Maahanmuutto

Meta title: 💥 Maahanmuutto – yksi aikamme kuumimmista yhteiskuntakysymyksistä ilman silkkihansikkaita, mutta faktoihin nojaten

Meta description: Keskustelua maahanmuutosta, integraatiosta, talous- ja turvallisuusnäkökulmista – näkemyksiä ja kokemuksia laidasta laitaan asialinjalla.


Nämä moku-trollit ovat oikein mieluisia. Vahvistavat vain teorian siitä että oikeastaan koko hommaa ei voi mitenkään järkevästi puolustella sen jälkeen kun valheet alkavat rakoilemaan. Sitten lähdetäänkin väkivallan tielle.
Monikulttuuria sekin.

Nuivaan länsimaiseen kulttuuriin kuuluu demokratia, johon ei päästä kuin kaikkien suostumuksella enemmistön tahtoon. Rikas ja Ihana (tm) kulttuuri taas sotii täydellisesti demokratiaa vastaan. Järkevää keskustelua on mahdoton saada aikaan, koska omista periaatteista pidetään kynsin hampain kiinni. Tuo lähtee jo yksilötasolta koska kaikki toiminta perustuu primitiivisiin reaktioihin: Häviät väittelyn niin lopulta kaivat argumentaatiot koraanista tai vastapuheenvuoro annetaan suoraan kalashnikoville. Koko touhu on tismalleen samaa kuin amikset nakkikioskin jonossa valomerkin jälkeen - Tosin sillä erolla että sama taso saavutetaan ilman nakkikioskia ja laskuhumalaa. Poliittisesti tämä tarkoittaa sitä, että oppositio on yhtä kuin terroristijärjestö. Joku vielä ihmettelee miksi ei "integraatiota tapahdu" tai eivät tule toimeen edes keskenään...

Olipa syy tuohon käytökseen sitten kulttuurillinen tai geneettinen, en halua sitä todellakaan tänne. Idiootteja riittää omastakin takaa jo aivan tarpeeksi.
 
Iltalehden Hullu Maailma -palstalta:


ENGLANNIN opettajia kehotetaan välttämään ala-asteella isästä ja äidistä puhumista. Jatkossa korrektia on ainoastaan "vanhemmista" puhuminen, koska oppilaiden joukossa saattaa olla homo- tai lesbopariskuntien lapsosia, jotka kokevat isästä ja äidistä puhumisen syrjinnäksi. Suurena syntinä pidetään myös sitä, jos opettaja kehottaa pikkupoikaa käyttäytymään "kuin mies". Jos oppilas nimittelee koulutoveriaan homoksi, häntä voidaan syyttää rasismista.
 
Iltalehden Hullu Maailma -palstalta:


ENGLANNIN opettajia kehotetaan välttämään ala-asteella isästä ja äidistä puhumista. Jatkossa korrektia on ainoastaan "vanhemmista" puhuminen, koska oppilaiden joukossa saattaa olla homo- tai lesbopariskuntien lapsosia, jotka kokevat isästä ja äidistä puhumisen syrjinnäksi. Suurena syntinä pidetään myös sitä, jos opettaja kehottaa pikkupoikaa käyttäytymään "kuin mies". Jos oppilas nimittelee koulutoveriaan homoksi, häntä voidaan syyttää rasismista.

"Rasismilla eli rotusyrjinnällä tai rotusorrolla tarkoitetaan ideologiaa tai toimintaa, jossa ihmisten ulkonäön, fyysisten piirteiden tai väitetyn rotuluonteen erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismia voivat olla myös toimintatavat ja sellaiset yhteiskunnalliset rakenteet, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen. Arkikielessä sanaa rasismi käytetään joskus myös (virheellisesti) puhuttaessa muusta syrjinnästä, kuten ikään perustuvasta syrjinnästä eli niin sanotusta ikärasismista."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi

Eli Aika mielenkiintoinen laajennus rasismikortin käytölle, jos tuohon otetaan mukaan myös homoksi haukkuminen...
 
http://www.halla-aho.com/scripta/khattailua.html

Halla-ahon kommentteja khat uutisoinnista. Itse ihmettelin myöskin, että tässä tapauksessa kyseessä on vain mieto huume ja tämän huumeliigan taustoista ei uutisoida ja revitä riemua, toisin kuin tapaus Karalahdesta.

No sehän kuuluu vain rikkauteen ja mokuiluun, onhan se parempaa kuin meidän kulttuuri.
 
"Hyvä mies hakusessa
Salaamu alaykum wr wb

Etsimme 34-vuotiaalle marokkolaiselle naiselle miestä. Hän on erittäin säädyllinen, rauhallinen, hiljainen, rukoileva, hijabia käyttävä nainen. Ei ole aikaisemmin ollut naimisissa, ei siis lapsiakaan. Miehen pitää olla hyvä muslimi ja asua Suomessa, muita vaatimuksia ei toistaiseksi ole. Hänen veljensä toimii esiliinana ja ottaa vastaan sulhoehdokkaat näin aluksi. Veli puhuu vähintään arabiaa, ranskaa, espanjaa, englantia ja suomea jonkin verran, muitakin kieliä kai. Itse voin suositella tätä siskoa.

Lähetä yksityisviestillä lisätietoja itsestäsi tai tuntemastasi hyvästä muslimiveljestä.

InshaAllah hän saa hyvän miehen ja on myös hyvä ja kuuliainen vaimo tulevalle miehelleen.

_________________
Allaahu akbar, Allaahu akbar, laa ilaaha illAllaah "
http://www.islamtieto.com/viewtopic.php?t=1261

Nyt kyllä tuli aika veretseisauttava treffi-ilmoitus. Jotenkin hirvittävän söpöä. Miksiköhän vain suomessa asuva mies kelpaa?
 
Siitäpä sitten vaan pikakäännytys muslimiksi. Ei oo SerialLoserikaan varmaan saanu tutustua musliminaisen rakkauden salaiseen puutarhaan :)
 
Jos ei tuolla heru niin ei sitten millään.

Tuolla foorumilla on kyllä muitakin ihan mukiinmeneviä keskusteluja/ohjeita.

Mä haluan nyt varmuudella tietää mitä Koraani sanoo kotitöistä.

Kuuluuko ne naiselle on mies töissä tai ei vai kuuluuko ne jakaa jos kumpikaa ei ole töissä? Entä jos nainen on töissä, tai koulussa ja miehellä ei ole kumpaakaan niin kuuluuko ne kotityöt sitten miehelle vai yhä naiselle? Onko naisen paikka aina keittiössä?
-----------------------------------
Miehen oikeuksiin kuuluu että nainen palvelee häntä. Käsittääkseni tämä oikeus ei vähene olleenkaan oli mies sitten töissä tai ei.
-----------------------------------
Voi Jenni, miksi kiusaat itseäsi?

Lopeta opiskelu ja jää kokopäiväiseksi kotiäidiksi, niin ongelmasi ratkeaa kerta heitolla. Niin minäkin tein kahden vuoden helvetin jälkeen, kun kymmenen tunnin raskaan työpäivän jälkeen likaisena ja väsyneenä löysin koko päivän kotona olleen muslimimieheni sohvalta makaamasta ja käskyjä jakelemasta... Palkkani riitti hädin tuskin elämiseen ja kyllä mies vähän aikaa katsoi hölmönä, kun ilmoitin sanoutuneeni työstäni irti. Kuitenkin loppu hyvin - kaikki hyvin. Elämässä on muitakin arvoja kuin raha ja ruoka.
http://www.islamtieto.com/viewtopic.php?t=468&start=0

Edit. On muuten ihan mielenkiintosta että syntyperäiset suomalaiset menettävät äidinkielentaitonsa kun kirjoittavat islampalstalle. :D
 
Yritin, ei onnistunut. Ilmeisesti nimimerkki ei ollut riittävän alistuva. Lähinnä mahdolliset piilofoorumit olisi kiinnostanut. Pitäis kopsia joku musliminimerkki ja ylistää Allania...
 
Allah iski jo:

Sinulla on porttikielto tähän foorumiin
Ole hyvä ja ota yhteyttä webmasteriin tai ylläpitoon jos haluat lisätietoja
 
LOL

http://www.islamtieto.com/viewtopic.php?t=992

Eikös se itse Profeetta harrastellu noita samoja hommia sillon 400-luvulla

Allah-edit: Nyt jumituin tonne paskapalstalle

Vähän pitkä vastaus, mutta menköön nyt tämän kerran

http://answering-islam.org.uk/suomi/html/lapsimorsiamet.html


"Islamin lapsimorsiamet
Profeetta Muhammed oli 52-vuotias ja Aisha 9-vuotias, kun he solmivat avioliiton ja täydellistivät sen seksuaalisesti. Aisha oli Muhammedin toinen vaimo. Muhammed noudatti arabialaista tapaa avioituessaan tytön kanssa, jolla oli juuri ollut ensimmäiset kuukautisensa. Hän ei siis suinkaan ollut ensimmäinen, joka teki niin.

Muhammed ei osoittanut teollaan ainoastaan hyväksyvänsä asian, vaan myös varmisti, että tavan noudattamista jatkettaisiin, asettamalla oman ”sunnansa”, elämäntyylinsä jumaliseksi ihanteeksi, jota muslimien tulisi seurata. Muhammedin teko ja hänen opetuksensa avioliitosta loivat näin islamilaisen perinnäistavan: Tyttölapsia pidetään aikuisina ja näin ollen täysin valmiina avioliittoon ja seksuaalisuhteeseen heidän saatuaan ensimmäiset kuukautisensa.

Monien lännen muslimien on vaikea hyväksyä, että Aisha oli vasta 9-vuotias, kun heidän profeettansa oli seksuaalisuhteessa hänen kanssaan. Arvostetuimmat Hadithit sekä islamilaiset tiedemiehet historian aikana kuitenkin todistavat Aishan olleen 6-vuotias kihlautuessaan ja 9-vuotias aloittaessaan sukupuolielämän Muhammedin kanssa.

Muhammedin sunna eli elämäntyyli on johtanut lailliseen lasten hyväksikäyttöön islamilaisessa maailmassa. Monet lapsista on pakotettu, joko isiensä, perheidensä tai perheidensä taloudellisen tilanteen vuoksi hyväksymään avioliitto miehen kanssa, joka on kyllin vanha olemaan heidän isoisänsä. Muut tytöt eivät luultavasti edes tiedä, mihin ryhtyvät, kun heille ehdotetaan avioliittoa.

Ensimmäisten kuukautisten jälkeen näitä lapsia arvostetaan suuresti neitsyydestään. He joutuvat liian useasti vanhojen himokkaiden miesten hyväksikäyttämiksi, jotka ostavat tytöt myötäjäisillä ja käyttävät heitä seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen ja lasten synnyttämiseen. Heidät jätetään elämään toisen luokan kansalaisina kulttuurissa, joka pohjautuu Muhammedin elämään.

Ihmisen teot osoittavat hänen mielenlaatunsa ja “pyhyytensä”.

Alla olevat siteeraukset valaisevat edellä esitettyä asiaa.

Mitä tiede sanoo lapsen kehityksestä
Kasvu- ja murrosikäarviointien lisäksi tieteelliset tutkintaryhmät ovat tutkineet teiniraskauden vaikutuksia. Seuraavassa on eräitä asiantuntijoiden lausuntoja aihetta käsitteleviltä internetsivuilta.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) sivuilta http://unhchr.ch/html/menu6/2/fs23.htm

“…Lapsiavioliitto ryöstää tytöltä hänen lapsuusaikansa, jonka hän välttämättä tarvitsee kehittyäkseen fyysisesti, henkisesti ja psykologisesti. Itse asiassa aikainen avioliitto aiheuttaa suurta henkistä painetta, kun nuori nainen siirretään vanhempiensa kodista puolisonsa perheen kotiin. Hänen aviomiehellään, joka poikkeuksetta on häntä monta vuotta vanhempi, on hyvin vähän yhteistä nuoren teini-ikäisen kanssa. Tämän vieraan miehen kanssa tytön täytyy rakentaa intiimi henkinen ja fyysinen suhde. Hän on velvoitettu yhdyntään, vaikka hän ei fyysisesti olisi täysin kehittynyt…

…Aikaisista avioliitoista, esim. Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, seuraaviin terveydellisiin komplikaatioihin kuuluvat keisarinleikkauksen riski, alhainen paino ja aliravitsemus. Nämä johtuvat usein toistuvista raskauksista ja imetyksistä elämänvaiheessa, jossa nuoret äidit ovat vielä itse kasvuiässä…

Varhaisella raskaudella voi olla haitallisia vaikutuksia sekä nuorille äideille että heidän lapsilleen. Unicefin mukaan yhdenkään tytön ei pitäisi tulla raskaaksi ennen 18 ikävuotta, koska hän ei ole vielä fyysisesti valmis saamaan lapsia. Alle 18-vuotiaiden äitien lapset syntyvät usein ennenaikaisesti ja alipainoisina. Tällaisilla lapsilla on suurempi todennäköisyys kuolla ensimmäisen elinvuotensa aikana. Riski on suurempi myös nuoren äidin omalle terveydelle. Heikko terveydentila on yleistä köyhillä raskaana olevilla ja imettävillä naisilla…”
“Adolescence-transition from childhood to maturity”, kirjoittaneet Lambert, Rothschild, Altland & Green. Julkaisija Brooks/Cole 1978:

Page 106: “It is only with the third phase, puberty, that girls develop regular ovulatory menstrual cycles and the capability for procreation… This period generally spans about two years for girls and about three years for boys, ending when all secondary sex characteristics have fully appeared and reproductive ability has been reached. Most boys are well into puberty by age 14 (Marshall, 1975), most girls by the age of 15-16.”

Sivu 106: ”Vasta kolmannessa vaiheessa, murrosiässä, tytöille kehittyy säännöllinen ovuloiva kuukautiskierto ja he ovat valmiita lisääntymään. Tytöillä tämä vaihe kestää noin kaksi vuotta ja pojilla kolme vuotta ja päättyy, kun ulkoiset ominaisuudet ovat täysin kehittyneet ja lisääntymiskyky on saavutettu. Useimmat pojat ovat saavuttaneet puberteetti-iän 14 ikävuoteen mennessä ja tytöt 15–16 ikävuoteen mennessä.” (Vapaa suomennos)
Peter O. Ebigbo on tehnyt toisen tutkielman aiheesta.

Published in the German periodical for Psychosomatic Medicine and Psychoanalysis.
“Presents data on disturbed female clients whose marriages were arranged at age 9-13 years. When husbands had paid the dowry and fulfilled marriage customs, they were entitled to have sexual intercourse with their wives. Early sexual experience, mostly against the will of the underage girls, precipitated positive or negative reactions. In positive reaction cases, an imprinting fixation on the man took place. If the man died or rejected the young women, a disorientation took place, resulting mostly in an inability to have sexual relationships with other men. If the reaction was negative, the women did all she could to prevent sexual realtionships with her husband through a variety of symptoms such as frequent pregnancies and secret love affairs.”

“Antaa tietoa henkisesti häiriintyneistä naisasiakkaista, joiden avioliitot järjestettiin heidän ollessaan 9-13 -vuotiaita. Kun aviomiehet olivat maksaneet myötäjäiset ja käyneet läpi avioliittorituaalit, heillä oli oikeus yhdyntään vaimojensa kanssa. Useimmiten alaikäisten tyttöjen tahdonvastaiset varhaiset seksuaaliset kokemukset, aiheuttivat positiivisia tai negatiivisia reaktioita. Positiivisesti reagoivat naiset takertuivat mieheensä. Jos mies kuoli tai hylkäsi nuoren naisen, tämä joutui pois tolaltaan eikä usein enää kyennyt seksuaalisuhteeseen muiden miesten kanssa. Negatiivisesti reagoivat välttivät kaikin mahdollisin tavoin seksuaalisuhdetta miehensä kanssa, esimerkiksi usein toistuvilla raskauksilla tai salaisilla rakkaussuhteilla.” (Vapaa suomennos)
Miriam Ali kertoo kirjassaan “Lasteni tähden” (Julkaisija: Warner Books 1995), kuinka hänen tyttärensä ryöstettiin ja myytiin vaimoiksi Jemeniin. Tyttöjen nimet ovat Nadia ja Zana. He olivat molemmat nuoria teini-ikäisiä, kun heidät myytiin. Tässä otteita kirjasta:

Sivu 300: Sain selville, että en ollut ainoa, joka oli joutunut kärsimään shamiirimiehen käsissä. Tiesin ainakin viisi muuta äitiä, joiden lapset oli viety Jemeniin. Se merkitsi vähintään kymmentä lasta, joista useimmat olivat tyttöjä. Tiesin, että heitä oli vielä paljon enemmän. Zana oli tavannut monia tyttöjä, jotka oli viety väkisin Keski-Englannista ja jotka olivat nyt Jemenissä. Yksi heistä oli pieni vaalea derbylainen. Hän oli ollut 9-vuotias, kun hänet vietiin, ja hänellä oli ollut kolme keskenmenoa ennen neljättä raskauttaan. Tällä kertaa vauva syntyi kuolleena. Pikkuvauvan kuolema vei lapsiäidin mielenterveyden. Hän oli 12-vuotias. Toinen, iältään 12-vuotias, jutteli usein Zanalle ja kertoi yhä osaavansa laskea englanniksi kymmeneen. Hän kertoi haluavansa valtavasti Englantiin. Heidän puhellessaan hän imetti omaa lastaan.
Jean Sassonin kirjasta “Prinsessa”

Sivu 72: Saudi-Arabiassa ensimmäiset kuukautiset merkitsevät, että on aika valita ensimmäinen huntu ja abaya.

Sivu73: Kauppaan astuu lapsi, mutta sieltä tulee ulos nainen, joka on hunnutettu ja siitä päivästä alkaen avioliittoiässä.
Käännetty ja lyhennetty artikkelista MUHAMMAD, AISHA, ISLAM, AND CHILD BRIDES
Käännetty ja julkaistu kirjoittajan, julkaisijan tai kustannusoikeuksien haltijan luvalla."
 
Tää oli hyvä islampalstalta:

http://www.islamtieto.com/viewtopic.php?t=77
nimimerkki: stygiofobia

Ainakin somalimiehet käyttävät toisinaan izaar nimistä vaatetta, joka suomalaisesta näkövinkkelistä näyttää ihan hameelta. Toisaalta mikäpä ei näyttäisi. Thowbia ja muitankin arabivaatteita suomessa karsastetaan ja luullaan naisten vaatteiksi. Tässä kulttuurissa on hieman umpimielinen käsitys vaatteista noin yleensäkin.

Se onkin sitten eri asia, että vaikuttaako paikallisten käsitys tästä jaosta millään tapaa pukeutumiseen.



Siis meidän kulttuurissa on umpimielinen käsitys vaatteista ja heidän keskustelunsa käsittelee sitä saako naiset käyttää housuja.:rock:
 
http://www.yle.fi/uutiset/24h/id81375.html

Rasismikokemukset ajavat rikoksiin

Julkaistu 31.01.2008, klo 08.56 (päivitetty 31.01.2008, klo 10.15)

Rikoksiin syyllistyneet, etnisiin vähemmistöihin kuuluvat nuoret miehet ovat usein kärsineet syrjinnästä.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan rikoksia tehneet maahanmuuttaja- ja romaninuoret ovat usein kokeneet suullista häirintää, syrjintää ja fyysistä väkivaltaa sekä kaduilla että koulussa. Toistuvat omaan tai perheen etniseen taustaan tai ihonväriin perustuvat epäoikeudenmukaisuuden kokemukset koettiin arkipäivän rasismina.

Tutkimukseen haastateltujen nuorten mukaan yksi syy rikosten tekemiseen on ryhmään kuulumisen tarve. Niinpä myös rikollisen elämäntavan jättäminen on vaikeaa muun muassa siksi, että se voi merkitä myös ystäväpiirin hajoamista.

Ulkopuolisuuden kokemukset ja erilaisuuden leima vaikeuttivat myös haastateltujen nuorten kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Haastatelluille nuorille leimautuminen erilaiseksi tai epäilyttäväksi oli arkinen kokemus eri elämänpiireissä - niin vapaa-ajan ympäristössä kuin viranomaisten kohtaamisessakin.

Toki rikollisuuden taustalla vaikuttivat myös aivan samanlaiset sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat kuin muillakin nuorilla.

Tutkimuksen mukaan erityinen haaste maahanmuuttajataustaisten nuorten rikosten käsittelyssä on karkotusuhan kokeminen. Karkotus tai sen uhka on henkisesti ja sosiaalisesti raskas kantaa ja se voi murtaa rikoksesta epäillyn tai tuomitun nuoren mahdollisuuksia ja pyrkimyksiä kiinnittyä suomalaiseen yhteiskuntaan. Karkotusuhka myös asettaa hänet eriarvoiseen asemaan suhteessa kansalaisuudeltaan suomalaisiin nuoriin.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Nuorisotutkimusverkoston tutkimus kuvaa nuorten maahanmuuttajataustaisten ja romanimiesten rikollisuutta ja sen viranomaiskäsittelyä.

Tutkimusta varten haasteltiin 20:tä rikoksiin syyllistynyttä, 16 - 25 -vuotiasta nuorta miestä. Lisäksi haastateltiin viranomaisia, kansalaisyhteiskunnan toimijoita ja käytännön työtä nuorten kanssa tekeviä sekä päätöksentekijöitä.

YLE Uutiset

Niin se on yhteiskunnan vika, rasistinen suomalainen on syypää.
 
Nyt täytyy kyllä todeta että harvoin saa lukea noin mielisairasta paskaa kuin mitä tuolla islamtieto-foorumi on noi jutut.

t: Missä asennossa etusormen tulee olla rukoillessa?
 
Back
Ylös Bottom