Taidanpa aikani kuluksi kirjoitella mietteitä viime aikoina näkemistäni leffoista. Juonet näette linkeistä, ei mulla sentään niin tylsää ole että niitä tänne laittaisin.
The Bucket List :3:
Taas yksi leffa joka sai minut melkein itkemään. Komediaa ja draamaa sopivassa suhteessa, välillä sai nauraa ihan kunnolla mahasta asti. Elokuva, joka tulisi näyttää kaikille heti eläkeiän aluksi.
The Game Plan :3:
Nyt irtoaa kyllä tähtiä melko helposti, mutta välillä sitä vaan arvostaa kevyttä elokuvaa, jota katsella keskellä vapaapäivää. Söpö, pieni tyttö juoksuttaa isoa miestä pitkin kyliä. Bonuksena (eikä ihan pienenä sellaisena) kaksi sanaa:
Roselyn Sanchez
Dead Man's Hand
Ei
Rush Hour 3 :2:
Tuttua tavaraa, en juuri näe muutosta ykkös- ja kakkososiin verrattuna. Viihdyttää, siinä se
You Kill Me :3:
Kivoja nämä draamat, joissa palkkamurhaaja tai muu "pahantekijä" kuvataan uhrina. Toimii ainakin vielä tässä vaiheessa, kun idea ei ole kulunut (ainakaan minusta). Ei mikään erityisen kolauttava perinteisen juonikuvionsa takia, mutta ilman muuta katsomisen arvoinen.
Planet Terror :2:
Olen vasta hiljakkoin katsellut enemmän zombileffoja. Tämä on niin peruskamaa sillä saralla kuin olla ja voi, ja se lie ollut tarkoituksenakin. Genren suuremmille faneille toiminee paremmin.
Death Proof :3:
Yllätyin hieman Death Proofin juonen kulusta ja loppuratkaisusta, mutta ainoastaan positiivisella tavalla. Komeita autoja ja naiskauneutta, mitäs muuta Grindhouse-pätkä tarvitsee.
American Pie Presents: Beta House :1:
Animal House-kaavaa jokseenkin noudatteleva lisä American Pie -sarjaan. Sisältää ryyppäystä, vähäpukeisia tyttöjä sekä kahden osakunnan välisen selkkauksen. Ei naurata, mutta jaksoin silti hyvin katsoa
30 Days of Night :3:
Toimii. Lisäsi uskoani zombileffoihin, vaikka elokuvan kaava ei juuri poikkeusta tee: kyttäystä, hyökkäyksiä ja pakenemista vuorotellen.