Northern Kings

Liittynyt
10.3.2006
Viestejä
171
SUOMIMETALLIN ALLSTARS NORTHERN KINGS ESITTÄYTYY

"Northern Kings" on sinfonista metallia suustaan sylkevä lauluyhtye, jonka muodostavat neljä suomalaista tunnettua raskaan musiikin artistia. Tämä nelikko ei pahemmin esittelyjä kaipaa, J.Ahola, Marco Hietala, Tony Kakko ja J-P Leppäluoto ovat jokainen tahollaan niittäneet mainetta sekä Suomessa että ulkomailla. Alkumetreillä tästä ryhmästä käytettiin työnimiä Killdivo tai Helldivo, mutta lopulta päädyttiin pohjoisen jylhään Northern Kings -nimeen, joka on kunnianosoitus suomalaisen metallin viime vuosien voittokululle.

"Northern Kings" -ryhmältä julkaistaan 24.10. albumillinen 80-luvun isoja hittejä hevisti soitettuna ja laulettuna. Vanhojen klassikoiden sovituksissa liikutaan monessa eri metallin alalajissa, mutta yhdistävänä tekijänä kaikissa on sinfonisuus, joka mahtavimmillaan saa elokuvallisia piirteitä. Ensimmäinen 26.9. julkaistava single, Tina Turnerin "We don't need another hero" on ensisoitossa Radio Rockissa tämän viikon. Muita levyllä kuultavia kappaleita ovat muun muassa Cuttin Crewn "I just died in your arms tonight", Phil Collinsin "In the Air tonight", Dire Straitsin "Brothers in Arms", Peter Gabrielin "Sledgehammer" ja David Bowien "Ashes to ashes".

Lähde
 
Ihan vitun karmea idea. Kyl mä jotenkin ymmärtäisin jos ne tekis omia biisejä, mutta tommonen cover-rahastus on ihan perseestä.
 
Eilen tuli näiden coveroima Tina Turnerin alkup. hitti We don't need another hero Radio Rockilta kesken reenien. Oli ihan hirveetä paskaa. :down:

Niinno joo, noi aikuisrokin "klassikot" nyt muutenkin ovat täyttä sontaa, joten miksikä se siitä ähkyhevikäsittelyllä muuttuisi. Ei kakki kiillottamalla kullaksi muutu.
 
Hietalan Marcon naama on nykyään joka paikassa. Taitaa olla rahat dokattu. Sille käy pian "Nikulat" ja kuluttaa naamansa loppuun, ketään ei kiinnosta vaikka se tekisikin jotain järkevää. Hyvin se vetää sen I Wish I Had an Angelin c-osan, mitään muuta hienoa se ei olekaan saanut aikaan. I M O ! !
 
Hietalan Marcon naama on nykyään joka paikassa. Taitaa olla rahat dokattu. Sille käy pian "Nikulat" ja kuluttaa naamansa loppuun, ketään ei kiinnosta vaikka se tekisikin jotain järkevää. Hyvin se vetää sen I Wish I Had an Angelin c-osan, mitään muuta hienoa se ei olekaan saanut aikaan. I M O ! !

Kovinpa tunnut uutta Amorphista hehkuttavan ja tuon levyn laulu-osuuksien tuottajana toimi kukas muu kuin Hietala. Eli jos Amon uutukaisen ja Eclipsen laulusovitukset uppoaa, niin joutunet perumaan tuon ylläolevan :)
 
Kovinpa tunnut uutta Amorphista hehkuttavan ja tuon levyn laulu-osuuksien tuottajana toimi kukas muu kuin Hietala. Eli jos Amon uutukaisen ja Eclipsen laulusovitukset uppoaa, niin joutunet perumaan tuon ylläolevan :)

Tiesin, mutta en peru. Joutsenhan siinä suutaan aukoo, joten sille propsit kuuluu.
 
No joo. Ei mikään järjetön älynväläys, mutta komealta kuulostavat Marcon vokaalit tuossa We don't need another hero -renkutuksessakin.
 
Ihan hauska projektihan on kyseessä. Huumorillahan tämä kumminkin on otettava. Toimii varmaan esim. baari-illan aloittelujen aikana erittäinkin hyvin. Se joka valittaa että rahastusta blaa blaa:itku:, niin jättäkööt ostamatta.
 
Määrä ei ole = laatu. Liian helpolla saa Suomessa metallibändit soppareita, tosin se ei tavallaan liity tähän topikkiin.

Tuo on kyllä tietty totta. Mut en kuiteskaan mistään alennustilasta puhuisi. Eniten minua näin vanhan koulukunnan miehenä vituttaa se, että Hevi on nykyisin niin saatanan muotia, että. Ja tätä "nuorten poikien ihmebändiä" Sturm und Drangia vihaan eniten.

Mut kyllä tää Northern Kings kiinnostais. Ei tosin niin paljon, että levystä maksaisin esim. 10 euroa enempää, joten täytytee odotella sitä alennuslaaria.
 
Suomiheavyn määrä on varmasti suurempi kuin koskaan, mutta on täysin potaskaa väittää etteikö terävin kärki olisi aivan yhtä timanttisen kova kuin aikaisemminkin tai jopa kovempi. Monet pitkälinjan tekijät ovat tehneet uransa parhaimmistoon kuuluvia levyjä viime vuoden aikana ja myös uudempia kovia tekijöitä aina ilmestyy tasaiseen tahtiin.
 
ihme homostelua. onkohan jouset soitettu naitvissin levytyksen tauoilla noille?
tai otettu pilalle menneet otokset "talteen"?

ihme kopiopelleilyä. turnerin biisi kuullostaa aluks ihan naitvissiltä, ja sit loppubiisin joltain tusinametallilta.
 
Nyt 2 kertaa levyn läpi kuultua, pidän tätä yhtenä parhaista tän vuoden heavy levyistä. Tyyli on kylläkin aika lähellä Nightwishiä mutta en pidä sitä kyllä miinuksena. Jätkien äänen käyttö on jotain uskomatonta mun korvaan.
 
Kuulin radiosta I just died in your arms -coverin ja oli kyllä aika kakka. Se We don't need another hero on kyllä ihan hyvä, muista biiseistä en sitte tiedäkään.
 
Back
Ylös Bottom