palkkaria treenaaminen on hyödytöntä, ja kohta laukusta löytyy myös pre-work outit, treenin aikana nautittavat, palkkari sekä banaani. ignoratkaa tuo banaani. no kuitenkin, ymmärtänette mihin pyrin?
se, että palkkaristä ei ole mitään hyötyä oli minun suunnalta kyllä hieman liioiteltu väite, mutta joissakin tapauksissa myös paikkansa pitävä. eli jos ruokavalio on viturallaan, reenatessa liikkeet menee päin helvettiä ja reeni kestää 10 min lämmittelyineen, niin voisin väittää että se on jopa täysin hyödytön. ja kyllä, äskeinen oli kärjistetty esimerkki eikä moista varmaan oikeasta maailmasta löydy mutta ääripää esimerkit ovat niitä parhaiten mieleenjääviä ja sitä kautta saa merkityksen korostettua.
pähkinän kuoressa siis, aloittelija pärjää ilman palautusjuomaa. siitä ei ole haittaa, päinvastoin, mutta ilmankin pärjää.
ja jos joku nyt haluaa sen banaanin nauttia kesken treenin niin siitä vaan.
1. neste imeytyy monta kertaa nopeammin kuin perussafka
2. palkkarin saa nautittua heti treenin jälkeen, normaalin ruuan saa vasta noin tunnin päästä
3. eli palkkari lyhentää katabolista aikaa tunnilla, ja jopa tekee siitä anabolisen tunnin, sen sijaan että lihakset pienentyisivät, ne siis suurenevat (tai itseasiassa palautuu kohti alkuperäistä tasoa)
4. palautusjuoma ei estä sen ruuan syömistä tunnin päästä, palautusjuoma on lisäravinne ei korvike ravinne
5. piste
Taidan kuitenki jatkaa käyttämistä, koska ainaki mulla tuntuu toimivan.