Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


Voisitko perustella.



Ennen vanhaan tää varmaan toimi, kun oli porvarisväestöä jne. Rahat tulivat perinnöstä, nykyään ne on yhtiöiltä, kaupallisilta aloilta hankittua, esim joku kasinomiljonääri, ei se mitään perintöjä tarvitse, tavalliselle työväelle tästä verosta on vaan haittaa.
 
Tänään oli lehdessä joku haastattelu uimari Sievisestä, jossa se mainitsi, ettei usko lainkaan urheilujuomien tuomiin vaikutuksiin, vaan jaksaa treenata, kun vetelee sokeria naamaan tai juo pullon limua. Tuosta heräsikin mieleen kysymys, että eikös tuo ole kuitenkin aikamoisen epäterveellistä?

Samassa haastattelussa kävi myös ilmi, että hän suosittelee laihduttajien syövän vasta silloin kun on nälkä. Eikös tässäkin kohtaa olisi järkevämpi neuvoa, että syö useammin ja pienempiä aterioita kerralla, vai olenko nyt aivan hakoteillä?
 
Tänään oli lehdessä joku haastattelu uimari Sievisestä, jossa se mainitsi, ettei usko lainkaan urheilujuomien tuomiin vaikutuksiin, vaan jaksoi treenata, kun veteli sokeria naamaan tai joi pullon limua. Tuosta heräsikin mieleen kysymys, että eikös tuo ole aikamoisen epäterveellistä?
No mikäs tossa on epäterveellistä? Kyllä siitä limusta aika hyvin saa nopeita hiilihydraatteja ja sitä kautta verensokeria ylös. Limun hapot nyt saattaa vähän olla hampaille vahingollisia, mutta tuskin se on kolmee litraa kokista vetäny joka päivä.
 
Väittäisin, että ...

Väittäisin että saatat olla oikeassa. Opiskelin fysiikkaa yliopistossa kahden vuoden ajan, mutta se oli melkein kymmenen vuotta sitten joten minulla on voinut suurin osa asioita unohtua (vaikka ei pitäisi) tai muistua mieleen väärin. Olen pahoillani jos ehdin johtaa jonkun harhaan.
 
Minkä takia perinnöstä pitää maksaa veroa? Siis onko sille oikeasti mitään todella järkevää syytä maksattaa veroja kertyneestä omaisuudesta, josta jo aikanaan on verot maksettu?

Toisaalta kyse on rahasta, jonka perijä saa täysin vastikkeettomasti, eli ei ole tehnyt mitään ansaitakseen ko. omaisuuden. Lakiosan kohdalla saattaa olla myös täysin vastoin perittävän tahtoa, että kyseinen henkilö saa osansa. Jos perittävä sen sijaan on suopea perijää kohtaan, perintöveroa pienentää kun aloittaa omaisuuden jakamisen jo ennen kuolemaa.
 
jaa että ei ole tehnyt mitään perinnön ansaitakseen jos on syntynyt tähän kylmään maailmaan ja joutunut vuosikymmeniä kuuntelemaan päivittelyä tyyliin "kyllä me oltais susta isän kanssa lääkäriä toivottu..."

mutta oma tyhmä kysymys: onko säälittävää iloita siitä että on kerranki saanu jalat kunnolla huutaan niveaa reenin jälkeen?
 
Myydäänkö Suomessa mustajuurta kaupoissa? Enkä nyt tarkoita siemeniä vaan syömävalmiita. Vai kasvattaako ihmiset sitä vaan kotonaan?
 
Onko se vain psykologinen asia vai näyttääkö vesi talvella kylmemmältä kuin kesällä? Jos meri on talvella auki eikä jäässä, niin vaikka kuinka aurinko paistaisi, vesi "näyttääkin" kylmältä. Kesällä taas vesi "näyttää" lämpimältä samanlaisessa auringonpaisteessa.

Tätä voisi joskus testata kuvilla samasta paikasta, samanlaisella säällä niin, että ei kuvasta itsestään näy onko kesä vai talvi (eli ei näy lunta tms).

Olenko hullu?
 
En pysty vastaamaan muuten kuin tuohon viimeiseen, eli et varmaankaan ole hullu. Olen itsekin miettinyt samaa monesti. Toisaalta eihän se mitään todista.:D Onkohan se vesi jotenkin jähmeämpää ja siksi heijastaa sitä valoa jotenkin eri lailla. Omalla pihalla taas menee pienehkö joki, ja senkin vesi näyttää tosi kylmältä nyt, kesällä ei. Ja jotenkin mustalta, kesällä taas oranssin ruskealta. (Voihan se vesi olla tietysti vähemmän humuspitoista tms. kun siinä on enempi sulamisvesiä.)
 
Ihan puhtaan veden valon taitekerroin muuttuu hieman lämpötilan funktiona, joten se saattaisi vaikuttaa asiaan. En osaa sanoa, onko vaikutus silmin havaittava. Tuo saattaa olla oleellinen pointti, että luonnossa esiintyvä vesi sisältänee eri määrän erilaisia epäpuhtauksia eri vuodenaikoina. Lisäksi taivas on usein eri värinen eri vuodenaikoina (kesällä tyypillisesti kirkas ja talvella tummempi), ja taivaan väri tietysti heijastuu vedestä.

Luulen, että suurin vaikutus syntyy kuitenkin siitä tiedosta, että vesi on kylmää.
 
Mistä painajaiset johtuvat?
Kertooko jatkuva painajaisten näkeminen niiden näkijästä jotain?
Voiko painajaisia ehkäistä?
Painajainen kuvastaa usein ihmisen pelkoja; esimerkiksi hämähäkkejä pelkäävä voi joutua ahdistavien hämähäkkien piirittämäksi. Painajaisten pelottavuus ja ahdistavuus voi vaihdella suuresti. Lievimmillään painajainen saattaa olla joku voitettavissa tai ohitettavissa oleva vastoinkäyminen unitarinassa, pahimmillaan taas koko unimaailma on pelottava, ja unennäkijä tuntee itsensä avuttomaksi. Painajainen tuntuu hyvin aidolta ja siitä herätään usein hikisenä.

Wikipedia auttaa monessa asiassa.
 
Mistä painajaiset johtuvat?
Kertooko jatkuva painajaisten näkeminen niiden näkijästä jotain?
Voiko painajaisia ehkäistä?
Siteeraanpa ystäväämme Sigmund Freudia kirjasta "Unien tulkinta":

".. Juuri pelkounet näyttävätkin todistavan mahdottomaksi ja jopa järjenvastaiseksi yleistyksemme, jonka mukaan kaikki unet ovat toiveiden toteutumia.
Kaikesta huolimatta nämä näennäisen sitovat vastahuomautukset kumoutuvat verraten helposti. On vain muistettava, ettei kehittelemämme oppi tarkoita unien ilmisisältöä vaan niitä ajatuksia, jotka tulkintatyö paljastaa unen taustalta. On syytä selvästi erottaa toisistaan unien ilmiasuinen ja piilevä sisältö, ilmi- ja piilosisältö. On totta, että joidenkin unien ilmisisätö on mitä epämieluisin. Mutta onko kukaan yrittänyt tulkita niitä ja löytää niiden piilevää ajatussisältöä? Ellei, vastaväitteiltä putoaa pohja: epämieluisat ja ahdistuneisuutta synnyttävät unet voivat nekin tulkittuina osoittautua toiveiden täyttymyksiksi."

"..epämieluisten uniemme tosiasiallisena sisältönä ovat seikat, jotka toisaalta ovat sensuroivan järjestelmän kannalta epämieluisia mutta kuitenkin tyydyttävät toiveita luovan järjestelmän pyrkimyksiä."

Käsittääkseni kaikki unet kertovat ihmisestä jotain, mutta ne pitäisi tulkita tapauskohtaisesti. Itselläni on joskus ollut "painajaiskausi", ja se taas mitä ilmeisimmin johtui silloisesta elämäntilanteesta, kun en tiennyt mihin suuntaan elämässä olisi pitänyt mennä. Koulutus jne.
 
Käsittääkseni aika yleistä on, että epämiellyttävän lämpimässä huoneessa näkee herkemmin painajaisia, kuin normaalilämpötilaisessa. En nuku koskaan yöllä sukat jalassa, painajaiset ovat tällöin miltei vakio. Painajaisten ehkäisystä kuulisin itsekin mielellään enempi. Tässäpä nämä minun 50 centtiäni.
 
Mitä on paljon puhuttu "kevätmasennus/väsymys"? Mistä se siis johtuu ja mitä sille voi vai voiko mitään?
 
" On syytä selvästi erottaa toisistaan unien ilmiasuinen ja piilevä sisältö, ilmi- ja piilosisältö. On totta, että joidenkin unien ilmisisätö on mitä epämieluisin. Mutta onko kukaan yrittänyt tulkita niitä ja löytää niiden piilevää ajatussisältöä?"
"..epämieluisten uniemme tosiasiallisena sisältönä ovat seikat, jotka toisaalta ovat sensuroivan järjestelmän kannalta epämieluisia mutta kuitenkin tyydyttävät toiveita luovan järjestelmän pyrkimyksiä."

Jatkokysymys, miksi lähes poikkeuksetta jokin uutisissa, leffassa tms nähty "paha" tapahtuma on siis painajaisessa? Kumpi on tällöin ensin olemassa, tuo leffan ns ilmisisältö vai se todellinen piilosisältö? (Jos nyt ymmärsin pointtia oikein). Tästä voi taas sitten edelleen kysyä, että onko painajaisia, joilla ei ole sitä piilosisältöä? Eli voinko siis nähdä vaan painajaisia kuolevista ihmisistä "vain kuolevina ihmisinä"?

Mitähän tuo Freudin jälkimmäinen lainaus tarkoittaa käytännössä? Esimerkiksi esimerkiksi toissayönä tapoin ihmissyöjän (joka luonnollisesti oli muuttunut ihmissyöjäksi syötyään sellaisesta autosta tehtyä uutettä, jossa oli tapettu ihmissyöjä - jonka leuan olin murtanut aiemmin), joka oli tappanut mulle tärkeän ihmisen. Sensuroiva järjestelmä ahdistuu siitä että tapan jonkun, mutta unessa ahdistavin tunne tulee siitä, että tärkeät ihmiset on vaarassa. Piilomerkitys on siis menettämisen pelko ja tappaminen ei liity asiaan mitenkään? -> Miksi ja mitä sitten, eihän se painajainen oloa koskaan helpota? Miksi siis pyöritellä unissa tollaista? Pitäisikö unesta viisastua?

Lisää: Voiko todellinen painajainen ja unihalvaus yhdistyä? Ymmärtääkseni unennäkövaihe on eri univaiheessa kun unihalvaus on mahdollinen, onko?

Luonnollisesti odotan pakkikselta tyhjentäviä vastauksia:D
 
Unista puheen ollen, onko mahdollista uneksia jostain paikasta, esimerkiksi New Yorkista vaikka ei olisi ollu koko paikassa? Tarkotan että näkisi paikan ihan juuri sellaisena kuin se oikeasti on. Joskus tuntuu että se olisi mahdollista mutta loppujen lopuksi on kai nähtävä koko paikka jotta kuva jää aivoihin.
 
Back
Ylös Bottom