Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


90,4kg oli aamupaino tyhjänä tuossa 22. päivä, kun tuokin kuva otettiin, eli sen 2,5 kiloa olisi vielä tuohon vara tiputella. Toiveissa olisi, että ehtisi ennen joulua saada tuon, koska jouluna tulee kuitenkin syötyä pari päivää reilummin ja paino väkisinkin vähän pomppaa ainakin nesteiden ansiosta.
Kuulostaa aika sopivalta tahdilta. Ei pääse kamalasti menettämään lihaa, kun ei kiirehdi liikaa pudotustahdin kanssa.
Raakana en ole kyykännyt kuin 200kg joskus iäisyys sitten. En oikein löydä millään sellaista tekniikkaa, jolla pääsisin kisasyvälle ilman että joku paikka pettää muutaman kovemman treenin jälkeen. Nyt olen viime aikoina keskittynyt etukyykkäilyyn ja se tuntuisi paremmalta ja menee vielä eteenpäin dieetistä huolimatta, kun en vielä kamalan pitkään ole sitä tehnyt. Eilen hulluttelin etukyykyssä 110 kilolla 15 toistoa parin 10 toiston sarjan jälkeen :). Tuonne blogiin laitoin viime viikolla noita treenejäni ja videot tuosta etukyykystä ja 14 toiston mavesarjasta 205 kilolla ilman vyötä. Oli ihan hyvä viikko, kun pääsi kokeilemaan rajoja taas ennen kevyttä viikkoa ja nostot kulkivatkin.

Onko sinulla voimissa tuntunut vielä pahasti painonpudotus?

Nyt takaisin tenttiin lukemaan...

Edit: Robertto vääntää työkseen juoppoja siltaan.
onnee vaan tuohon loppu rutistukseen. mites tuon 2.5 kilon jälkeen? bulkkailetko rauhallisesti vai?
kyllä luulis että noila reisillä kyykkäis enemmän, mutta eihän se kyykky tietenkään ole verrattavissa reisien kokoon. joo oon katellu nuo videot kyllä ja seurailen jatkossakin. mave taitaa olla siule aika bravuuri laji.

itellä ei tuo 9 pudotettua kiloa oo vielä voimissa näkynyt. mut oonki nii heikko että ei ne reenipainot putoa vastakun painoa on vedetty alas 15-20 kiloa. ja sillonkin aika vähän.
 
Dieetin jälkeiset suunnitelmat ovat vielä aika auki. Millekään sikabulkille en ainakaan aio ryhtyä. Ei sovi tälle ruholle kovin ankara bulkkaus.

Tuosta 200 kilosta on tosiaan vuosia. En edes muista tarkkaan kuinka kauan. Mutta kuitenkin ennen voimanosteluita yms. Kyykyssä tosiaan ongelmana, että jos tiputtaa kapealta pohjaan, niin on niin rullalla, että selkä pyöristyy väkisin alhaalla, mikä ei ole pidemmän päällä hyvä. Yhtään leveämmällä taas alkavat nivuset vittuilla. Eli olen tosiaan päässyt parhaimmillaan kyykkäämään vain muutamia viikkoja kerrallaan ennenkuin joku paikka on alkanut kipuilla niin, että on ollut pakko keksiä jotain muuta liikettä tilalle. Niinpä luovuin nyt kyykyistä toistaiseksi ja yritän saada jalkoihin voimaa tuolla etukyykyllä. Olisi tietysti hienoa, kun pääsisi takakyykkäämään ihan kunnolla muutaman kuukauden ja kokeilisi sitten, mutta nyt en viitsi hakata päätäni seinään tuon kanssa.

Mave on kieltämättä ollut aina paras liikkeeni. Harmittavasti sitä 300 kiloa ei ole tullut saatua ylös, vaikka pari kertaa olen kokeillutkin. Kerran salilla ja toisen kerran kisassa.
 
Mave on kieltämättä ollut aina paras liikkeeni. Harmittavasti sitä 300 kiloa ei ole tullut saatua ylös, vaikka pari kertaa olen kokeillutkin. Kerran salilla ja toisen kerran kisassa.
miula taitaa olla peräti tuo siun kisa nosto koneella. eikös jääny siinä kisassa 290 tulokseks ja tuo kolmesataa jäi polviin?
 
miula taitaa olla peräti tuo siun kisa nosto koneella. eikös jääny siinä kisassa 290 tulokseks ja tuo kolmesataa jäi polviin?
285 jäi siinä kisassa tulokseksi(se 290 kiloa tuli edellisessä kisassa viimeisellä nostolla) ja kyllä tuo kolmesataa tuli muutamaa senttiä vaille valmiiksi, mutta en vaan saanut millään oikaistua sitä nostoa loppuasentoon. Hartiat jäivät eteen ja yläselkä pyöreäksi.

Mutta nyt viimein lukemaan tenttialue loppuun, että pääsen nukkumaan suhteellisen ajoissa.
 
ootko hyväkin tuossa vegasissa? ite ajattelin sen huomena kävästä kaverilta lainaa.

Joo, mut hakannu viimeaikoina cod 4:sta vaan ja nyt ei oo live aikaa ollenkaa, joten en hakkaa mitää ennen kuin hommaan live aikaa. Kokeilin cod4 jälkeen rainbowta ja ei siitä mitää tullu, ku ei osunu edes vihollisiin ja napit hukas. sitä pitäis taas hakata hetken eka :)
 
mikä auto fuksilla on?
tuommone honda civikki. valkoinen. -92 vuosimallia. 1.3 litrainen. ei tuninkia :)
Joo, mut hakannu viimeaikoina cod 4:sta vaan ja nyt ei oo live aikaa ollenkaa, joten en hakkaa mitää ennen kuin hommaan live aikaa. Kokeilin cod4 jälkeen rainbowta ja ei siitä mitää tullu, ku ei osunu edes vihollisiin ja napit hukas. sitä pitäis taas hakata hetken eka :)
itekkii ostan codin kun tullee veron palautukset. ja halokin pitäs ostaa :( meinasitko haloa ite hommailla?
 
Robertto uinuu raskaan työpäivän jälkeen. Itekkin joskus seissy ovia availemassa työkseni. Missäs kaikki ranteenvispaajat on?

Tänään ei mennä nuq...
 
ei sitä aina jaksa vispata
 
tuommone honda civikki. valkoinen. -92 vuosimallia. 1.3 litrainen. ei tuninkia :)

itekkii ostan codin kun tullee veron palautukset. ja halokin pitäs ostaa :( meinasitko haloa ite hommailla?

En tykkää mistää scifi peleistä :) assassins creed vähä kiehtois.

On mul ollu splinter cell, saints row ja test driveki. Splinter cell oli hyvä ja pelasin sen läpi.
 
En tykkää mistää scifi peleistä :) assassins creed vähä kiehtois.
ok, tuo äss kyllä kiinostas kans. samoin mass effect. tulee nyt osteltua vähän liikaa pelejä. hl2 orange boxi on tulossa jo. halo pitää tilata joulukuun alussa. cod samoin. ja vielä jos nuo assasians ja massin ostas :D onneks oon löytäny halvan paikan mistä pelejä saa uutena. hl2 ei maksanu uutena kun 34e. jos nuo muutkin sais siihen hintaan niin vois harkita kaikkien ostamista.
 
Back
Ylös Bottom