Spore - ötökkähassuttelu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tobsi
  • Aloitettu Aloitettu
Mulla on öttiäinen puolivalmiina, sain ihan järjettömän kokoiset kassit, tai taitaa olla kyklooppi kun on vain yksi iso kives. Peniksen duunaaminen on aika vaikeaa, sain vain tommoisen vitun sarven sille, mutta hyvähän sillä on soutaa menemään. Kädet eivät kyllä ole maastavetäjän unelmat, mutta kyllä niillä penkkaa, vaikka rakenne onkin hieman liian lahna penkkiin, selkä on hyvällä kaarella.....väärään suuntaan.
Hyvän lerssin saa tehtyä kädestä. Asetat käden otuksen keskelle ja otat Ctrl:lla kämmenen pois.
 
Onko demossa mitään muuta kuin tuo hahmon luominen? En rekannut minnekään.

Ei ole, eikä ole siinä myynnissä olevassa editorissakaan. Eli jos sen editorin ostaa, niin saa sitten hinnan pois siitä varsinaisesta pelistä.
 
Ja siis tuossa demossa on 25% koko pelistä? Aika laiha peli on jos neljännes on käyty läpi 5 minuutissa.

Ei vaan siinä on 25% ötökän osista. Tuo editori on siis vain pieni osa peliä, isompi osa on se kun sitä omaa rotua aletaan tehdä jostain "ameebasta" älyllisiksi olioiksi ja edelleen avaruuden valloitukseen asti.

Eli ns. jumalapeli kyseessä.
 
Täähän on vähän niinkun WoW, mutta haltiat ja kääpiöt on korvattu monsterikyrpäotuksilla :lol2:
 
ai kun mahtavaa, oottelin tätä peliä, mutta nyt näyttää siltä että hyllyyn jää. Ja miksi? kopiointisuojauksen takia. Huhujen mukaan olis tulossa samanalinen kuin Mass Effectissä ja mahdollisia uusia asennuksia uusiin koneisiin on 3. Eipä tartte kuin parikertaa vetää winukka uusiks ja jotain kovalevyä tai näyhönohjainta sisään ne se onki jo sit siin. Hyllyyn jää tääkin EAn pilaama peli.
 
Onko joku pelaillut tätä enemmänkin? Kokemuksia?
 
Itsellä jäi sinne avaruusosaan. Editori mahtava ja samoin otuspeli. Heimo ja civilisation vaihe aika heikkoja, sitten tämä avaruuspeli vähän parempi. Eli lyhyästi mahtava peli mutta kyllästyy nopeasti ja pelaaminen on aika puuduttavaa otuspelin jälkeen.
 
Hauskaa oli, kun pääs avaruuteen into lopahti. Tosin siihen pakettien hakemiseen jumahti pelikin. Hyvä niin kauan kun sitä kesti, tosin paikoin puuduttavan itseääntoistava.
 
Back
Ylös Bottom