Enpä kuule tiedä.
Senverran noista somaleista täytyy kyllä sanoa, että asun ja työskentelen (turvallisuusalalla) niiden keskellä, enkä ole vielä ollut todistamassa mitään mainittavia ongelmia kyseisen porukan kanssa. Mannet, suomalaiset ääliöteinit ja venäläiset/virolaiset taas tuottavat töitä ja harmia sitten roppakaupalla ja kyllästymiseen asti.
Se saattaapi olla, että ne ongelmasomalit löytyvät lähinnä Helsingistä ja jostain Turusta, jossa ovat päässeet jengiytymään ja joukossa tyhmyys tiivistymään.
Tähän kohtaan on ihan pakko todeta: No shit, Sherlock?
Jotenkin täällä East Helsinki - Vantaa-akselilla palloillessa pääsee unohtumaan että koko Suomi tai edes koko Pakkotoisto ei olekaan täällä. Suomen ulkomaalaiset, etenkin somalit puolestaan ovat täällä. Joten jostain maalta (ja monista osin pääkaupunkiseutuakin) on aika turhaa vedellä ulkomaalaisasioissa suuria suuntaviivoja. Vitulleen menee.
Pääkaupunkiseudulla ja Turussa somaleilla ja muutamalla muulla etnisellä joukolla on sellainen kriittinen massa ettei sitä tajua jos ei näe päivittäin ja jatkuvasti. En valehtele jos sanon että tämänkin illan R-kioskivierailulla näin enemmän mustaa kuin valkoista, ja sitten sitä Suomen omaa etnistä vähemmistöä, tietenkin. Mersu kun oli vinoparkissa kioskin oven edessä.
Missä ulkomaalaisia asuu? Katso tilastoista. Missä ulkomaalaisten rikokset tehdään? Katso tilastoista. Mikä on ulkomaalaisten osuus rikoksista
niissä kunnissa joissa heitä on merkittävä määrä? Katso tilastoista. Nämä luvut merkitsevät; ei jonkun perstuntuma.
Koivukylä, Havukoski, Myyrmäki, Martsari, Kontula, Vesala, Roihis, Myllikkä, Rastila, Vuosaari. Varissuo, Lauste. Näissä paikoissa monikulttuuri on jo totta. Joten muistetaanpa maantiede kun tulkitaan tilastoja ja analysoidaan omakohtaista tilanteen tuntemusta. Jos halutaan tietää onko manneista ja sompuista haittaa jollain alueella, ei etsitä vastauksia sosiologian oppikirjoista vaan mennään kysymään kirjastontädeiltä, kaupantädeiltä, poliiseilta, vartijoilta, ja tietysti alueen asukkailta.
Vastaukset vain saattavat olla jotain muuta kuin mitä kysyjä haluaisi kuulla. Huonompaan suuntaan, valitettavasti.