Poliisi esti mellakan Ruotsissa
Julkaistu 09.12.2007, klo 00.56 (päivitetty 09.12.2007, klo 07.42)
Ruotsissa poliisi on pidättänyt 200 henkilöä estääkseen uusnatsien ja rasismin vastustajien väliset mellakat. Pidätyksistä kertovat uutistoimisto AFP sekä ruotsalaiset tiedotusvälineet.
Pidätykset tehtiin Tukholman lähellä Salemissa, jossa uusnatseilla on tapana järjestää vuotuinen marssi ulkomaalaistaustaisen nuorukaisen surmaaman 17-vuotiaan pojan muistoksi. Poika surmattiin seitsemän vuotta sitten.
Uusnatsien marssi kerää paikalle yleensä myös heidän vastustajiaan omalle marssilleen, ja marssit ovat muuttuneet usein rajuiksi mellakoiksi.
Poliisin mukaan paikalla oli nyt noin tuhat uusnatsia ja saman verran rasismin vastustajia. Tällä kertaa marssit sujuivat melko rauhallisesti, etenkin kun poliisin onnistui pysäyttää kolme paikalle pyrkinyttä vastamielenosoittajien bussia. Suurin osa matkustajista oli Tanskasta sekä Skånesta ja ennestään poliisille tuttuja.
Paikalle päässeet vastamielenosoittajat olivat rakentaneet Rönningessä tiesulkujakin, mutta pakenivat suuren poliisijoukon tultua paikalle.
Joitakin tiesulkuja ja roskatynnyreitä sytytettiin tuleen. Poliisi löysi lähimetsiköstä sittemmin lukuisia aseiksi tarkoitettuja metallitankoja.
Palomiehiä estettiin
Salemissa sai iltapäivällä kaksi koulua palovahinkoja, mutta palojen yhteyttä mielenosoituksiin ei kyetty tuoreeltaan varmistamaan. Palokunnan mukaan ainakin toinen paloista oli tuhopoltto. Kouluun oli heitetty soihtu tai raketti.
Lisäksi palomiehiä kohti heiteltiin kiviä, kun he pyrkivät mielenosoittajajoukkojen läpi tapahtumapaikan keskellä olevien koulujen luokse.
AFP, YLE Uutiset